Kuntotarkastaja kylässä #project10viikkoa

On tasan 9 viikkoa täynnä siitä, kun eräs maanantai marssin ostamaan jumppakorttia. Mitä on tapahtunut näiden viikkojen aikana ja mikä sai vihdoin ja viimein tarttumaan itseään niskasta kiinni. Seuraavassa refletoivaa analyysiä ja kuntotarkastusta.

Taustaa. Olin nuoruudessani jumppatyttö. Kävin stepaerobikissä useammin kuin hmmm... koulussa? No siis kyllä, jos viikonloput lasketaan. En viittaa siihen, että olisin ollut koululintsari. Kasiaamuihin mentiin torstaina, vaikka oltaisiin pikkulauantaina bailattu aamuneljään - ja mehän bailattiin. Tätä mä kyllä välillä mietin, miten tämä onnistui.

Anyways, jumppa-settings oli melkein yhtä tärkeää, kuin itse hikoilu, jos ei jopa tärkeämpää. Oli ne jumppa-asut, joihin kuului eri osia, kuten myös ne karmeimmat Casallin jumppastringit (ne pöksyt, jotka vedettiin vielä niiden pyöräilyhousujen päälle - mikä niiden funktio oikein oli?). Ne olivat kiiltävät, valkoiset. Ufff. Jalkoihin siveltiin kosteusvoidetta tai babyoilia ennen tuntia. Penkkareissa minut kuulutettiin lavalle Here comes the hot stepper -biisin tahtiin. Ei tarvinne lisäselityksiä. Na-na-na-nah!

Tästä muistelosta on enemmän kuin 20 vuotta, annetaneen anteeksi ne jumppastringit ja öljyt. Sitten tuli opiskelut, ulkomaille muutot, naimisiinmenot, lapset ja muut tekosyyt, mutta nyt 20 vuotta myöhemmin lähennellään sitä jumppafiilistä, mikä teki silloin sen, että salille halaji kerta toisensa jälkeen. 

Edelleen jumppa-settings pitää sisällään sen, että välineurheilu tsemppaa hurjasti, mutta Casallin stringit on taidettu onnekseni polttaa, joten niitä en vahingossakaan päälle kisko. Jumppa-addut on muuten samat kuin silloin! Öljyä ei myöskään tarvitse enää pirskotella päälle. Nyt tavoitteena on lähinnä olla piereskelemättä tunnilla. 

Olen parin-kolmen viime vuoden aikana voinut huonosti monella tapaa. Äidin poismeno on ollut hyvin raskasta ja niinhän sen kuuluu ollakin, mutta työstä sekä kotoa aiheutunut stressi tekivät oloni niin huonoksi. Kroppa reagoi niin fyysisesti kuin henkisesti. Oli sydämen tiheälyöntisyyttä, univaikeuksia, lyhytjännitteisyyttä (huonot hermot suomeksi), mitä tahansa pitkäaikaisen stressin aiheuttamaa ja ne hartiat!

Kärsin huonosta omastatunnosta, koska teki mieli mennä jumppasalille, mutta koin, että se on liian vaikeaa, myös siitä syystä, koska se aika olisi kotoa pois. Vaan kun yhdeksän viikkoa sitten tämä ajatus hiipi jälleen mieleeni, en jäänyt enää huokailemaan. Marssin saman tien hankkimaan kausikortin neljäksi kuukaudeksi, varasin pumppitunnin samalle illalle - ja mikä fiilis! Oli kuin olisin kotiin tullut. 

No no we don't die
Yes we mul-ti-ply
Anyone test will hear the fat lady sing
Act like you know, G go
I know what Bo don't know
Touch them up and go, uh-oh
Ch-ch-chang chang.

No okei, olihan sitä muitakin fiiliksiä sen viikon, kun kroppa oli ihan shokissa. Ei juuri vessanpöntölle kärsinyt kyykätä, mutta jatkoin jumppaa sitkeästi ja siitä se kroppakin alkoi vertymään. Kävin vaa'alla alkuun, mutta kun paino ei juuri pudonnut (olisikohan parhaimmillaan 600g miinusta), jätin siinä ramppaamisen.

Arnikkiuutetta sisältävät syvävaikuttava öljy ja suihkuvoide ovat  ihan must urheilijalle. Lihakset vetreytyvät ja rentoutuvat jumpan jälkeen. Arnikki edesauttaa nyrjähdysten ja mustelmienkin hoitoa - ei sillä, että mulle tulisi treenatessa, mutta kotimatkalla ehkä. Nimim. Varvas ratikkakiskoon bodycombatin jälkeen.  Story of my life.

Viikon päästä tulee #project10viikkoa virallisesti täyteen. Silloin kääntyy molemmat lukemat meikämandoliinin mittarissa. Tavoitteena on voida hyvin ja näin on jo nyt tapahtunut. Olen kokeillut eri tunteja, Bodycombat on huikeaa, HIIT45 on hirveää, mutta ihanaa, pumppi on perusparasta. Tää tekee niin hyvää mulle, enkä tästä en luovu. 

Sitä paitsi bikinikesä on tulossa - ja mä oon kerrankin etuajassa! Nyt maanantaitsemppaus sinne kaikille! Mee salille!

*) Weledan arnikkiöljy ja suihkuvoide saatu testiin