Harakanpesäshop #avajaiset ja #maistiaisia syksyn mallistoista
Avajaiskuhinaa |
Tällä viikolla on äiti saanut viilettää, viihtyä ja fiilistellä. Perjantai-illalle osui uusiin, valoisiin ja avariin tiloihin Eerikinkatu ysiin (9) muuttaneen Harakanpesä Shopin avajaiset. Paikalla oli kaiken sen jengin lisäksi myös Papulta Anna ja Hanna-Riikka sekä Mainion taustajoukot kertomassa syksyn mallistoista.
Uudistuneesta Harakanpesä Shopista löytyy kotimaista designia aikuisille ja lapsille. Liikkeeseen valikoidut brändit ovat hartaasti mietittyjä - Kauppias myy vastuullisia, kotimaisia tuotteita mm. Papulta, Mainiolta, Vimmalta, Vietolta ja Aarrekidiltä. Asusteita on myös NopsuPopsulta sekä pientä ihanaa mm. virkattuja pinnejä ja pieniä sisustusjuttuja One little Ragdollilta, jotka valmistuvat käsin Espoossa. Löytyypä liikkeestä myös second hand -section, josta voi tehdä yhtä lailla laadukkaita löytöjä.
Aarrekidin syksyn mallistoa sai hipelöidä takahuoneessa. Piia Kedon suunnittelema Rainforest - Sademetsä mallisto tulee myyntiin elokuun lopussa.
Vimmalta on niin kaunista smaragdinvihreää lettiä, että on varmastikin ihan pakko saada tätä väriä meille, vaikka esmes mulle... Tällä hetkellä lettejä eri väreissä lapsille.
Pronssia |
Mainion syksyssä on nimensä mukaisesti Touch of Africa ja harmaa-/musta-/valkosävyt ovat saaneet seurakseen kaunista viininpunaista tai burgundia, sammaleenvihreää ja pronssia. Pohdimme Mainion edustajan kanssa, mikä olisi kuvaavin väri tämän syksyn yhdelle mielenkiintoisimmista väreistä, jossa on ripaus vihreää, viininpunaista, ruskeaa... Vaan sehän on selkeä pronssi vai miltä tuo kuvan collarin väri sinun silmiisi näyttäytyy? Mainion syksyä saatavana 1.9. alkaen.
Nappasin mukaan koululaiselle kesämallistosta mu/va leggarit. Menevät kivasti Aarrekidin raitapaidan kanssa. Koitan napata tästä kombosta kuvan pian vaikka Instaan, kun just nyt on leikit kesken, eikä huvita vaatteiden sovittelu tai kuvailu. Kunnioitan.
Papu oli kesän mallistossaan Telttaretkellä, syksyn tullessa tultiin ulos teltasta ja nyt ollaan metsäretkella Mökkipolulla. Meiltä löytyy paljon Papua äidiltä ja tytöiltä. Matsku on kestävää luomupuuvillaa. Arvata saattaa, että muutamat ihkulaiset ovat lähteneet mukaan Mökkipolultakin.
Vaatteissa on hauskoja yksityiskohtia. Mekon taskusta kurkkaa söpö muurahainen. Äidit ja tytöt saavat samistella tällä mekolla. Mallistosta löytyy myös toinen mekko, jonka taskuissa on vähän sama idis kuin kesän malliston Kenno-hameessa.
Mukaani lähti uudesta mallistosta Papun kääntöpipo, joka on kuin tehty koralliin Picoon. Onnekseni myös neiti oli samaa mieltä ja ihastui kuosiin.
Papun ja Mainion koko mallistot tulevat olemaan myynnissä ainoastaan Harakanpesä Shopilla. Papun uuden malliston tuotteita saatavilla liikkeestä nyt ja 28.8. alkaen Harakanpesä Shopin verkosta. Mainion uutuudet 1.9. alkaen.
Liikkeessä on Mainion ja Papun kesäcollectionit sekä Aarrekidin raidat nyt -30%. Ai niin! Mikäli suunnittelet juhlia, kannattaa poiketa hakemaan Harakanpesä Shopista alekoodi kadun toiselle puolelle tulevaan Pop Up Kemujen pop up myymälään, joka pitää siinä puotia syys- ja lokakuun.
Tällainen kurkkaus uuteen Harakanpesä Shopiin, vinkkaa kavereillekin ja poikkea puotiin. Se on aivan ihana!