tiistai 10. toukokuuta 2016

Tehtävään tarjolla pohdintaa ja C'est la vie!



Miltä se taas tuntuu, kun työsuhdetta on jäljellä yksi kuukausi. Sitten on tosin kesäloma, mutta sen jälkeen on tyhjää ja voiko lomalla oikeasti lomailla, nauttia, olla kepein mielin, kun loman päätyttyä, loma ei päätykään, liksa vain muuttuu - melko isosti.

Vielä ei ole kala niin sanotusti napannut. Tuntuuko tämä minussa jo joltain, kun nukun selvästikin hiukan levottomasti - vai onko se vain tämä ihana aurinko, joka ei myöskään malta nukkua ja herättelee minua pitkin yötä. Se sen on oltava. Työasioiden takia en yöuniani pilaa.

Töissä ei ole samanlaista kuin ennen. Siellä on moni asia muuttunut siitä, kun aloitin. Ihmisiä on mennyt, ei juuri tullut tilalle. Rakkaimmat kollegat ovat vaihtaneet maisemaa, vaikka kyllä muutamaa jään aidosti kaipaamaankin. Ilmapiiri on raskaampi kuin ennen. Kollegat ovat kuormittuneita, väsyneitä ja se tuntuu minussa yhden kohdalla superärsyyntymisenä, toisen kohdalla sympatiana, kolmannen välinpitämättömyytenä. Minäkin olen väsynyt, kuitenkin enemmän tähän epävarmuuden sietämiseen, kuin työhöni. En millään jaksaisi aloittaa taas alusta.

Minä olen kirjoittanut jälleen kerran nipun työpaikkahakemuksia. En kamalan montaa, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Sitä tai tätä. Muokannut yhtä ja samaa hakemustani ja taitojani tehtävän mukaan. Työnhaku on aikasyöppö.

Olisin onnentyttö, jos tietäisin, ennen kesäkuun puoltaväliä, missä olen töissä elokuussa. Osa minusta uskoo tämän toteutuvan, osa minusta rauhoittelee ajatukseen, että sitten syksyllä jatketaan taas, kyllä se siellä odottaa.

Iso huokaus ja toinenkin. 

Sitten voimalause: Fakit

Kyllä minä sen duunin saan. Siitä ei ole epäilystäkään.

Nyt niihin tärkeisiin, iltapala lapsille ja pää tyynyyn levollista yötä varten. Miten se onkaan, että asiat aina kuitenkin oikenevat, kun ne vaikkapa tänne kirjoittaa.

Rauhallinen iltapala menikin sitten siihen, että väsynyt lapsi sai totaalikilarit, ei suostunut hampaidenpesuun ennen tuhannetta kehoitusta ja kädestä talutusta, nakkeli niskojaan ja nukkumaan mentiin vähän muissa tiloissa kuin Zen. 

Tähän sopisi nyt kans joku voimalause ja nyt jos koskaan on C'est la vie -klassikon aika.  Hahaa, elämä on.

Nyt menen oikeasti sinne nukkumaan. Sov gott!
 


     

Ei kommentteja: