tiistai 16. kesäkuuta 2015

Matka Kyprokselle ja siinä sivussa myös itseeni

Hellehiki Papun Lätäkkötopissa

Olen palannut. On melkoinen viikko takana. Sellainen etten ole sitä saanut tällekään foorumille mitenkään noin vain lätkäistyä. Hehkuttelin täällä matkagarderobeista ja -kosmetiikasta lähtien ennen reissua sen suuremmin pohtimatta, miltä sisimmässä tuntui. Pitkään stressasin matkaa, eroa lapsista ja miehestä, ajasta itseni kanssa. 


Kenno-hame oli topin kanssa helteisen sään huippukombo
 

Hyppäsin taksiin sunnuntaiaamuna klo 4.20 sydän rinnassa takoen. En nukkunut silmällistä, mutta kun pääsin kentälle, en katunut matkalle lähtemistä. Nyt mennään eikä meinata!





Matkakohteeni oli Kypros. Olen käynyt siellä aiemmin kaksi kertaa. Nyt oli eri kaupunki kyseessä. Havahduin vasta koneessa siihen, miten kaukana Kypros tosiaan on ja siihen, että lensimme sinne Alppien yli. Lensin Lufthansalla, enkä voinut välttyä ahdistuksen tuntemuksilta Alpeilla. Pääsimme hyvin perille, jopa ilman turbulenssia. Tunsin tästä kiitollisuutta. 

Olen alkanut pelkäämään lentämistä lapset saatuani. En pidä turbulenssista, en mistään erikoisista äänistä, enkä muistakaan epänormaaleista asioista. Kysyin paluulennolla, polttaako joku vessassa, kun laskeutumisen aikana koneessa tuoksui savu. Vierustoveri totesi sen olevan erittäin kielettyä. Joo. Tiedetään. Savunhaju tuli hänen mukaansa renkaista. En pitänyt tästä. Pääsimme kuitenkin turvallisesti myös takaisin - samoin kuin välilaskut.






 
 


Pääsin perille auringon hellivään huomaan ja aloitin viikon, jonka aikana mukaan lähtenyt kroonistunut uupumukseni muutti muotoaan rentoudeksi, nauruksi, omasta olemista nauttimiseksi. 

Nukuin yöllä hyvin, söin aamupalan rauhassa, vietin aikaa konferenssissa ja livahdin välillä juomaan ice lattea aurinkoon.







Join matkan aikana kolme olutta. Minä, joka en ole maistanut kyseistä juomaa reiluun pariinkymmeneen vuoteen. Miten hyvältä se maistuikaan siellä auringon alla. Toin miehelle samaa ainetta tuliaisiksi. Maistoin sitä myös kotona, mutta ei se enää niin maistunut. It's not the same, mutta ei se haittaa. Matkalla monet asiat ovat eri tavalla.   





 

Pidin itsestäni tuolla matkalla. Tottakai ikävöin lapsia, mutta ikävä ei ollut vaikeaa kantaa, vaan se oli kiitollisuutta heistä. Oivalsin viikon aikana ehkä klisheisestikin, että elämä on nyt. Päätin, että en tee pitkiä iltoja töissä. Haluan elää myös arki-iltoisin yhdessä perheen kanssa, eikä vain suorittaa iltatoimia pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Päätin tehdä niitä asioita, joista pidän ja jotka ovat hyväksi perheellemme. 

Oivalsin, että tarvitsen aikaa itselleni jaksaakseni olla sellainen, jollainen haluan olla. Ei selllainen, joka helposti hermostuu ja murehtii joka asiaa, vaan sellainen joka luottaa siihen, että ei se ole niin nugaata, kyllä se elämä kantaa.

Isoja oivalluksia ja asioita, mutta niitä minä haluan tavoitella.







Etukäteen jännäämäni yksinolo itseni kanssa oli turha pelko, sillä en ollut yksin. Sain viikon aikana neljäkymmentä uutta ystävää. Nieleskelin kyyneleitä halatessani muutamia heistä kotiin lähdön edellä. Pidän yhteyttä moniin heistä varmasti pitkään. 

Summa summarum. Ota aikaa itsellesi. Minun olisi täytynyt sitä tehdä jo aikaa sitten, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. It's all worth while.

Minä pärjäsin.
Oli silti ihana palata kotiin. 

 







*) Papun Kenno-hame, Lindexin haalari ja housut, Lifefactory-pullo, Crazy Rumors huulirasvat saatuja bloginäkyvyyteen.
 


Ei kommentteja: