Kasvojen kirkastusta kuorinnasta ja kuulautta luksuskasvoöljystä
Ollaan jälleen yhden suosikkiaiheeni parissa. Äidin ihonhoidossa. Se on nimittäin kuin laittaisi rahaa pankkiin. Virkistynyt iho vaikuttaa myös hyvinvointiin. Sillä on väliä, kurkistaako peilistä harmaa, kulahtanut, veltto iho vaiko hyvinvoivat, kirkkaat kasvot.
Minulla on myös yksi viikonlopun menovinkki, joten pysy matkassa.
Mádaralta on tullut uutuustuotteita ihonhoitoon ja sain valita kokeiltavaksi Detox-mutapohjaisen kuorinnan tai kirkastavan naamion sekä ylellisen kasvoöljyn. Valitsin Aha-hedelmähappoja sisältävän Brightening Peel kirkastavan naamion, koska sitä suositeltiin erityisesti väsyneelle, elottomalle iholle, jossa näkyy jo ikääntymisen merkkejä. Tähän sitä vaan on tultu. Ihoni on mielestäni perushyvässä kunnossa - kiitos aktiivisen ihonhoitamiseen. Iho kuitenkin reagoi eritoten stressiin näpyin, etenkin leuan alueella ja auringon paahtaman kesän jälkeen ihonelvytys on enemmän kuin tervetullutta.
Pesin kasvoni vakkariputsarillani Mádaran mustikkaisella kasvosaippualla, levitin naamion, huhuilin lapset hampaanpesulle ja iltapisuille. Naamio saattaa joillakin kihelmöidä sen vaikuttaessa, mutta itselläni en havainnut erityisempiä tuntemuksia. Saatoin keskittyä enemmän myös kuopuksen hampaiden pesutuloksen tarkistamiseen. Sen kuitenkin huomasin, kun pesin naamion pois, että ihoni väri oli selvästi kirkkaampi. Tuote todella piti sen, minkä lupasi. Osasin tätä odottaakin, sillä blogia pidempään seuranneet tietävät, että Mádara on yksi luottotuotteeni, joka sopii iholleni niin puhdistuksessa kuin kosteutuksessakin.
Tähän väliin, yksi ikävämpi juttu synteettisista ihonkuorintatuotteista. Jos käytät, niin mieti toisen kerran. Kuningaskuluttajassa todetaan, että synteettisissä ihonkuorintavoiteissa käytetään muovirakeita. Haloo, kenen kemikaalikeisarin idea tämäkin on ollut. En jaksa ymmärtää, kuka haluaisi kuoria ihoansa muovilla ja sen jälkeen vielä saastuttaa maat ja meret. Entäs tämä? Fazerkin varoittaa syömästä suklaata, kun siinäkin voi olla muovia. Mihin tää maailma on mennyt? Huh!
Naamion jälkeen ihastelin hetken kaunista, huurteista lasipulloa, joka piti sisällään Superseed Radiant Energy kasvoöljyä. Otin pipetistä muutaman tipan kuivaöljyä ja hieroin sen kasvoilleni. Muistakaa naiset, että niin seerumit kuin hoitoöljyt tulee hieroa kunnolla ihoon, jotta ne vaikuttaisivat mahdollisiman tehokkaasti. Kasvoöljyä voi sekoittaa muutaman tipan myös kasvovoiteeseen. Öljyisen kiiltäväksi iho ei kuitenkaan jäänyt, vaikka laitoin tipat sellaisenaan kasvoille, sillä kuivaöljy imeytyi ihoon melko nopeasti. Käytän itse kasvoöljyä erityisesti iltaisin.
Superseed Radiant Energy tuoksuu sitruunaiselta, raikkaalta, energiseltä - ihanalta. Itseäni miellyttää tieto, että ihoani kirkastaa ja kuulauttaa yhdistelmä yhdeksää, arvokasta luonnonöljyä.
Antioksidanttiset mustikan-, lakan- ja karpalonsiemenöljyt on yhdistetty puhdistavaan karhunvatukkaan, mustakuminaan ja persiljansiemenöljyihin ja kiedottu ihon pehmeäksi tekeviin kurpitsan, ruusunmarjan ja jojobansiemenöljyihin.Ei ihme, että iho voi ja näyttää paremmalta, kun sitä hoitaa tunnistettavat marjat ja monet luonnon tehoaineet jonkun käsittämättömän polyeteenin sijaan. Mádaran kasvoöljy on pakattu tyylikkääseen putkiloon ja se on sellaisenaan kaunis sisustuselementti ja aivan ihana lahjavinkki. Omani ei ainakaan katoa peilikaapin uumeniin, vaan saa olla esillä - ainakin siihen saakka, kunnes pienet kädet putelin bongaavat.
Kasvoöljyjä on kolmea erilaista; erilaisiin tarpeisiin. Tällä viikolla kannattaakin piipahtaa Sokkarille tai Emotions-liikkeeseen kuulemaan näistäkin uutuuksista vielä enemmän ja viettämään Hyvän olon viikkoa hyvien tarjouksien parissa.