Upea Fotografiska Telliskivessä ja reissufiilistä Tallinnasta



*Pr-matka saatu, yhteistyössä Tallink Suomi ja Visit Tallinn


Piipahdin pari viikkoa sitten päivän Tallinnassa kutsuttuna pr-matkalle. Matkaan lähtö tuntui ihanalta. Toki jännittikin vähän, mutta tuli huomattua, että on itsestä paljolti kiinni, miten toimii ja miten turvavälit toteutuvat.
Terminaalissa oli lähtöaamuna hiukan ruuhkaa, mutta sieltäkin löysi itselleen paikan, jossa pystyi odottamaan laivaan pääsyä väljemmässä tilassa. Turvavälimerkintöjä löytyi odotus- ja jonotusalueilta. Check-in kannattaa tehdä puhelimella tai automaatilla, niin välttyy turhalta hengailulta terminaalissa. Toki monet ihmiset eivät välittäneet turvaväleistä, vaan painelivat menemään heti kun pääsi liikkeelle. Ruuhkia pyritään välttämättän avaamalla aikaisempi pääsy laivalle ja autokannelle.

Aloitimme kauniin kesäpäivän aamiaisella ja kuten buffet-ruokailua muutenkin, niin myös aamiaista totetutetaan uudella tavalla laivoilla. Esimerkiksi jugurtit ja myslit oli yksittäispakatut.


Meille oli varattu matkan ajaksi Tallink Siljan Victoria I-laivaan hytit ja vietin itse aikaa hytissä fiilistellen kaunista merimaisemaa. Pidin myös siitä, että hytissä sai rauhassa pestä käsiään, vaikkakin käsidesipisteitä ja pesupaikkoja löytyi ympäri laivaa muutenkin. Silti, oma hytti toi sellaisen tietynlaisen turva- ja hengähdyspaikan, jota arvostin erityisesti tässä ajassa.






Tallinnassa meitä odotti mukava päivä Telliskivessä, eikä haitannut, vaikka vettä sateli. Vierailimme upeassa Fotografiskassa, jossa saimme opastetun kierroksen niin näytteilyihin kuin fantastisessa rakennuksessa. Fotografiskassa on parhaillaan Bryan "everything I do, I do it for you" Adamsin valokuvanäyttely "Exposed". Hän on kuvannut jokaisen kuvassa esiintyneen julkisuuden henkilön, tuttuja tähtiä löytyi seinältä. Hän on kuvannut myös sodassa vammautuneita. Tähtiä, erityisesti he. Olin hyvin vaikuttunut näyttelystä.





Fotografiskassa oli samaan aikaan Tom of Finland "The Dark room.   Mielenkiintoinen oli myös Lina Iris Victorin näyttely "The dark testament". Teoksissa oli käytetty 24 karaatin kultaa. Sebastião Salgadon "Gold" oli pysäyttävä. Kuvissa näkyi valtavat joukot kullankaivajia, jotka veivät mielessä ajassa todella kauas, vaan todellisuudessa kuvat olivat vuodelta 1983. Uskomatonta.

Fotografiskassa on myös upea ravintola yläkerroksessa, josta on upeat näkymät Telliskiven yli. Avaraan kahvilaan ja shopiin pääset heti sisäänkäynnistä.






Telliskivestä löytyy myös vastattain avattu Nudist Winery, jossa maistelimme paikan päällä valmistettuja siidereitä ja kuohuvia. Sain ostaa myös kotiin tuomisia. Alkosta saa tätä ihanan raparperistä, raikasta Rabarbraa, vaan suosittelen sitä tuomaan tuliaisiksi myös Tallinnan lomalta.

Telliskivessä on kivoja pikkuliikkeitä, artesaani- ja käsityöläiskauppoja, joissa saa aikansa kulumaan hienosti. Samoin kuin kahviloissa, joissa voi sadesään sattuessa hyvällä omallatunnolla nauttia kakkupaloista ja muista herkuista, niin ja siitä kahvista.







Päivä Telliskivessä oli juuri oikein mitoitettu. 11-h risteilyllä ehtii rauhassa kierrellä pikkuliikkeissä, nauttia valokuvanäyttelystä - ja muuten vinkiksi Tallinnassa yöpyville, Fotografiska on auki 01 saakka. 

 
Laivassa nautimme vielä illallisen Grill house -ravintolassa. Maistuvaa nieriää, superilla jälkkärillä ja viineillä kruunattuna oli mukava päätös päivälle. Ravintoloihin on muuten asetettu asiakkaiden enimmäiskapasiteetti, joka on tällä hetkellä 75% maksimimäärästä.




Tax-freessä sai tehdä edullisia ostoksia turvallisesti. Myymälöiden ostoskärryjä ja koreja desinfioidaan ja puhdistetaan säännöllisesti. Myös pleksilasit olivat käytössä useassa paikassa.

Olen ehdottomasti lähdössä Tallinnaan uudelleen kesälomallani, joka muuten alkaa huomenna! Lapsiperheille tiedoksi, että pallomeret pysyvät toistaiseksi kiinni, vaan kylpyläosastojen allasalueet ovat auki. Kaikista laivoista saa ostaa kasvomaskeja. Kertakäyttöhanskoja on saatavilla ravintoloissa ja baareissa. Kaikki mahdollinen on mielestäni tehty, itse voit vaikuttaa siihen liikutko ihmispaljoudessa vai maltatko odottaa vartin laivan tullessa satamaan. Victoria I seilaa Tallinnan elokuun loppuun saakka. Toki muutkin laivat kulkevat samaa reittiä. Tänään on muuten ensimmäinen kerta koronakevään jälkeen, kun kaikki Tallink Siljan 14 laivaa ovat vesillä. Sille skål!

Nähdään pian!




Suosikit