maanantai 2. syyskuuta 2013

Pienet ihanat kuulumiset

Pulelin soi! - Haloo! Mitä kuuluu? - Hyvin. Melkein se luuri korvalla. Nykynuoriso!

- Olipa melkoinen yhteensattuma, meidän päät just kolahti. Ei käyny pahasti. Viisivuotias kertoi minulle innoissaan. Pienempää vain nauratti.

Viikko neljä päiväkotitaipaleella aloitettu. Tänään meni jo suorastaan hienosti. Viisivuotiasta kyllä itketti, ja niin pienempääkin, mutta molempia hillitysti. Me so proud.

Päiväkodista muistutettiin kumppareista. Vanhanliiton hoitaja nosteli kulmiaan, kun totesin, että Viking gore-lenkkarit kyllä pitävät vettä. Vetäisi siihen topakamman kortin, ja sanoi, että se on niin, että ne pitää olla, kun toisillakin on, muuten alkaa se mankuminen, miksi tuolla ei ole ja meillä on. Fair enough. Kumpparit jalkaan huomenna. Minä en ole tämän asian kapinallinen.

Pienempi viihtyy päiväkodissa jo mainiosti. Päiväunet tosin ovat melko lyhyet, puolisen tuntia vain, mutta että nukkuu ylipäätään, se on mahtavaa. Kysyttäessä mitä ruokaa oli, hän vastaa: Minä söin mujeketta. Neljättä viikkoa. Suureksi hitiksi on noussut muskarista tuttu laulaen esitetty kysymys aamupiirissä: Onko Liisa täällä? On Liisa täällä, ja käsi nousee pystyyn salamana. Laula äiti laula, ja kaikki päiväkodin tutut henkilöt käydään läpi.


Hymyile vähän äitille. -Emmä jaksa.

Noin muuten lähes kaksivuotiaalle on iskenyt pahemman luokan Kuningas EI-moodi, joka on osittain korvautunut rennommalla emmä jaksalla. Neiti osaa jo melkoisen hyvin pukea paidan päälleen, mutta jos yhtään toimea jouduttaa, kuuluu tiukka: - Ite!, jota seuraa epäonnistuessa - Emmä jaksa. No eihän sitä miten jaksa kättä hihaan pujotella. 

Siskoksista on hitsautunut ihanat ystävät. He leikkivät yhdessä, ja riitaa tulee useimmiten vain silloin, kun isosisko haluaa olla rauhassa, pitää omaa kerhoa mielikuvitusystävän Ronjan kanssa. Isosisko on huokaillut useaan kertaan viime aikoina, miten ihana sisko on. Sisko siihen tietysti topakasti: - Enpäs oo.  

Iso sydän.

Itse rakennettu oma lukusoppi, ja huom! itse narulta napattu pyyhe matoksi.

 


6 kommenttia:

Miima kirjoitti...

Ihania siskoja :) Meillä noi kyselee toisiltaan, että ootko mun veli. Joo tarkoittaa että tykkää ja ei tarkoittaa että nyt ei olla ihan niin hyvää pataa. Siinä on turha äitin selitellä, että ootte muuten veljiä nyt ja ikuisesti (niin ja siskokin siis on tietty veli) ;)

Ä.Hupulainen kirjoitti...

<3 sisarukset

Sirkku kirjoitti...

Meinasin kommentoida, että "onpas ihania kuulumisia", kun huomasin otsikon tajuntaan asti, että niitähän ne juuri olivatkin.
Jaksa edelleenkin kirjoittaa muistiin ja meille iloksi näitä kuulumisia.
Kymmenen vuoden päästä tuskin muistaa edes "mujeketta".

Riikka kirjoitti...

Miima: Kiitos, ihaniahan ne. "Ootko mun veli?" onkin hauska juttu. :) Meillä esikoinen odotti koko ajan siskoa, ei ottanut kuuleviin korviinsa, että pikkuvelikin voisi olla mahdollinen. Kun sisko syntyi, hän totesi, "sanoinhan minä, että se on sisko." :)

Ä.Hupulainen: <3

Sirkku: Niinpä, ei muista ei. Yritänkin välillä kirjoittaa johonkin kalenterin kulmaan, mutta usein se aina jää. Tuo "yhteensattuma" oli myös niin mainio, kun viisivuotias tarkoitti sillä nimenomaan päiden kolahtamista yhteen. :)

Vera kirjoitti...

Ihant on siskokset =)

Riikka kirjoitti...

Vera: <3