Tyttöjen torstai-ilta

"Todellaki, todellaki, todellaki huiput tyypit ja tuotteet!"

Torstaita taas mennään! Torstaina on kiire kotiin, sillä sauna odottaa, ja ihana hetki, joka jo lupaa viikonlopun olevan lähellä. Jos esikoinen ei ole isänsä kanssa menossa saunomaan, minä nappaan neitin mukaan, ja silloin laitetaan savinaamiot - molemmille. Äiti onks tää jo ihan kuiva? Useimmiten molemmat tytöt ovat mukana kylpemässä, mutta pienin ei vielä jaksa olla löylyssä, eikä voi olla yksin suihkussakaan, joten rauhalliset kuulumisten vaihdot jäävät tuolloin väliin. Silloin tällöin me isommat tytöt menemme kahdestaan.

Olen hihkunut ennenkin kuvan tuotteista, mutta sopii hihkua uudelleen. Huomasin, että Cattierin herkän ihon savinaamio on alessa. Käsittämätöntä. En voi oikein ymmärtää, miten se enää voi olla alessa, mutta onpahan vaan, ja näitä kannattaisi tilata ihan varastoon jemmaan. On yhä vaan loistotuote, ja niin sopiva torstai-illan hemmotteluun. Päivää voi vaihtaa, sillä se sopii mille päivälle hyvänsä. Uskallan antaa lapsenkin näitä kokeilla, sillä kyseessä on luonnonkosmetiikan tuote, ja erityisesti tuo savinaamio pitää sisällään antiseptistä piparminttua ja viilentää välillä atooppiseksi äitynyttä lapsen ihoa. Itse tykkään siitä, että savinaamio ei vastoin odotuksiani kuivata ihoa lainkaan, vaan kirkastaa ja raikastaa ja ja ja. (Tiedetään, olen ikuinen Putous-hahmojen imitoija, sad but true.)

Meikkiputsariksi nappasin saunaan tuon saman sarjan vaahdon. Puhdasta tulee, vaikka onkin kevyt vaahto. On se ihmeellistä tämä mualima.

Päiväkotiperheille ehdottomaksi sijoitukseksi jaksan vaan mainostaa eco.Kidin shampoota (saa mm. Stockalta), joka on tosi riittoisaa. Maksaa noin 16e, mutta kestää siis jotain vuoden, enkä oikein osaa hinnoitella sitä, etten ole tarvinnut täikampaa - so far. Tämä ei ole siis mitään täishampoota, mutta sisältää eteerisiä öljyjä, joista ne örkit eivät pidä, joten eivät myöskään halua pesiytyä meidän lasten päihin. Äiti on tästä iloinen.

Hei viikonloppu alkaa huomenna. Onneksi en ole kaivanut välikausivermeitä esiin, vaikka jotain olenkin saattanut postiin tilata. Saadaan vihdoin se valkea talvi. Sunnuntainakos sen oli määrä tulla?
Ihanaa oloa!

Suosikit