perjantai 29. tammikuuta 2016

Viikonlopun äärellä


Maja nojatuolin ja sohvan välissä. Olkkarin lattialle myös leväytetty patja, jonka päällä tytöt tekevät kuperkeikkoja. Pyykit ovat yhä sohvanreunalla. Raukat. Eivät löydä oikeisiin lipastoihin.

Eipä hetkauta. Minä istun nyt tässä. Laitan ne kohta, jos en saa lapsia maaniteltua/kiristettyä/lahjottua laittamaan ne itse.

Viikosta kului vain pari päivää toimistossa, muuten pidettiin sairastupaa. Tästäkin huolimatta työpäivä oli tänään jollain tapaa erityisen työläs. Siihen saattaa osaltaan vaikuttaa sekin, että olen mielessäni jo toisessa paikassa. Se missä se on, on vielä mysteeri. En aio hötkyillä. Herkuttelen tässä kohtaa sillä ajatuksilla, että uuden työn tulee oikeasti olla sellaista, josta minä todellakin pidän. Voi olla, että kesän koittaessa on ihan eri ääni kellossa, jos tätä inspiroivaa leivänsyrjää ei ole ilmaantunut, mutta mietitään sitä sitten, nyt vielä fiilistellään.

Toka treeniviikko on ollut aktiivinen. Projekti #10viikkoa on niin käynnissä and I love it! Maanantaina tuli tosin tajuttua se, että koreografinen step ei ole mun juttu. Olen ihmetellyt sitä, että tamppasin perusaskelta kuitenkin 50 minuuttia, enkä lähtenyt aiemmin vetämään. Se kova pää. Ajattelin kyllä, että onhan tämä typeryyden huippu, kun muut lähestulkoon heittää volttia ja kiertää lautaa ilmassa, samaan aikaan yksi Toropainen yrittää vaan pysyä poissa tieltä loputtomasti tampaten lautaansa. Tein muutamat polvennostot väliin. Kuolen häpeästä. Maanantaina olkoon mun lepopäivä tästä lähtien. Tämä viikko onkin nimittäin tupattu täyteen jumppia. No worries, kuten mainittu, maanantaina tulee sitten lepoa, kun jätän stepin väliin. Aina ja ikuisesti. Heh.  

Kuinka monen kodissa muuten Iittalan Kastelyhdyn tuikun kajo luo valoa pimeisiin iltoihin? Keräsin joulun alla elämäni ensimmäistä kertaa keräilytarroja, jotta saisin omakseni tuon kauniin tuikun, vaan nehän ehtivät loppua. Myyjä lupasi, että saan toki uuden, kunhan niitä tulee. Huomasin sitten tuikkuja tulleen toiseen kauppaan ja esitin ryttyisen keräilyarkin kassalle, mutta myyjä totesi minulle kamppiksen loppuneen eikä uskonut nikotteluani, vaikka toistelin minulle luvattua. Ei auttanut.

Totesin Schwarzeneggermaisesti I'll be back ja soitin pari puhelua. Kävin sitten iltapäivällä hakemassa tuikkuni.  Välillä mietityttää, eikö sitä maalaisjärkeä voisi ihan vaikka käyttää. En kanna kaunaa. Säännöt on sääntöjä ja yhtä lailla minähän en turhaa niitä tarroja kerännyt ja käyttänyt kolmeakymppiä jouluaatonaattona Siwassa, jotta sain puuttuvat kolme tarraa. Just sayin'. Tshih.

Kaunis se on.

Hei armollista viikonloppua ihanat, nautitaan, tehdään niitä juttuja, mistä tulee hyvä mieli, ei tehdä mitään, jos se tuntuu hyvältä. Iloisia ajatuksia!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan vähän nauratti tuo tarrankeräilyprosessi ;) Ainakin sait hyvän mielen minulle! ...niin, ja sen tuikunkin sitten!

Riikka kirjoitti...

Kiva, että sain sinulle hyvän mielen. Siitä tuli minulle hyvä mieli. :)