Lundia System 2-laatikon voittaja on...



Kiitos kaikille Lundian arvontaan osallistuneille kivoista muistoistanne ja haaveista, joita jaoitte. On selvää, että Lundiat ovat niitä sekä aikaa että kulutusta kestäviä aarteita, jotka onnekkaimmilla pysyvät mukana lapsuudenkodista lähtien. Onnea on myös tuotanto, joka pysyy samana, jolloin lisäosia saa hankittua vanhempiin tuotteisiin tai sitten voi vaan hankkia uutta. Kevään lähestyessä ylioppilas- tai valmistumislahjaa miettivät, suosittelen kurkkaamaan Lundian valikoimaa, vaikkapa System -laatikko on taatusti ihana lahja.

Monissa kommenteissa kerrottiin, että Lundiaa on ollut jo lapsuudenkodeissa ja mökeillä. Klassikko on kulkenut mukana myös opiskelija-asuntoon ja sieltä omaan kotiin tai sitten harmiteltiin, että Lundiasta oli jossain vaiheessa luovuttu. 

Haaveissa on monella mm. kaunis Soihtu-valaisin, Classic ja Fuuga -sarjat ja System 123 -laatikot. Itse haaveilen eteiseen Halo-kattoplafondeista. Nekin niin kauniita, aina on hyvä olla haaveita! 

 

Omassa System 2 -laatikossani on tällä hetkellä toisen mindfulnessharrastukseni tarvikkeita eli ihania villalankoja. Sukka on kesken ja saa ollakin, kun olen ollut nyt kiinni maalausprojekteissa, mutta eiköhän niitä puikkojakin jossain vaiheessa taas kilkutella.   
 
Suosin arvonnassa jälleen nopeaa ja luotettavaa lottokonetta, joka arpoi System 2- laatikon onnekkaalle vastaajalle nro 27...

Isot onnittelut
M a r j a !


Laitan Marja sinulle ihan pian viestiä ja voit käydä jo kurkkimassa täältä, minkä värisen System 2-laatikon toivot.

Ihan vinkkinä kaikille haaveilijoille, niin tällä viikolla starttaavat Hullut päivät -tarjoavat muuten Soihtu-lamppua pöydälle ja lattialle sekä Fuuga-senkkiä, tv-tasoa ja kaappia, joten nämä tarjoukset kannattaa ehdottomasti kurkata!

Kiitos kaikille osallistuneille ja lupaan, että projekteja pukkaa jatkossakin.

*) yhteistyössä Lundian kanssa    



Suosikit