Kysyn vaan

 
Onneksi siivouskamoissa löytyy!

Tänään on oltu ahkeria liisoja. Kotiin kun viime yönä selvittiin, niin tänään olenkin hinkannut paikkoja ihan hulluna. Sen sijaan, että olisin kierrellyt alennusmyynneissä, minä siivosin. Marttyyrikruunu kuuluu minun päähäni kiistatta. Siivoamispäivä shoppailupäivän sijasta johtui ihan siitä, että tili on huvennut joulukuun menoihin (miksi joulukuussa on hääpäivä, Miehen syntymäpäivä, ystävän syntymäpäivä ja JOULU, kysyn vaan?)  

No jaa, varsinaisesti tuo päivän siivousrupeama ei edes ihan kamalasti ärsyttänyt. On muuten kumma, miten se touhu ei tekemällä lopu. Aina löytyy joku pinta tai muu nurkka, joka kaipaisi vielä nykäisemistä. Nytkin tuossa pyykkitelineellä vielä tuijottaa joululoman ajan kuivuneet pyykit haikaillen lipastopaikkaa. Niin ja matkalaukku odottaa tyhjentäjäänsä eteisessä.  Joo, joo tullaan. Mitä helkkaria olen koko päivän tehnyt?


Suosikit