Ontelosyylät ilmaantuvat atoopikon vaivaksi - Hoitoniksit jaossa
Siitä saitte ontelosyylät! |
Ontelosyylät ts. molluskat ovat tulleet meidänkin perheessä tutuiksi. Olemme saaneet ymmärtää, että erityisesti atooppisen ihon omaavat saavat kiusakseen myös näitä molluskoja, jotka sanalla sanoen ovat tosi ikäviä.
Nopeaa taustaa, että kyseessähän on siis virus, joka tarttuu ihokosketuksessa ja esiintyy useimmiten kouluikäisillä. Näiltä ei oikein voi välttyä. Ne ilmaantuu, jos on ilmaantuakseen.
Esikoiselle ontelosyylän penteleet ilmaantuivat reisien sisäpinnoille ja siinä useamman viikon jaksoivat kyteä, välillä leimahdellen, lopulta rauhoittuen. Nyt jäljellä on onneksi vain vähitellen vaalenevat jäljet näpyistä, joten voinen jakaa hoitovinkit eteenpäin.
Ontelosyyliä voi ilmaantua oikeastaan mihin vaan. Selkään, peppuun, reisiin, mihin vain. Sanotaan, että näpyt tulisi vain jättää rauhaan. Ei onnistu. Ne pysyvät iholla muutamasta viikosta muutamaan vuoteen. Etenkin hikoilu lisää näppyjen ärsyyntymistä, eikä raapiminen ainakaan paranna tilannetta. Kortisoni ei sitten auta yhtään mitään, eikä sitä kannata näppyjen päälle laittaa edes kokeeksi. Toiset kehottavat puhkaisemaan muutaman keskusyksikön eli näppyrykelmästä pari keskimmäistä, jonka sanotaan hillitsevän näppyjen leviämistä. Ontelosyylät ovat kuitenkin tosi kipeitä, eikä näppyjä niin vain puhkota, vaan siihen liittyy kipua, josta seuraa huutoa ja verenvuotoa. Juuei olisi onnistunut meillä.
Hoitokeinoina käytimme muita aseita. Rankkoja nekin tavallaan, koska tympääntynyttä lasta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joka iltaiset rasvaussessiot, mutta nämä molluskanpenteleet saivat lähteä. Kävimme taistoon ns. rasvatukehduttamisella eli iltasuihkun jälkeen rasvasin ihoa parilla, kolmella eri voiteella vuoroilloin. Sinkkiä, kehäkukkaa ja kamomillaa sisältävällä Little Butterfly London voiteella on muuten ihoa rauhoittava vaikutus ja se auttoi selkeästi. Toisena iltana lötväsin iholle reilusti sheavoilla ja välillä käytin myös Frantsilan terva-pihkasalvaa, erityisesti jos näpyt olivat kovin ärhäkän näköisiä. Myös molemmista näistä voiteista oli selkeää apua. Terva-pihkasalvaa saa monesta paikasta, kuten esim. Sokos, Stocka, Ruohonjuuri ja suosittelen hommaamaan purkin kodin perusapteekkiin. Samoin kuin sheavoita (karitevoi). Sitä kannattaa olla aina jemmassa, ainakin atoopikoilla. Inkuton natural sheavoipala on todella riittoisa eikä sisällä mitään turhaa (kuten hajusteita tms. joita monissa synteettisesti valmistetuissa sheavoiteissa on).
Kokeilin myös erään yön yli laastarointia, mutta parinkymmenen laastarin lätkiminen sisäreisille ei ollut ehkä se parhain idis, jonka olen tuottanut. Tällä metodilla kuitenkin kaikkiin näppyihin nousi oikein kunnon valkopää ja tämä saattoi myös osin edesauttaa näppyjen paranemisprosessia, mutta arvatkaa millainen operaatio laastareiden poistaminen oli. Vinkiksi, laastari irtoaa paremmin, jos sen hölvää öljyllä.
Netissä neuvotaan syöttämään lapsille osterivinokkaita, joista toiset ovat vaihtelevasti apua saaneet, mutta meillä ei mitään kapseleita saa lapsia popsimaan, joten onneksi voin todeta, että ulkoinen apu auttoi. Rasvaus todellakin edesauttoi paranemisprosessia ja sitä suosittelen muillekin molluskataistoon. Kill 'em all!
*) Sis. mainoslinkkejä