Hyvää oloa palasesta saippuaa




Vuoden tapahtuma - Ystävien pikkujoulut; pikkarit on juhlittu. Tähän ei voi kuin todeta, että onneksi ne ovat kerran vuodessa vaan. Oli kuplia, vähän lisää ja taas aika paljon lisää kuplia, jälleen kerran vuoden verran enemmän elettyä elämää. Kotiin tulin aivan liian myöhään ja muutamat kuplat olisivat voineet jäädä ottamattakin, mutta tänään niitä on tasoiteltu ottamalla ihan iisisti ilman säntäilyä sinne ja tänne. Ehkäpä sille oli tilausta muutenkin.  Arki ilmaantuu jälleen aamulla ja tsemppifiilistä tarvitaankin tulevalle viikolle. On niin paljon kaikenlaista, että meinaa jo hengästyttää.

Sain kolme, täydellistä saippuapalaa maahantuojalta ja luulin ensin niiden olevan Mádaran, eikä se olettamus kovin kauas heittänytkään, sillä nämä kaunottaret ovat syntyneet, kun Mádaran luojat tapasivat paikallisen nuoren taiteilijan Christina Luisa Avotinan ja ihastuivat hänen upeisiin maalauksiinsa. Näin syntyi MiloMillin kymmenen toinen, toistaan ihanampaa, ekosertifioitua palasaippuaa. Käykää ihmeessä kurkistamassa niitä täällä. Nämä kaunottaret ovat ihania pikkupaketteja ja taatusti ilahduttavat lahjan saajaa kuin antajaakin.

Nappasin suihkuun uuden MiloMillin Cucumber & Lime vartalosaippuan, jonka raikas, rauhoittava kurkun tuoksu lisättynä limellä ja höystettynä inkiväärillä karkotti kehosta juhlitun illan, virkisti mielen ja valmisteli levollisiin yöuniin. Saippuat tuovat mieleen mm. karamellisoidut tyrnimarjat ja kanelin, kuten tässä tai Cherry Chocolate, jossa tuoksuu täyteläisellä suklaalla kuorrutetut kirsikat vaniljan ja vadelmanektariinin tvistillä. Mmmm...


 
MiloMillin saippuan saat myös kaupan päälliseksi ostaessasi kamppiksessa olevan Mádaran Superseed kasvoöljyn Sokkarilta tai Emotionista (huom. verkkokaupassa ei sanota saippuoista mitään, mutta liikkeissä saippuoita on). 

Kuka enää haluaa perinteistä suklaarasiaa, kun lahjaksi voi saada ihanan MiloMillin? Näitä ei sitten suositella syötäväksi, vaikka mieli tekisikin...


Suosikit