Viva Vita Liberata!
Hei long time no hear! No en oo ollut Kanarialla, vaikka oonkin ihan ruskettunut! Uskaltauduin sitten vihdoinkin pikkujoulujen kynnyksellä tätä Cosmopolitan Beauty Awards 2014 finalistia ja kehuttua itseruskettavaa hieromaan kehooni, ja kas kummaa, mitään katastrofia ei tapahtunut. Olen tätä jaksanut ihmetellä. Sen verran kuitenkin, että nilkan yksi ikuisesti kuiva kohta otti kontaktia värinmuutoksen kanssa hiukan tiukemmin, mutta mihinkä se sieltä mustien sukkahousujen alta paistaa, ei mihinkään! Tämänkin olisin todennäköisesti välttänyt, jos olisin ekalla kerralla tajunnut laittaa Moisture Boost -kosteusvoidetta, joka olisi suojannut ihon kuivat alueet yliruskettumiselta. No, kuten sanoin, isoa haittaa ei seurannut, ja jalat hoideltuani, toisena iltana siirryin ruskettamaan onnistuneesti myös muita raajoja.
Ennen värinmuutosta kuorin ihon Skin Polish -jojobakuorinnalla, joka teki ihosta tosi pehmeän. Käytän tätä varmastikin ihan ilman ruskettumisaikomuksiakin. Sheer mousse -rusketusvaahdon levitys on helppoa Tan Mitt -kintaalla, jolla mousse leviääkin tasaisesti, ja värinmuutoksen huomaa heti. Ehdoton plussa on myös välitön imeytyminen, eikä lakanatkaan ruskettuneet, vaikka menin heti levityksen jälkeen nukkumaan.
Kasvoille hiukan eloa antamaan käytin tätä varovaisesti siten, että sekoitin pienen nokareen kosteusvoiteen joukkoon. Ja tadam, pieni päivetys ilmestyi kasvoille. Mikä piristys pimeyden keskellä! On sanottava, että tämä on huikeaa kehitystä itserusketusten kanssa puljanneena ja ne aikoinaan järkyttävien tulosten vuoksi hyljänneenä.
Kaikki Vita Liberata -tuotteet ovat parabeenittomia, alkoholittomia ja hajusteettomia ja sisältävät vähintään 80% ekosertifioituja luomuainesosia. Toisin sanoen Vita Liberatasta uupuu se perinteinen pistävä haju, joka itseruskettavissa yleensä on perusominaisuutena. Tästä minä tykkään! Kaverit kyselee takuulla pikkujouluissa, ollaanko oltu reissussa. Hih! Iso peukku tälle!
kuva |
Tuotteet saatu testikäyttöä varten.