maanantai 11. tammikuuta 2016

Parempia ajatuksia aina ja uudestaan


Uuh maanantai miltei takana. Töissä oli jälleen melkoinen tunnelma, koska yyteet ja toisilla hösä joka asiasta. Vaikkei itse lähtisi mukaan mihinkään, se ympäröivä hötkellys helposti vie mukanaan. 

Lapset sängyissään, vaan eivät vielä nuku, kun tämän aloitan. Minä odotan milloin pienimmäinen ilmaantuu tähän minun ja koneen viereen. Ilmaantukoon, mennään sitten makkariin, kyllä me 140 cm leveälle sängylle mahdutaan - kaikki kolme, joskus jopa neljä, jos esikoinenkin tulee. Tämä on muuttunut. Loppusyksystä olisin tiukemmin vaatinut, että nyt takaisin omaan sänkyyn. Joululoman lepo ja hyvät kirjat tekivät minusta jälleen lempeämmän.

Mihin se lempeys välillä katoaa? Se jää kaiken sen kireyden jalkoihin, joka aiheuttaa aina lopulta pahaa mieltä. Kaikkea äkseeramista ei saa pyyhittyä pois ja itsensä suitsiminen ei tee hyvää. Tulee olla itselleen kiltti, armollinen. Mitä oli, oli. Aina on uusi päivä ja on tärkeä osata pyytää anteeksi huonoa käyttäytymistään.    

Sain juuri ennen joulua Jenny Belitz-Henrikssonin uusimman teoksen Sisäinen Timantti - 365 ajatusta parempaan arkeen*) arvostelukappaleen ja sujautin sen samoin tein rakkaan ystävän joululahjakonttiin, koska uskoin hänen arvostavan juuri tätä kirjalahjaa suuresti. Kävin joulusta kotiin palattuani ostoksilla kirjakaupassa ja ostin itsellenikin tämän odotetusti voimaannuttavan, armahtavan arjen tsempparin.

En tiedä, olenko se vain minä, onko se tämä elämänvaihe - nämä kuuluisat ruuhkavuodet, ikä - kun kolkuttelee neljääkymmentä, arjen kiireet, katala stressi, työn ja perheen harmonian ainainen tavoittelu vai näitä kaikkia yhdessä - rankka mylly se joka tapauksessa ajoittain on. Viime vuosien aikana olen hakeutunut erilaisten oloani kohentavien mindfulness- ja selfhelp-oppaiden; hyvien ajatusten ääreen. Ei ne asiat sen autuaammaksi muutu, mutta suhtautuminen niihin voi muuttua. 

Muistelen kaiholla parin viikon joululomaa. Sydän ei hakannut, olo oli hyvin levollinen muutaman ensimmäisen lomapäivän jälkeen, kun kierrokset sai laskemaan. Innostuin taas laittamaan ihania ruokia keittiössä (oikeasti ihania..) ja mielessä pyörii yhä monet uudet kokeilut. Tein tässä yksi ilta gluteenittomia sämpylöitä (noo, nämä vaativat vielä jatkojalostusta..) ja eilen halloumipastaa. Maa-artisokka- ja valkosipulikeitot ovat myös höyrynneet keittiössämme - jos nyt ei lasten, niin pakkaspäivien iloksi. Aivan mahtavaa!

Aiemmin syksyllä en tosiaan edes jaksanut ajatella ruoan laittoa. Onneksi on tuo Mies. Hän laittoi lapsille ruokaa. Oli sitä minullekin illalla yleensä odottamassa. Aika ihanaa.
 
Luin Sisäisesti timantista hienon otteen, joka on hyvä muistaa:  
Jos joskus vielä saatoit räjähtää perheenjäsenillesi ollessasi kiukkuinen tai alakuloinen, nykyään ymmärrät kaivautua vaikka sitten peiton alle ja pysyä siellä. Koska kielteisten tunteiden kokeminen ei tarkoita sitä, että niitä toisit näyttävästi esille, et edes niille rakkaimmillesi. [...] Vaihteluahan sekin, että joskus murjotuttaa. Sen jälkeen taivaskin näyttää kauniimmalta [...] ja se tavallinen arki aivan huikealta. Silloin olet taas onnellinen ihan siksi, että saat olla. 

Kyllä vieläkin kimmastun ja sanon ikävällä äänellä juurikin niille rakkaimmille, kun alkaa ärsyttää tavaroiden kädestä pudottelu tai se ties monenteen kertaan sanominen, mutta en mene enää niin helposti pois tolaltani ja päädy verenpainemittari kourassa rauhoittelemaan kiihtynyttä pulssiani. Se on jo edistystä se. Hyvät ajatukset rauhoittavat aina, vaikkei olisi mitään erityistä syytä rauhoittuakaan. Ne myös ennaltaehkäisevät, varastoivat harmoniaa, hyvää mieltä. Hyvä vetää mukanaan hyvää.

Belitz-Henrikssonin kirjan takakannessa sanotaan, että Sisäinen timantti tarjoaa työkaluja vastoinkäymisten, tunteidesi ja ajatustesi kohtaamiseen. Olen samaa mieltä. Kaikkia ajatuksia ei tarvitse lukea hirveän valaistuneena ja tosissaan. Itseäni naurattaa monet sanavalinnat. Silloin kun vituttaa, niin se on just niin, eikä hymistellä jotain muuta. Kirjailija tietää myös mistä puhuu. Hän on samanikäinen, äiti ja tamppaa tätä samaa arkea kuin meikä- ja teikämandoliinit. Hän ei lässytä, vaan lausuu viisaat arjen parantamisen ajatuksensa yhtä aikaa jämptisti ja lempeästi.
 
En aina tässä kaikessa onnistu, mutta jaksan mielestäni paremmin yrittää aina uudelleen. Asiat järjestyvät jollain tapaa.

Tämä arjen sankareille eli kaikille meille tarkoitettu kirjasuositus lähtee eteenpäin Heroesin siivittämänä samalla toivottaen Hyvää matkaa Mr Bowielle.





*) Mainoslinkki
 

2 kommenttia:

Jenny/Vastaisku ankeudelle kirjoitti...

Ihana kirjoitus, kiitos! Ja tosiaan samaa elämänvaihetta tampataan täälläkin, eikä aina jaksa, vaikka haluaisi :)
Paljon valoa päiviisi ja voimaa arkeen <3

Riikka kirjoitti...

Kiitos Jenni! <3