sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Laskiaispullagate



Holapa hola!

Se taas pyörähti tuo weekendi (lausutaan niin kuin kirjoitetaan). Hemmettiläinen. Tänään ei jumpassa hikoiltu, vaan ahdettiin pullaa naamaan. 

Minä sanon nyt sen verran, että ne gluteenittomat leivonnaiset ovat nyt vähän aikaan tauolla - ellen löydä jotain oikeasti hyvää leivonnaisreseptiä. Meillä nimittäin on nyt sitten sitä vierasvaraa pakaste täynnä, erityisesti keliaakikot tervetuloa!

Leivoin eilen jonkun Maailman-parhaimmat-gluteenittomat-laskiaispullat reseptin mukaan about kolmesataa laskiaispullaa. Niistä meni kaksi ja puoli. Mies söi yhden. Ihan hiljaa sitä nieleksi. Siitä tiesin. Esikoinen sanoi, että ihan hyvä, paitsi oli ehkä mennyt liikaa jauhoja. Ihana äitin murunen, ei halua koskaan loukata. Jätti syömättä. Kuopus ei edes koskenut. 

Söin minäkin yhden. Se nakale ei maistunut sitten miltään. Mä en oikein tajua minne ne sokerit ja voit katoaa. No joo, ehkä jos olisin ahtanut siihen ne lisukkeet - kermavaahdot ja hillot - olisimme saaneet makua. 

Viikonloppu lähti sitten näillä eväin liikkeelle. Tappeluhan siitä sitten tuli (ei ehkä pullista varsinaisesti) ja oltiin sitten eilinen hissuksiin, kun sehän menee niin, että jos ei ole mitään kaunista sanottavaa, parempi pitää suunsa kiinni TAI jos toisen naama vituttaa muuten vaan niin paljon. Päätin kuitenkin korjata tilanteen leipomalla tänään neljävuotiaan kanssa kunnon pullat ja kyllä se vaan niin on, että aika vaikea on tuota vehnäpullaa päihittää gluteenittoman. Sad to say. Ikävää on tietysti myös se, jos ei muuta voi syödä, mutta kyllä minä jättäisin pullat kokonaan syömättä TAI sitten se oikeasti hyvänmakuinen resepti odottaa vielä tekijäänsä. Kärkytään, kärkytään - en luovuta gluteenittomien tekeleiden kanssa vielä, vaikka muu perhe onkin takajaloillaan aina kun keittiöön menen kolistelemaan ja yleinen kysymys on, vaikka voipakettia ojentaisin, että onko tämä äiti gluteenitonta.  Jooeioo.

Oikeasti minä tykkäsin gluteenittomista sämpylöistä ja pizzapohjasta. Niitä tulee vielä, mutta pulla, en usko, että niitä pyöritellään enää. 

Rauhanajatuksena tein miehelle sen hyvänmakuisen pullan mantelimassatäytteellä ja vain itseäni ajatellen hillotäytteellä. Kuopus söi kermavaahtoa ja esikoinen pullan päällisen. Ja kaikki olivat onnellisia. 

Iloisia ajatuksia ihanat!

   

2 kommenttia:

Tiia K kirjoitti...

Miten meilläkin meni eilen samoilla kaavoilla päivä eli mykkäkoulussa ja aihe ei ollut tosin pulla, mutta oikeasti samaa tasoa.

Pinkit korkokengät Maiju on jossain kohdin maininnut, mistä saa maailman parasta pullaa. Keliaakikko kun on, niin on ollut todella haastava tuo pulla-asia.

Zemppiä tähän viikkoon ja tämä postaus oli niin hyvin kirjoitettu elävästä elämästä ja lohdullinenkin, sillä se meidän eilinen päivä, no sen voi unohtaa...

Riikka kirjoitti...

Moi Tiia,

kiitos zempistä. Se on jänskä juttu, miten viikonloppuun kasautuukin niin paljon kaikkea, että se purkautuu riitoina ja kähinöinä. Ihan tylsää, mutta tämän jos muistaisi, niin osaisi ehkä lähestyä näitä tilanteita paremmin.

Mun täytyy kurkata Maijun reseptiin. En luovuta vielä.

Zemppiä, zemppiä!