torstai 10. syyskuuta 2015

Murunen ekaluokkalaisen elämästä



Meillä on asustanut koululainen nyt kuukauden päivät. Alun jännitykset ovat vähitellen tasaantuneet, äidin mielestä arki sujuu jo varsin hyvin. Uusia asioita ja juttuja tulee päivittäin ja niihin sopeutuminen vie aina jonkin aikaa. Aamuheräämiset virutteluineen ja varutteiluineen menee usein siihen, että lempeät Heeerääätyys -kutsut vaihtuvat Kohta tulee kiire, jos et nyt nouse! -tiuskaisuiksi.





Ekaluokkalaiset on jaettu kahteen ryhmään. Osaa lukea, ei osaa lukea. He käyvät kerran viikossa uimassa ja heidät on jaettu sielläkin ryhmiin. Osaa uida, ei osaa uida. Hymähdän ajatukselleni.  No jaa, ehkäpä jako ei ole näin mustavalkoinen, mutta on varmasti harmahtava, eikä siinä ole mitään pahaa. Muistan itse olleeni turhautunut, kun osasin lukea ekalla ja toiset vasta tavasivat kirjaimia. 

Kolikon toisella puolella on myös sosiaaliset taidot, joissa on yhtä lailla eroja ja voi olla tukemisen tarvetta, vaikka akateemiset valmiudet olisivat vahvat. On hienoa, jos opettaja pystyy näkemään lapsen yksilönä.   




Kysyin ekaluokkalaiselta, mikä on koulussa kivointa. -Kaverit.

Ekaluokkalaisella tuntuu olevan kavereita monella luokka-asteella. Äiti yrittää olla puuttumatta liikaa, luottaa siihen, että lapsi pärjää, vaikka välillä pelottaa ja jännittää. Se kuuluu asiaan, äiti kannustaa. Äiti on tyytyväinen, kun lapsi ei halua lähteä iltiksestä pois, koska leikit kavereiden kanssa on kesken. On myös päiviä, kun pihalla jo odotetaan isää tai äitiä. Silloin sydän sykähtää, onko hän istunut siinä yksin koko ajan. Yleensä ei ole, vaan menossa on todennäköisesti laastarointi.

Se koulun piha on muuten kova. Milloin on housujen polvet riksräks, milloin sormenpäätä koristaa laastari. Äiti ei murehdi liikoja, kunhan pienen oma mieli pysyy iloisena, eikä kaipaa laastareita - housuja kyllä saadaan parsittua. 

Ekaluokkalaisella on päällä Harakanpesä Shopin ihana Papun Puru-tunika





Ei kommentteja: