Tyttöjen viikonloppu ja miten se oikein meni

kuva

Mies on kotona. Halleluja. Meillä oli lasten kanssa tyttöjen viikonloppu perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Oli ajatuksena tehdä kaikkea ihanaa. No miten meni niinku omasta mielestä? No siinä missä flunssaräkiminen helpotti, korvaa tuikki ja tuikkii yhä ihan saakutasti. Varmastikin ihan oikein meikäläiselle. Mietin nimittäin siinä lapsille mylvimisen ohessa, että joku virus on taatusti päällä, kun pitää olla näin mäntillä tuulella. Että sellaisilla fiiliksillä viikonloppuun.

Lauantaina olin katsonut bussiaikataulut ja kiirehdin lähtöä IKEAn bussiin - Vantaalle. Lapset olivat innoissaan! Espoo ei käynyt, koska sieltähän ei saanut hartaasti toivottua pahvikioskia. Varastosaldot nollilla.

Ensin piti alentua raivoamaan lapsille, kun ei lähtö millään edennyt, vaikka nätisti pyysin ainakin monta kertaa. Sitten sinne Kiasman eteen bussipysäkille ei se askel meinaa millään jaksaa kuljettaa ja koko parinkymmenen minuutin raahustamista siivitti aivan jumalaton vinkuminen. Kyllä minä mietin, että mitähän ...... Ei niin, ei sitten mitään järkeä. 

Siellähän se IKEA-linjuri sinikeltaisissaan odotti, kun loikittiin lätäköiden yli ja ehditiin vielä bussin ovella tavaamaan ESPOO. Mitä?! Koputin sisään ja sanoin, että mitähän ..... tai oikeammin, että kai sinä olet Vantaalle menossa?? - vaan ei. Sadattelin mielessäni sinikeltaisen suditellessa matkoihinsa ja aloin räntäsateessa luuriani tankkaamaan, jossa sitten sanotaan ihan selvästi, että 2h15 min. myöhemmin lähtee se Vantaan kyyti.

Lapsikin - ihan oikeutetusti - alkaa tivaamaan, että taasko olen sekoillut. Sanottakoon, että tämä - sinänsä oikea - kommentti ei tullut omiin tunnetiloihini nähden otolliseen aikaan, vaan alennuin taas karjumaan, että luuliko hän, että tahallani kiritin kaikki siihen loskakeliin ihan turhain päiten?? Tietysti sain aikaisiksi pahan mielen ihan meille kaikille. Jeii. Kyllä menee mahtavasti.

Päätettiin sitten lähteä korjaamaan tilanne ja vaikka oli lounasaika, niin päätin kerrankin löysätä nutturaa ja syötiin donitsit, vaikkakin ihan väärään aikaan. Olen jostain lukenut, että pitäisi osata hullutella. Syödä joskus jälkkäri ennen lounasta. Näin tehtiin. Mikähän opus se tämän neuvon antoi, kun kaikki muut mindfulness opit olivat täysin unohtuneet tänä viikonloppuna.

Ajattelin, että nyt ei pilata tätä päivää enempää ja tsekkasin Risto Räppääjän aikataulun ja voit uskoa, että aika monta kertaa tarkastin sekä ajan että päivämäärän, ettei edellinen toteutuisi. 

Selvittiin leffaan ja tytöt tykkäsivät Yöhaukasta tai enemminkin Nelli Nuudelipäästä. Saivat kyllä myöskin aikaan tappelun siitä, kumpi oikein on Nelli. Minä taas älykkäästi karjaisin jossain kohtaa, että nyt riittää! Molemmat voi ihan hyvin olla. Jälkimäisen lauseen ihan rauhallisin painotuksin. Pfiuuuh.

Tänään lähdettiin taas IKEAan ja sinne hiton Vantaalle. Peruin senkin reissun jo ennen kuin edes matkaan päästiin, kun ei mitään tapahtunut, kun ilmoitin muutamaan otteeseen, että nyt olisi syytä käydä pissalla ja alkaa pukemaan ulkovaatteita. Lopulta päästiin matkaan ja kävelykin sujui ihan ookoosti, kun perustelin koko matkan, miksi ei voi olla tällaista huutoa tämä lähteminen. Ei voi myöskään ilmaantua ruokapöytään nyrpistelemään, siitäkin sai tänä viikonloppuna kuulla äidin huutoa. Ei mee kyllä oikein putkeen.
 
En nimittäin pidä tästä raivoamisen voimasta pätkääkään. Menen ihan pois tolaltani itsekin siitä ärjyämisestä. Olen pettynyt itseeni sekä harmissani, koska on ollut nyt jo pitkään niin, että olen onnistunut hillitsemään itseni, eikä ole ollut mitään muutakaan vänkäämistä. Tänä viikonloppuna tuli kyllä se seesteisyys korjattua. Huokaus.

Yritin summata, mikä saikaan minut ärtymään niin jokaisesta pikkukränästä. Ei niin yhtään muistunut mieleen niellä kiukkua, saati muitakaan hengellisyyksiä, jotka olisivat tilanteet pelastaneet. Olin yksinkertaisesti tosi pahalla tuulella. Oliko hormoneissa syytä? PMS? WTF? En kyllä yhtään tiedä missä kohtaa se kierto menee menojaan. Sitten tuli yksi asia mieleen. 

En ole sitten viime tiistain käynyt missään liikkumassa. Tunnen miten vatsanseutukin on taas löysistynyt. Är-syt-tä-vää. Ensi viikolle on mahduttava useampi treenikerta, jollei tämä tauti nyt muutu ihan mahdottomaksi. Tai nämä taudit. V-mäisyys päällimmäisenä. Viime aikojen seesteisyys on siis johtunut suurelta osalta siitä, että olen purkanut energiaa pumppiin ja jumppiin, enkä ole jaksanut länkyttää kotona. Se, etten ole päässyt nyt liikkumaan, tekee minusta yhden kärttyisän ämmän. Siitä se diagnoosi sitten rakentui.

Se ja ettei vain itseruoskinnaksi menisi tämän viikonlopun kuvaus, toki myöskin se, että eväkään ei värähdä, kun pyydetään toimimaan nätisti. On kuin kala haaleessa veessä, kuulen äitini sanat korvissani. Mistähän ne minun tytöt ovatkaan perineet sen vitkuttelun? Hmmm. Isältään. Kröh.

Huomenna alkaa hiihtoloma virallisesti ja jo se on perkuta, jos minä hermoni kertaakaan menetän. Menenkin nyt lukemaan loppuillaksi niitä elämän viisauksia, jotka tekevät minusta jälleen eheän ja paremman ihmisen. Ommm vaan teillekin!