Lits-läts!
Pyykkikoneen linkousta odotellessa ajattelen jakaa tuoreita kokemuksia lasten talvivaatteiden vedenpitävyydestä. Tänään saimme nauttia todellisesta takatalven kuraloskavesilätäkköolosuhteista. Just fabulous. Jossain mielenhäiriössä ehdotin lapsille puistoilua räntäsateessa - tosin kahvilan kautta koukattuna. Tärkein asusteeni oli kuuma kahvi, joka tekikin puistoilun himpun siedettävämmäksi, vaikka villasukistakin huolimatta varpaita paleli kumisaappaissa. Vuorelliset kumpparit - mulle?
Esikoisella on toista talvea käytössä Racoonin toppatakki ja Tähti Jonathanin toppikset ja toppasormikkaat. Näitä Jonskuja alkuun vierastin, mutta nämä olivat tuolloin ainoat, jotka sopivat väriltään tuohon takkiin, ja se sitten ratkaisi. Hyvä valinta se oli joka tapauksessa. Olisin vetäissyt kurikset tuohon päälle ihan siksi, koska oli vaan niin märkää, mutta ne olivat viettämässä viikonloppua päiväkodissa, niin tulipahan uitettua nämä vaatteet ihan kunnolla. Housut ja hanskat pitivät veden ulkopuolella, eikä sormet kastuneet. Myöskään takki ei kastunut sisältä. Nää toimii!
Kuopukselle sen sijaan löytyi kurikset, mutta Mini Rodinin haalarinkin on luvattu pitävän veden ulkopuolella. Varsinaisesti haalaria ei nyt uitettu, mutta mitä nyt sen verran hihat kastuivat, niin voidaan todeta, ettei haalari ollut märkä.
Käsissä Reiman Ote-talvirukkanen *), joka kastui kauttaaltaan ihan läpimäräksi, mutta kädet olivat lämpimät ja kuivat. Mama happy! Näistä isot plussat!
Raatilaiset voivat todeta, että nämä tekivät sen, minkä kuluttajalle lupasivat vedenpitävyydestä. Päätämme raportin tähän. Nyt voikin se kevät tulla takaisin.
Ihan parasta!