Jos syön sanani, niin...

...elä sano mittään.

Tähän on tultu. Juoksu jäi - ainakin toistaiseksi, koska sydän ja koska hidas. Sepä siitä. No mä selittelen nyt kuitenkin vähän. 

Huomasin, että pystyn lähes vaivatta juoksemaan viisi kilsaa, mutta nopeus ei kiihtynyt alun löntystelystä ja liian usein seuraava yö meni sydämen hullua laukkaa kuunnellessa. Sitä paitsi Vata-tyypilleni ei muutenkaan sovi reuhtomiset, jonka tähden päätin vihdoin totella tohtorin ohjeita, joka siis käski minun hankkia kävelysauvat. Varjele!

No tätä piti tietysti makustella aikansa ja vannotella, etten ikinä. Tai sitten eläkkeellä aikaisintaan. Viime aikoina hartiat ovat olleet niin kipeät, että varhaistin hiukan tätä eläkkeellä aloitusta. Sanovat, että sauvakävely tekee hyvää hartioille, joten minähän sitten sauvakävelen, perkuta soikoon.

Nappasin kiireessä ja varmaankin jonkin asteisessa shokkitilassa sauvat kaupasta mukaani ja kotiinpäästyäni aloin tutkimaann sauvakävelytekniikkaa netista vain tajutakseni, että tämä Rva Toropainen oli ostanut liian lyhyet kepit. Voihan fan. Palasin eilen rikospaikalle ja sopersin melkeinpä rikollisen komealle myyjäpojalle, että jouduin nämä sauvat hankkimaan lääkärin määräyksestä, niin järkytyksissäni ostin liian lyhyet, että voisiko hän mitenkään tuoda minulle sopivat - ja tsekata olisko niitä muita värejä. 

Ja hänhän tsekkasi ja sain myyjäpojalta ekstrakumitassut kävelysauvoihin kaupan päälle. Uuu. 

Noni, noni. Mä en siis tod. ole mikään kamala puuma. Hyvä asiakaspalvelu vaan muistetaan ja sitä voidaan näin muistella täällä, ei tästä muuta tai ehkä se, että palaan varmaankin uudelleen kunhan uudetkin kumitassut ovat kuluneet.

Tätä vauhtia varmaankin pian, sillä vetäisin vitosen tänä iltana ja olkapää ehkä snadisti vihoitteli jossain kohtaa, mutta ei pahasti. Täytyy kuulostella sitä, ettei se nyt kipeydy, kun idea on, että se paranee tällä sivakoinnilla.

Iltaseitsemältä Eiran ranta on pimeä, mutta meri kohisee ihanasti, jotenkin vähän pelottavastikin, mutta se tuntuu hyvältä hiekan rapistessa askelten alla - ja alumiinisauvojen kolistessa takanani. Heh. Siihen kolinaan totun kyllä. Oli jotenkin ihanaa palata juoksupolulleni, mutta kiertää se reippaasti kävellen. 

Virittelin sykemittarinkin lähtiessä rinnalle ja iskin Polarin käteen, joka mittasi matkaani. Sain päivän aktiviteetitkin täyteen vitosen lenkillä.

Seuraavaksi alan tsekkailemaan itselleni ulkoilupukua. 

Niinpä. Se neljäkymmentä tosiaan sieltä lähestyy, monella eri tasolla.