maanantai 28. joulukuuta 2015

Välipäivien viemää



Hei!

Joulu tuli - ja tavallaan menikin - ainakin joissain perheissä. 

Luen hämmentyneinä postauksia poltetuista kuusista ja koristeiden raivaamisesta. Meillä joulu yhä jatkuu - ainakin siinä mielessä, että kellon ollessa reilusti iltapäivässä, olen yhä mariraidoissa, villasukat jalassa. Hrrrrr, hymisen hyvyyttä.

Joulujuhlinnan väistyessä olen nauttinut anoppilassa siitä, että olen aina tilaisuuden tullen napannut pukilta saamani kirjan käteeni ja käärinyt itseni ihanan pehmoiseen vilttiin - kaunis kiitos siitäkin pukille. 

Anoppilassa pidetään virkeä +20 sisälämpötila, niin ei ainakaan tule kuuma. Anelin eilen villatakissa ja -huivissa - kiitos muuten niistäkin pukille - että saisiko hellaan sytyttää pari klapia, kun lapsillakin on kädet kylminä. Sitä siinä sitten ihmeteltiin ja vaihdettiin ajatuksia siitä, miten sitten on toisilla niin kamalan kuuma, mutta sain tahtoni lävitse, kun kuopus strategisesti samaan aikaan kysyi, että onko hänen villatakkinsa mukana. 

Minulla onkin nyt kurkku kipeänä ja nenä tukossa, joten ehkä oikeutus hellan lämmittämiselle on nyt osoitettu, vaikka pöpö ehkä onkin lymyillytkin odottaen vain sopivaa hetkeä iskeä raastamaan kurkkuani kipeäksi.

Pohdin eilen hyvyyttä (tai kylmyyttä) hyristellessä, että onpa huikea tilanne. Lapset olivat serkkulassa ja minulla ei ollut mitään muuta kuin se kirja ja viltti. Ihan uskomaton - ja niin harvinainen tilanne. Pääsin hienon Oneiron lukuflown valtaan kunnes mummolan makkarista alkoi kuulua radiosta puheohjelma Jumalan armosta. Siis kirjaimellisesti. 

Sinne meni se lukuflow. Yritin keskittyä, mutta ei Oneironin kaltaista kirjaa voi lukea samalla, kun joku kailottaa korvassa intensiivisesti jotain muuta asiaa. Tavallaan nämä kaksi liittyivät toisiinsa. Kertoohan Oneironkin kuoleman jälkeisistä kymmenestä sekunnista. En silti kyennyt jatkamaan lukemista. Laitoin kirjan pois.

Huomenna matkaamme oman kodin jouluun. Siellä ei herkullisista jouluperinteistä nautita, mutta pukki on oletettavasti jättänyt kotikuusen alle pari pakettia lapsille. Töihin palaan vasta loppiaisen jälkeen, joten ihanaa nauttia näistä välipäivistä kotonakin. Mukavaa joulun jatkoa kaikille!


Hei ja jos huomasit,  blogi on saanut uuden ilmeen. Mieli kaipaa raikkautta ja puhdas valkoinen kirjoitusalusta tässä blogissa edustakoon sitä. Nyt olisi taas anopilla kahvipöytä katettuna, joten eikun sinne vaan. Sen jälkeen otan kyllä Oneironin taas käteen!

 


2 kommenttia:

Triinu kirjoitti...

Kyllä tuo on niin totta! Meillä säästetään kaikesta mahdollisesta, myös lämmityksestä. Vajaa 20 asteen lämpötilaan on jo kaikki perheenjäsenet tottuneet, mutta muille tämä arktinen viileys on välillä tuskaa. Vaikka meillä ei tarvitse anella saadakseen puita takkaan, on ongelmana perheenjäsenten tuskainen kuumuus, kun lämpötila nousee yli 23 asteen.

Kun muutettiin omakotitaloon, palelin koko ajan, mutta nyt siihen on jo tottunut. Sekä palelemiseen, että viileyteen. Iltapäivällä kotiin tullessa takan lämpiämistä odotellessa imurointi, siivoaminen ja ruoanlaitto pitää ihmisen lämpimänä. Kylmyys siis myös aktivoi kotitöihin kiitettävästi :D

Välipäivät kuulostaa mukavan rennoilta! Tsemppiä loppulomaan!

Riikka kirjoitti...

Triinu kiitos. Sitähän se "tottumista" on. Tänäkin aamuna kylmä kalseus iski eteen, kun makkarin ovemme aukaisin, mutta nappasin jo "tottuneesti" viltin harteille, vetäisin kuuman kahvin ja jo vain, on jo helpompaa kuin pari aamua sitten.

Sitähän tosiaan varmasti laiskottaisi, jos olisi liian lämmin. Hah!

Tämä seurue tekee tänään siirron kotiympyröihin ja josko sitä huomenna kävisi jo alessa pyörimässä, tosin joulun jäljiltä tilanne on usein se, että latia latia ei ole pistää kiertoon. Silti muutamaa täsmäiskua tavoittelen... We'll see.

Iloista oloa sinnekin Triinu!