Ohjelmassa koko perheen yhteistä aikaa
Saimme muutaman bloggariperheen kera mieluisan kutsun tulla tutustumaan uudistettuun Silja Symphonyyn. Se, että päivä Tukholmassa on aina välkommen, on myös yhteinen aika perheen parissa sitäkin tervetulleempi. On todellakin eri asia viettää viikonloppua kotona, sillä jossain kohtaa imuri, moppi tai läppäri sotkee kiirettömät yhteiset hetket. Verkkojen ollessa merellä tavoittamattomissa, myöskään puhelinta ei räplätty, vaan oltiin aidosti yhdessä.
Vietimme isänpäiväviikonlopun laineilla. Meidän perhe reissaa Päivä Tukholmassa -reissuja mielellään, sillä viikonloppumatkan pääsee tekemään ilman ylimääräisiä vapaapäiviä järkäten laivan startatessa satamasta juuri ruoka-aikaan. Silja Symphonylla meitä hemmotteli mm. uusi sushiravintola, josta haettiin taivaallisia herkkuja vielä toistamiseenkin. Erittäin onnistunut veto.
Pääsimme testaamaan lokakuun lopulla avatun todellisen lasten unelmakohteen Silja Landin. Leikkipaikka oli suunniteltu lasten näkökulmasta ja saanen lisätä - lasten toimesta, joten ei ollut varsinainen yllätys, että se myös toimi erittäin hyvin. Lähes kolmesataa neliötä voisi olla yhtä suurta kiljumisesta raikavaa kolkkoa hallia, mutta Silja Landissa oli onnistuttu huomioimaan lasten ikäluokat ja luomaan kaikille - myös meille vanhemmille - viihtyisät tilat. Vessatkin löytyivät itse leikkipaikalta, joten niitä ei tarvinnut lähteä etsimään kesken leikin. Viisasta.
Jo ennen laivalle lähtöä lapset osasivat odottaa tapaavansa Muumipeikon ja Pikku Myyn. Alkuun rutistelut jännittävät, mutta pian Muumipeikko sai lukuisia halauksia. Eskarilainen jututti Pikku Myytä ja häntä nauratti, kun Pikku Myy ei tiennyt, mitä esikoulussa tehdään, vaan kyseli tehdäänkö siellä jotain todella vaikeaa. Laskemaan Pikku Myy ei ainakaan olisi suostunut.
Laivalla seikkailee nyt myös Harri Hylje. Pehmot toimivat aina, niistä kannattaakin pitää kiinni uudistusten keskellä. Pakollinen iltameno oli myös jo kulttimaineen omaava Muumidisco. Ei tarvinne erikseen mainita, että uni tuli houkuttelematta lapsille, kun vaan päät painoivat tyynyyn. Luksusta.
Silja Landista löytyy klassikko pallomeri ihan pienille ja yli viisivuotiaille. Meidän kolmevuotias viihtyi isompien pallomeressä, eikä hän jäänyt isompien jalkoihin. Välillä oli mukava rauhoittua piirrellen pöydän äärellä tai maalausseinälle. Legojakin ehti rakentaa sekä chillata fatboyilla tai loikoilla hauskoissa pesissä seinällä.
Spice Ice- jätskibaari löytyi myös samasta tilasta enkä alkuun tiennyt onko se uhka vai mahdollisuus. Muistin heti, että ai niin, lapset ovat olleet suunnittelemassa... Lopulta se menikin niin, että me vanhemmat kysyimme, haluaisivatko lapset jätskiä leikin viedessä pidemmän korren. Luulin näkeväni unta.
Laivasta löytyy taxfreet ja lapsille oma lelukauppa, josta löytyy myös mm. Mayoralin vaatteita. Nälkä ei pääse yllättämään, sillä sushiherkkujen lisäksi laivassa on italiainen à la carte ravintola Tavolàta, jossa söimme paluumatkalla. Lapsille siellä on huikea buffet jälkkäreineen.
Lapset kysyivät melkoisen monta kertaa Tukholmassa, milloin voidaan palata takaisin laivalle-milloin voidaan palata takaisin laivalle-milloin voidaan palata takaisin laivalle, joten voinee lopuksi linjata, että suosittelemme uusittua Silja Symphonya erityisesti lapsiperheille. Silloin viihtyy.
Marjaisa jälkkäri Sushi&Co:sta ;) |
*) Blogiyhteistyö #siljasymphony #siljaline #siljablogimatka