Aurinko armas
Aurinkoista sunnuntai-iltapäivää!
Nyt on kyllä sellainen tilanne, että ulos pitää päästä, koska aurinko paistaa tosi kovasti. Miten onnistuin tuonkin asian kirjoittamaan niin negatiiviseen sävyyn? Hmpf. Siis se on mahtava juttu kerrassaan, että on lämmintä ja aurinko paistaa! Huomenna on paluu taistelukentälle ja turha haaveillakaan, että sieltä voisi piipahtaa ulkona, jos sattuisi vaikka aurinko paistamaan.
Mä en ole voinut urheillakaan muutamaan viikkoon, kun olen aina niin lopussa, kun pääsen kotiin, että sohvan halailuun on ehkä riittänyt energiaa just ja just, vaan ei muuhun. Toki olen ollut tosi paljon kipeänäkin, nytkin on kova flunssa. Sanoin IsoHerralle viime viikolla, että on kyllä tosi kurja olo ja kamala flunssa, niin silmää räpäyttämättä hän sanoo "Se on allerginen nuha." Ok. Mulla ei ole ikinä ollut allergista nuhaa, mutta nyt siis on. Joutui puremaan sitten seuraavaksi tiukasti hampaita yhteen, kun IsoHerra alkoi ääneen pohtimaan, että "Nuo allergialääkkeet tuppaa väsyttämään kauheesti." Siihen Hevonen hirnahteli paikaltaan, että "Kyllä, kyllä, juuri näinhän se on. Kyllä, kyllä. Joo, joo." IsoH jatkaa, että "Mä en muista millään, mikähän se merkki oli, kun mä sain lääkäriltä sellaisia uuden sukupolven pillereitä, ne on sellaisia sinisiä." Mä meinasin sanoa, että "Sen lääkkeen nimi on kuule Viagra." En kuitenkaan uskaltanut. Jotenkin tuntui, että vois olla et olisin saanut potkut.
Liikunnasta puheenollen meidän töissä on kuntosali, josta IsoH maksaa isot rahat joka kuukausi. Siitä se jaksaa aina ajoittain natista, että "Käyttäkää nyt, kun on kerta maksettu. Kohta ei makseta, jos sitä ei kukaan käytä." Ex-kollegani kävi siellä ahkerasti. No nyt IsoH lukuisia excel-budjettilaskelmiaan esitellessä sanoi, että "Perkeleen perkele, nyt pitää kyllä vähentää menoja. Helmikuu on jo ihan kuralla. Teidän pitää olla tarkempia, kun mä menetän asiakkaita, kun te ette tee huolellista työtä." Mä sanoin, että "Luovutaan kuntosalista ja annat meille kuntoseteleitä, kun se tulee takuulla edullisemmaksi." IsoH oikein hätkähti ja karjasi, että "EI AINA VOI OLLA PYYTÄMÄSSÄ, KUN MÄ JUST SANOIN, ETTÄ PITÄÄ LEIKATA KULUJA. ASIAKKAAT EIVÄT OLE TYKÄNNEET SUN RAPORTEISTA JA MÄ MENETIN SATATONNIA!" Hetkinen! Kysyin, että onko se nyt tosissaan, että mun tekemien töiden takiako tosiaan. IsoH sitten sanoi, että "En minä niin sanonut." Just joo. Tuo on niin tyypillistä, kun sille sanoo välillä, että sanoit näin, niin vastaus on poikkeuksetta aina, että "En ole sanonut. Ehkä olen sanonut, että joku muu on sanonut niin." Tämä kommentti tuli siihen, kun IsoHerra tivasi, että miks hän muka on rasistinen ja sanoin, että jos sanoo, että "Menipä käsi heti aamusta likaiseksi, kun neekeri koski ovenkahvaan juuri ennen minua." Että näin, mutta hän ei siis tätä ollut omien sanojensa mukaan sanonut, vaan ehkä joku muu on sanonut niin ja hän vain toisti sen. Joo, kyllä näin se varmaan sitten meni.
Mut ei siis mene perille, että halvemmaksi tulisi ne saakuran liikuntasetelit. Anti olla. Täyden repeämisen aiheutti sitten tämä IsoH:n kommentti, että "Ei me siitä kuntosalista luovuta, kun mäkin käytän sitä." Picture this: Mä suorastaan ulvon kaksin kerroin ja lähestulkoon pyörin lattialla plyyshimaton päällä silkasta hysteriasta, kunnes saan sanottua: "Sinä. Kuntosalilla. Älä nyt viitsi oikeesti." IsoH ottaa sellaisen hyvin viattoman katseen ja sanoo: "Joo kyllä mä sitä käytän. Siis jotain kerran kuussa." HAHHAH. Ei todellakaan käytä. Ei osaisi mennä mihinkään laitteeseenkaan. Olisi kyllä herkullinen tilanne nähdä, kun itse puheen_johtaja pungertaisi joku tanko olkapäillä ja hikipanta leijonanharjaa taltuttamassa. Kodakmoment.
Mun ex-kollega lanseerasi ton leijonanharjan, kun se tulee siitä, kun ollaan ihmetelty, että föönääköhän se fledaansa vai miten se on aina ihan kun leijonanharja. Ei tietenkään yhtään tuuhea tai mitään, mut se mitä siinä päässä on jäljellä leijuu jotenkin hassusti. Ihme ettei meidän pitänyt aina roudata jotain fööni-lakkasettiä matkassa, kun kävimme "asiakasrajapinnassa" bullshitluennoimassa.
Arvatkaa mä yritän nyt lähteä tonne auringon hellittäväksi!
Ps. Meillä on TO DO -lista. Mä laitan ton linkin mun listalle ja Herra IsoHerran täytettäväksi huomenna. (Voi kunpa olisinkin niin rohkea enkä vain aina niin järkevä...)
http://electricpulp.com/guykawasaki/arse/