Vatsaystävällistä ja kaunista puuroa aamuihin

 
 
Minuun on iskenyt puuroosi. Sain muutama viikko sitten Hyvinvointikirjojen pressiaamiaisella ehkä maailman parasta puuroa ja kirjan, jonka puuroreseptit on luonut ruokataiteilija Anni Kravi.

Hyvää kaunista -kirja on odotellut hyllyllä korkkaamista, mutta pääsin vauhtiin viikonlopun alkaessa ja tänä aamuna jo tein toista herkkupuuroa kirjasta. Voin kertoa, että puurot ovat niin hyvää ja täyttävää kamaa, että lounasta saa odotella pitkälle iltapäivään. 

Anni Kravi aloitti puurojen valmistamisen voidaakseen paremmin ja siinä samalla hän perusti instatilin @anniskk. Sieltä löytyvät puurot ovat todellista ruokataidetta. Kasvipohjaiset reseptit eivät ole kaikki puhtaasti gluteenittomia, mutta niistä puuttuvat sokerijalosteet ja maitotuotteet. Kampin keskuksesta löytyy myös Annin DATE+KALE -kasvisruokaravintola, jonne yritän löytää tieni piakkoin.  


Kuva Kravin Hyvää kaunista -kirjasta


Itsekin toki nautin siitä, että puurokulho näyttäisi kauniilta, mutta olen vielä niin alussa tässä puuronvalmistustaipaleellani, että iloitsen jo kauniista tarjoiluastiasta. Hahhaa. Ostin eilen luomumulperimarjoja, kookoshiutaleita ja chiansiemeniä, joten koristelujakin on varmasti pian luvassa. Niitä sitten voi kurkkia minunkin instasta @riikka_hei. Voi olla, että ovat vähän erinäköisiä kuin Annilla, mutta puurokulhoja mahtuu instagramiin monenlaisia taatusti.

Vaikka nämä Anni Kravin upeat kuvat ja reseptit inspiroivat ja aiheuttavat huokailuja, myös ulkomailla - Anni on julkaissut Porridge -kirjan mm. Briteissä - puuroilun ei tarvitse välttämättä olla sen kummemmin mitään erikoista ruokahifistelyä, sillä siihen ainakaan oma aikani, eivätkä taidotkaan riitä. Annin ohjeilla mihinkään monimutkaisuuksiin ei tarvitsekaan ryhtyä, kauneus tulee melko helposti ravitsevan ja täyttävän aamupalan päälle, se on itsessään osa ruokanautintoa ja rauhoittumista ruoan ääreen



Itseäni kiinnostaa erityisesti mm. kaura- ja mantelimaidot puuropohjissa sekä uusien herkullisten reseptien löytämistä puuromaailmasta. Tähän saakka tutut ja turvalliset riisi- ja kaurapuurot mieluusti saavat muitakin kavereita. Kirjasta löytyy reseptejä niin suolaisiin kuin makeampiin puuroihin, smoothiekulhoihin ja välipaloihihn. En malta odottaa näiden maistelua.

Suhtauduin kauramaitoon hiukan skeptisesti, koska olin aiemmin kokeillut kauramaitoa latessa ja se ei vaan kolahtanut millään lailla makunystyröihini. Vaan eilinen mustikka-kardemumma-tattaripuuro kauramaitopohjalla oli unelmainen. Ei siis kannata jäädä yhteen huonoon fiilikseen, vaan kokeilla jossain muussa formaatissa uudelleen. Tänään tein mustikkaista kaurapuuroa kauramaitopohjalla. Kravin Hyvää kaunista -kirjassa kerrotaan ohjeet, miten tehdä itse erilaisia kasvismaitoja. So far, olen luottanut kaupan antiin. Saapa nähdä, millaiset kasvimaitopullot pian kilisevät jääkaapin ovessa. Olen aika intona tästä puuroilusta! Hyvää kaunista mm. täältä.


*) Kirja saatu
**) Sis. mainoslinkkejä

Suosikit