Voihan viikset! Pigmenttihäiriöt kuriin // Esse Skincare
Putsari ja kasvovesi |
Silmän- ja huultenympärys ja hoitava öljy |
Tehoseerumi ja kasvovoide |
Postaus yhteistyössä Natural Goods Companyn kanssa.
Minua seuraava Instastories-kansakunta on tietoinen siitä, että yksi elokuun alun aurinkoloman tuliaisista tuli pyytämättä. Toin itselleni megaviikset auringossa pötköttelyn seurauksena. Katso itse.
Oh dear. Pigmenttihäiriöön ja muihin auringon aiheuttamiin vaurioihin tuli Esse apuun. Hieroin tehoaineita ylähuulen päälle ja koko kasvoille vähän harmitellen, että voi itku, ei olisi pitänyt olla auringossa niin paljon, vaikka sehän oli koko loman pointti. Mä vaan rakastan aurinkoa, vaikka tiedostankin, että iho ei siitä kamalasti tykkää.
Hätä ei onneksi ollut tämännäköinen, koska jo parin viikon aikana huomasin, että ylähuulen päällä oleva tumma pigmentti alkoi hälvetä ja jo kuukauden kuluttua pigmentti oli muisto vain. Aika ihmeellistä, joten etenkin jos kärsit pigmenttihäiriöstä, lue seuraava.
Olen käyttänyt Essen probioottisia ihonhoitotuotteita nyt jo useamman vuoden ajan. Esse on sarja, jonka käyttö kannattaa ottaa tosissaan. Sarjan tuotteet tehostavat toistensa vaikutuksia ja tukevat ihon kokonaisvaltaista hoitoa, eikä tuotteiden vaikutuksia tule sotkea eri pH:n sisältävillä tuotteilla. Iho voi mennä ihan tukkoon ja arvokkaat tehoaineet ihan harakoille.
Pigmenttiongelmaa lähdin selättämään jo perusihonhoitorutiineihini kuuluvilla tuotteilla ja sitten muutamalla uudella tuttavuudella. Herätän itseni joka ikisenä aamuna suihkimalla Toneria, johon olen kehittänyt melkoisen riippuvuussuhteen. Tämä on ainoa normikokoinen tuote, jota roudaan matkoillakin mukana. Iltaisin puhdistan ihon Cream Cleanserillä, joka on monen kasviöljyn sisältämä putsari, joka ei todellakaan jätä ihoa narisemaan, vaan puhdistaa hellästi ja tasapainottaa ihon pH-arvon. En käytä erikseen silmämeikkiputsaria.
Se, että kasvovesi on ihana, ei ole ainoa syy sen käytölle, vaan se tehostaa hoitotuotteiden imeytymistä. Esse Toner myös kosteuttaa, eikä se sisällä lainkaan vettä, vaan rauhoittavaa rooibosta, oliivinlehtiuutetta ja ruusuvettä. Jos minulta kysyttäisiin, mistä ihonhoitotuotteesta en luopuisi, this would be it. Essellä on myös muita kasvovesiä jokaisen ihotyypin mukaan.
Seuraavaksi painallus Eye & Lip Creamiä nimettömän sormenpäähän, josta levitys toisen käden samaan sormeen, sitten teputtelua ja taputtelua silmänympärysiholle ja loput huulten ympärille. Tämä on myös yksi luottotuote pidemmältä ajalta.
Nyt päästään siihen viiksiprobleemaan. Yksi hyvin merkittävä tekijä pigmenttihäiriön hoidossa on tehoseerumi Esse Plus Ageless Serum. Tämä on jo serious huomiota vaativalle iholle, joka kohdallani toteutuu iän (42+) ja ongelmatilanteen puolesta. Seerumi sisältää sumajuuren, muira puaman (I beg your pardon?) ja valkoisen liljan uutteita, jotka muodostavat tehokkaan kasviuutekombon, jolla on kirkastava ja silottava vaikutus ihoon.
Seerumi vähetää turvotusta koko kasvojen alueelta, tätä kannattaa levittää vielä myös silmänympärysiholle. Kannattaa lukaista jokaisen tuotteen kohdalta, mitkä sen tehoaineet ja vaikutus on. Olen monen tuotteen kohdalla aidon ihmeissäni, mitä ihanuuksia kasvoilleni levitän. Erityisen vaikuttunut olen tämän Ageless seerumin tehoista. Käytän seerumeja kuuriluonteisesti ja olen löytänyt myös aivan ihanan probioottiseerumin Esse Plus -sarjasta, jota käytin erityisesti talvella.
Yksi harhaluulo, jonka olen tämän hoitokuurin aikana korjannut, koski öljyä. Olen kuvitellut, että iholleni ei sovi öljyt, sillä aikaisempien testailujen myötä leukaperiin on aamuisin ilmaantunut valkopäisiä näppyjä, vaan ei nyt Repair Oililla. Levitän pumppauksen kauttaaltaan kasvoille ja kaulalle, en kuitenkaan silmänympärille. Iholleni on jäänyt tulehtuneista näpyistä arpia, joita tämä korjaava öljy on nyt tehokkaasti hoitanut. Öljy levitään seerumin päälle tai sitten sekoita öljy kasvovoiteeseesi.
Kosteusvoiteena minulla on auringon ja ikääntymisen(kin) vuoksi nyt samettinen Rich Moisturiser. Se tuntuu iholla todella ihanalta. Tämä teho minulla on yleensä talvisin, mutta nyt - sattuneesta syystä - se saa minulta vain kehuja.
Instastoreissa tilannekatsausta kahden viikon hoitorutiinin jälkeen. Tummaaa pigmenttiä ei juurikaan enää ole ja iho voi hyvin. Olen jatkanut hoitoa edelleen ja tadaa....
Päätän nostalgisen mainoksen sanoihin:
Kahta en vaihda...
Toinen on Esse
ja toinen...
muistatko mikä mainos?
*) Yhteistyössä Natural Goods Company