Pukinkontista saatua: Pomp de Luxin blingi-blingit


Anoppilassahan sitä yhä vaan, joten ehtii toteuttaa toivepostausta (erityiskiitos tästä pyynnöstä Taikinanaamalle). Olisin nämä blingit esitellyt ihan muutenkin, mutta toiveitahan saa aina esittää.

Oooo, kuului pakettien avautuessa, kun kolme serkusta kaivoi Pomp de Luxin paljettiunelmat paketeistaan. Pienimmäisenkin paketissa oli vanhan roosan värinen ihana paita. Joulupukki oli villiintynyt Pomp de Luxissa asioidessaan muutenkin, sillä kaikki neljä serkusta saivat kuvassa näkyvät vaaleat leggarit, joissa kulkee raitoina kultalurexlankoja. Oooo ovat nekin! Shortsit ovat äidin mieleen, mutta viisivuotiasta saa jonkin verran vielä maanitella niitä pitämään. Olen lanseerannut ne housuhameeksi, mutta joutuu vielä hiukan miettimään, mikä on se juju, millä näistä todella innostutaan. Tiedostan, että housuhame-termin tietävät vain ne jotka ovat lähempänä 70-luvun alkua kuin loppua syntyneet. Ei tarvitse kauhistella siellä. Kaksivuotiaskin sai tosi makeat shortsit, joita ei nyt kuvissa vielä näy. Noo, kyllä ne keinot keksitään.




Pomp de Luxissa nyt ale -50%, ja meillä monista niiden ihanuuksista on laatunsakin puolesta tykätty. Vähän jänskättää, miten paljetit linkoutuu, mutta pesupussiin jos muistan sujahuttaa ennen pesua, niin jospa ne pysyisivät kiinni.

Ihanat tytöt, ihanat blingit!

Suosikit