Toivepuu ja siitä joulukalenterista



Ja niin joulukalenterit ovat tulleet jo parina aamuna avattua. Äidin suunnittelema aktiivikalenteri piti sisällään pari askarreltavaa tonttua. Missä ne suklaat on, kysyi kolmevuotias. Tarjoan Haribo-kalenteria. Nää on semmosia imeskeltäviä, ohjeistaa isosisko. Nallekarkit olivat kuin kiviä. Hei vielä on partiolaiskalenteri avaamatta, huudahdan! - Orava. Ei täälläkään ollut suklaata. Huokaus. Yritänytsiinäsitten. Ensimmäinen kerta ikinä ilman suklaakalenteria, koska olin varma, että pärjätään ilman. Se oli virhe. Toka luukussa virhe tulikin korjattua. Saapa nähdä, mitä tonttu sinne kolmanteen yön tunteina taikoo. Voi vaan miettiä, miksi ei se yksi valmis kalenteri riittäisi ihan itestään.

Itselleni ajattelin aloittaa vaikka sellaisen liköörikalenterin. Harkinnassa on ainoastaan, otetaanko se päivän luukku heti aamulla vai illalla. Saattaisi tehdä kuulkaa tämmöiselle tiukkanutturalle oikein hyvää jo heti aamusta. #eivaiskaanbaileyspysyykaapissa.




Kävimme kurkistelemassa Stockan jouluikkunaa lasten kanssa. Monet muut olivat samoin suunnitelmin. Pienen raon tullessa ikkunan eteen pienet ja suuret liimautuivat ikkunaan kiinni. Tänä vuonna jouluikkuna oli interaktiivinen ja syviä huokauksia aiheuttivat takan syttyminen ja leffan (Stockan mainos) alkaminen pikkuruisissa, söpöimmistä söpöiten sisustetuissa metsän eläinten huoneissa. Jouluikkuna tehoaa aina vaan, erityisesti minuun.




Piipahdimme vielä Akateemiseen ripustamaan lastenosaston toivepuuhun lasten toiveet Color me-laukusta, Littlest Petshopeista sekä Sophia Prinsessa -jutuista unohtamatta Palace Petsejä. Kuulostaako tutuilta nämä meidän tyttöjen toiveet?

Se on kuulkaa joulukuu nyt todenteolla startannut, eikä voi - eikä halua jarruttaa. Yhtään joululahjaa ei olla vielä ostettu, mutta vakaa aikomus on hoidella pukinkontin tavarat hyvissä ajoin. Lähdetään siitä. 

Joko teillä on jouluvalmistelut hyvässä vauhdissa? Onko niitä, jotka ovat jo hankkineet lahjat ja laittaneet jo kortitkin postiin? Minä haluaisin tavata, jos tällaisia tapauksia löytyy. Olisi paljon opittavaa.


Suosikit