keskiviikko 14. toukokuuta 2014

arkea

Gugguu! Viikonloppuna chillataan!

Aamulla kello herättää - minut.

Olen huomannut nykyelämässäni olevani kiitollinen, mikäli huomaan nukkuneeni hyvin.
Töihinpaluuni kaikkine lieveilmiöineen aiheutti minulle stressin, joka tekee sen, että heräilen öisin, enkä saa enää nukuttua. Tämä aktivoituu etenkin, kun on joku deadline tai muuten asioita mielessä. Joskus olen noussut keskellä yötä naputtelemaan mielessä pyöriviä työjuttuja ja palannut sen jälkeen sänkyyn. En kuitenkaan yhtään pidä tästä, siksi yöt jolloin oikeasti olen nukkunut, ovat oikeasti ihania.

Keitän aamulla kahvit ja aloitan aamurutiinit: kasvovedet, seerumit ja rasvat - hörppy kahvia - vaatepohdiskelut äää, liian ryppyinen, ehtisinkö silittää - hörppy kahvia - meikkipuuteri, ripsari, hörppy kahvia - "Tytöööt, heräätyys!" - hiustenharjaus, jos harja on löydettävissä (miten voi olla tämäkin aina kateissa?) - ponnari - hörppy kahvia - askeleet makkariin ja herätysvaihe II: töniminen hereille. "Hei tytöt, noustaan nyt, ettei tulis taas kiire." Ei vaikutusta. Paidan silitys ja huutelu makkariin. Kuopus tulee iloisena tukka pörrössä ja heräilee sylissä hetken rauhassa. Silitys- ja muutkin omat hommat jää sitten tähän, joten itsensä laittaminen heti herättyä on aamujen a ja o.

Esikoinen ei jaksa nousta. Aamupala ei maistu, mutta pienempi on yleensä kuin missä tahansa hotellin aamiaisella konsanaan. Kaakaoo. Keitä. Maitoo. Leipää. EN OTA JUUSTOO. Sitten useimmiten joku kurkku menee millin vikaan, niin sitten se esikoinenkin viimeistäänkin herää. Tässä kohtaa alkaa yleensä pinnan virittelyt, joten totean vaan mahdollisimman rauhallisesti, että aamupissit pyttyyn ja vaatteet niskaan, kiitos. Ennen ulospääsyä on vielä monta vaihetta, viimeisimpänä minulle etsitään housuja jalkaan. Onpas sulla äiti isot pikkarit. Oikeet jättipikkarit. Ei noilla voi ulos lähteä. Tiedän, että lapset kuittailee ihan tietoisesti. Vedän lattialta ne eiliset housut ja tennarit jalkaan lasten kiistellessä kuka painaa hissin nappia.

Päiväkotiin, töihin, kotiin. On jo ilta. Iltapesut, iltapalat, iltapisut ja nukuttamiset. And merry goes round. Huokaus. Kaipaan lisää tunteja. Viikonloput on yleensä yhtä siivousta ja väsynyttä tiuskintaa. Pesin keittiön kaapin ovia tänään, jotta en tarvitse tehdä sitä viikonloppuna. Huomenna pesen parvekkeen. Ehkä. En muka jaksa tehdä mitään arki-iltoina. Jaksanpas, kun vaan teen. Lapsille annoin myös rätit käteen ja saatiin yhdessä keittiötä puhtaaksi hiphip! Hyvä arki-ilta!

5 kommenttia:

*Laura* kirjoitti...

Mulla on tapana lukea näitä sun iltapostauksia aamulenkillä koiran kanssa, ja taas sain hihitellä! Pikkarikommentti oli mahtava. :)

Joo, noi aamut on kyllä niin just tota... Kohta on viikonloppu!

Anonyymi kirjoitti...

tää on niin tätä. Just eilen ihmettelin itseksein, että miten ihmiset ehtii hoitaa itsensä, lapset, työn, kodin yms. Joku jää aina kärsimään

Riikka kirjoitti...

Laura, senkin hihittelijä! Onneksi nyt on se viikonloppu, eikä kiireitä - ainakaan kovinkaan pahoja. :)

Anonyymi, kyllä. Tämä on se yhtälö. Aina joku jää kärsimään. Miten tämä kaavan voisi ratkaista uudelleen?

Jenni / 2 x ILO kirjoitti...

Hei, minulla olisi sinulle haaste blogissani! Käyhän kurkkaamas! :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos! Ihania kuvia sinulla!