Päiväkotia, ei ihmeitä, ja sitä välikautta (vihdoinkin!)

 

Nenät niiskuttaa jokaisella, myös allekirjoittaneella - tosin ei juurikaan, kiitos pakuriteen - väitän. Hihhih! Niiskutuksistapa oiva aasinsilta päiväkotikuulumisiin, joihin voin helpottunein mielin todeta, että ne ovat melkoisen hyviä. Esikoisella on toista viikkoa hyvä mieli, paitsi retkiaamuina kovasti jännittää, ja sitä ei oikein saa hillittyä, mutta ei tarvitsekaan. Itkeä saa, jos itkettää, mutta pakko ei kuitenkaan ole. Siinäpä meillä hyvin toimiva (useimmiten kuitenkin) motto. Pienimmäiselle eron hetki on aamuisin vielä itkuinen, mutta iltapäivällä vastassa on iloinen tyttö. Tänään päiväunihetkellä oltiin saatu kuulla jopa laulunäytteitä. Liekö Robinia vetäissyt, en sutta kokkaan iiti päättää voi, mä tyylyn kohtalooon - kotona kuullaan hyvinkin usein. All is pretty well siis päiväkoti-osa-alueella.

Samaa ei ihan voi sanoa työrintama-osa-alueesta. Minä olen kärsimätön. On turhuutta ja typeryyttä istuttaa minua kotona, koska voisin istua jossain muualla, ja saada siitä jopa sitä ihmeelliseltä kuulostavaa palkkaa. Monta matoa on koukuissa jos jonkinmoisissa puulaakeissa, vaan pitäisi malttaa odottaa loputtoman pitkät hakuajat loppuun, ja vielä kaikki peukut pystyissä - välittämättä niistä parista sadasta muusta hakijasta. Ne haluaa juuri minut. Takuulla haluaa. Peukalohalvaushan tässä tulee. Kärsivällisyys tuntuu siis olevan heikoin lenkkini. Tämän rastin päätteeksi minusta tulee takuulla maailman kärsivällisin henkilö, joten ei kai tämä tosiaan ihan turhaa ole.

Kävimme illalla tyttöjen kanssa lenkillä postissa ja kannoimme kotiin ihan vaan parisen kiloa ihania superfoodeja, jotka liittyvät matkaani tulla eheämmäksi, terveemmäksi, ja kaikin puolin superimmaksi henkilöksi. Tästä matkasta lisää tulossa tänne bloginkin puolelle.

No hei, se mikä tässä postissa on varmasti myös tärkeää on se, että vihdoin on saatu täällä etelässäkin kaivaa niitä välikausia esille. Muistanette kenties, että kuopuksen haalari napatiin Tukholman Popista puoleen hintaan. Myyjä totesi, että ehdottomasti koko 98 cm. Absolut. Minäkin olin tuolloin ihan samaa mieltä, eikä haalari edes näyttänyt isolta liikkeesä, mutta nyt vielä, kun välikerroksia ei ole kuin ohuesti, niin puku vaikuttaa isolta - etenkin hihoista. Kuvista huoma, että haalaria täytyy vielä kirrata vyötäröltä ihan reilulla kädellä, mutta eihän se hihojen mittaan vaikuta, vaikka niitäkin saa tarroilla vähän kurottua. Nooo, kurarukkasten sisään vaan... 

Meillä on päiväkodissa ollut nyt Reiman kaksiosainen, isosiskolta peritty puku, joka on pienempi, ja passelimpi, joten ei hätää. Silti tuosta reiluudestaan huolimatta mä tykkään kovasti tuosta punaisesta haalarista. Ihanan pirteä tyttö! Venykää kädet, venykää. :)

Toimenpiteet: Kirraa vyötäröstä, kirraa hihansuista, ja sitten odotellaan vaan senttien lisääntymistä haalarin käyttäjään.

Esikoinen kurvailee myös Popissaan. Vuosi sitten kesällä ostetut housut alkaa olla vähän naftit (110 cm), mutta toisina housuina onkin Kappiksen mustat vk-housut, jotka kuuluvat kategoriaan "hyvä löytö". Popin takkikin on samassa kategoriassa, ja sen sain myös puoleen hintaan metsästettyä kesän lopussa Hyvinkään liikkeestä, josta postittivat takin meille kotiin. Täytyy antaa erityiskiitos sinne Johannalle, joka juoksi varastossa moneen kertaan, kun pohdiskelin villahaalareita (joita ei enää 98 cm koossa valmisteta) ja kuorihanskoja, enkä edes niitä sitten lopulta tilannut. Oi ei, mikä asiakas, mutta oujee Hyvinkään postittava Pop.

Popin vk:t ovat osoittautuneet käytössä meille ja päiväkotikäyttöön sopiviksi jo monen vuoden ajan. Saapa nähdä minkämoisen kamppailun Molot, PoPit, Racoonit ja kumppanit käyvät talven haalaripohdinnassa. Uu, todellinen taisto tullaan käymään. Tunnen sen.

Onko teillä hyväksi havaittua välikausi-suosikkimerkkiä?
 

P.S. Hei sitten huhuilen EcoTools settien voittajia: Live & Home ja Riikka (Eloisat) huhuu, kontaktii, kontaktii! Sunnuntaina arvotaan uudet onnekkaat, mikäli tämä menee nyt jostain syystä ohi.