Elämä on kuin villasukka
Olemme jälleen filosofisten kysymysten äärellä. Se, että olen alkanut neulomaan, on itsessään jo iso asia. Tuotosten design on toinen. Kuukaudet ja viikot viuhuvat eteenpäin ja lapsi laulaa parhaillaan joulupuu on rakennettua vierellä, joka muistuttaa myös siitä, että kohta pitäisi olla sovittuna, käykö meillä tonttu 1.-24.12 välisenä aikana. Se nimittäin vaatii runsaasti valmisteluja, sillä sitä aikaisempien vuosien tonttua ei kyllä palkata, sillä se pentele unohti turhan monta kertaa aamun luukun. Suunnitelmissani meille tulee uutena elementtinä trendikäs jouluovi. Asian eteen ponnistelut nolla. Ja kaupasta sitä ei osteta, perkule soikoon.
Jos olisi viisas, tulevana viikonloppuna hoitaisi jo näitä tulevia asioita. Jollain tapaa osaan ennustaa, että näin ei tule tapahtumaan. Sama säätö ja stressi se on tiedossa tänäkin vuonna, turhaa sitä alkaa stressamaan, etteikö näin kävisi. Se, että se on ihan ookoo, on uusi suhtautumistapa.
Asiat menevät niin kuin ne menevät. Kierrosten nostamisen sijaan, aion olla tyytyväinen siihen, että saan ylipäätään hoidettua jonkun asian. Sille sopii kilistää tai vähintäänkin taputtaa itseään olkapäälle. Well done, että veit vihdoin biojäteroskiksen. Well done, että muistit siirtää lapsen pianotunnin kaverisynttäreiden tieltä.
Olen ottanut tavoitteekseni olla mahdollisimman rauhallisin mielin - tuli eteen, mitä tuli. Kova on tavoite tällaiselle hermotonkireellä -personallisuustyypille, mutta pari viikkoa sitten ostamani verenpainemittari saa mitata jatkossa maltillisia lukemia ja pulssi pysyä alle sadassa. Tätä edesautan uutena villityksenä aamuvenytyksillä tai joogalla. Tosin tämän aamun vartin aurinkotervehdykset olivat vähän liikaa, kun lähtökunto on olematon. Tästä huolimatta nämä venytykset tuntuvat hyvältä ja tunnen itseni 85-vuotiaaksi mummeliksi, joka pitää itsensä kunnossa venyttelemällä. Hahhaa!
Mindfulnesia minulle on tarjoillut villasukan neulominen. Kuvassa elämäni kolmas villasukka. Tälle tapahtui jo se, että purin pitkälle neulotun varren, kun olin sooloillut pari riviä. Ne silmukan samperit eivät muuten mielellään palaa takaisin puikolle, joten on parasta tehdä homma mahdollisimman pitkälle yhdellä otolla. Martat voisin halutessani haastaa oikeuteen, sillä tuo kipsijalkaiselle tai erittäin graavista nilkkaturvotuksesta kärsivälle miehelle ei tuo sukka ollut alunperin tarkoitettu.
Mitä hyvää sukassa on, on sen täydellinen vahvistettu kantapää, kauniit oikeat ja nurjat silmukat. Olen nauranut kippurassa ja kauhistellut tuota tuotostani, vaan se olisi voinut olla vielä kamalampi. Olen ylpeä luovuudestani, että jättisukan muotoutuessa, otin ohjat käsiini ja poikkesin ohjeista ja aloin kaventamaan sukkaa proaktiivisesti - tosin lähes lasten kokoon. Nilkan reilu, rento malli sukassa ei ole itseasiassa hassumpi - jos vaikka joskus on kipsi, niin on valmis sukka odottamassa. Well done me.
Se, että epätäydellinen on itseasiassa aika täydellistä. Se on fiiliksestä kiinni. Jos kaikki asiat tapahtuisivat aina sormia napsauttamalla, ei mitkään onnistumisetkaan tuntuisi miltään. Nyt tuntuu, mutta vielä naurattaa.
