Haikeutta viikonlopussa

Mä oon kyllä semmoinen melankoli-meiju. Olen asemoinut itseni sunnuntai-illan alavireeseen. Huomenna taas arki, persettiläinen.

Mitään ei kotona saa arkena aikaiseksi, mutta onneksi viikonlopun aikana peseytyi lastenhuoneen ikkunat. Ne on niin kauniit, niin puhtaat. Sopii asetella jouluviritelmiä. Niin ja ehkä kaikista kirkkain kruunu tuli suihkun viemärikaivon puhdistamisesta. Varjele. Miksi mä en vaan löydä tätäkin hommaa valmiiksi tehtynä.

Perjantai-iltana koko perhe kokoontui yhteen. Vain elämään eteen. Minua kosketti jotenkin syvästi Maija Vilkkumaan esitys. Olen kuunnellut sitä nyt muutaman kerran ja siinä on jotain tosi surullista, kaihoisaa, ikävää. Muistutusta siitä, ettei saisi antaa olla, mutta kun ei jaksa yksin yrittää. On vaarallisen helppoa vain olla, olla vaivautumatta tai olla tekemättä mitään. Tai ei se ole helppoa. Sisimpään sattuu, ahdistaa, voi huonosti, mutta sen pitää piilossa. Se mullonjano rallatus muuttui Vilkkumaan versiossa jotenkin täysin. Ekaa kertaa ikinä kuulin siitä biisistä muutakin. Hieno versio.



 

Illalla veimme kynttilät Hietsun hautuumaalle. Kaipaan äitiä niin. 

Nyt mä aion kaivaa jonkun pieruhuumorivideon jostain ja nousta taas pinnalle. Plumps, eiku Plop. 



Suosikit