lauantai 12. heinäkuuta 2014

My little Pony ja pieleenmenneet aamukahvit


Oi mikä kesäloma-aamu. Ekan lomaviikon ajan sisäinen stressaantunut kelloni herätti jo ennen kasia, mutta nyt olen päässyt jo unen makeuteen kiinni ja nukun hyvin ysiinkin saakka, mikäli perheen muutkin jäsenet nukkuvat. En olisi uskonut, että tätäkin asiaa osaa arvostaa ja voi fiilistellä hyvin nukutusta yöstä. Niin mummo.

Tänä aamuna hipsin hiljaa keittiöön kellon ollessa sen yhdeksän ja kiersin mutteripannun porisemaan samalla tulkiten ikkunasta auringon ja pilvien suhdetta. Ihana rauha. Vain täydellinen kahvini pulputti minua varten. Teki melkein mieli sanoa sille shhhh, ettei muut herää, mutta maltoin mieleni. Sain kahvin ja kuuman maidonkin kuppiin ja sittenhän ne muut heräsivätkin.

Kuopus nappasi tabletin, ihmeekseni osasi laittaa päälle My little Ponyn ja tunnussäveleen havahtuikin yläsängystään esikoinen. Eipä aikaakaan, kun näytä-mullekin-äiti-toi-omii-ton-eikä-näytä-mulle -soundi kohosi vähitellen ja rauhallinen aamukahvihetkeni oli uhattuna. Toruin pari kertaa ihan kauniisti ja pyysin, josko he mitenkään voisivat katsoa sen jakson yhdessä ihan sovussa. No usko vaan. Väninä ja vöninä senkun koveni, kunnes minulle riitti ja nappasin tabletin lapsilta. Käänsin selkäni ja kuului kova läimäys. Vilkaisin juuri-täydellistä-aamukahviani ja kiljuvia toistensa kimpussa olevia tyttöjä.

Peruin siinä yhdellä hengenvedolla karkkipäivän ja uhkasin, ettei niitä peevelin poneja tämän katon alla katsota enää kertaakaan koskaan ikinä, koska niiden takia ette todellakaan toisianne revi kappaleiksi, onko selvä?! Siitä se sitten lähti. Tämäkin rauhallinen aamu. 

Päivän ollessa jo illassa karkkia on karkkipäivänä syöty (muistuttelin kylläkin samalla aamuisesta episodista, mutta jos lupaatte, ettette enää lyö) ja olen pitänyt tabletin ylähyllyllä, jotta edes sen verran selkärankaa tällä kasvattajalla. Niin ja niitä poneja ei todellakaan katsota.

Onko muissa My little Poneille altistuneissa perheissä havaittu sama, että kaikki jaksot ovat kamalaa tappelua ja ne konit ovat todellisia biatcheja? Ihmettelin tätä esikoisellekin, joka selitti minulle, että äiti ei ne kaikki ole ilkeitä toisille, vaan lopussa on opetus. Spaik tai joku aina kirjoittaa sen opetuksen, kun se puhaltaa ikkunasta ulos. Just.
 
  

8 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta! Meillä ponit kiinnostavat vain kuusivuotiasta esikoista, samoin kuin oikeastaan kaikki muutkin lastenohjelmat, mutta siitä padista pitää kaksivuotiaankin vääntää ja vaatia osuuttaan. Esikoinen on tosin alkanut pikkuhiljaa oppia, että antamalla pikkuveljelle periksi, saa padin pian takaisin omaan käyttöön ja katsoa ihan rauhassa mitä huvittaa. Silti tuntuu että ihan huvin vuoksi pitää välillä nahista.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on ollut täällä myös todellinen tahto -päivä. 1,5-vuotias on löytänyt oman tahdon tällä viikolla ja tämän päivää on kirkunut, karjunut, repinyt, lyönyt, pukkaillut päällään, heittäytynyt lattialle ja niin edelleen. Ja jos yrittää lohduttaa tai etsiä helpotusta oloon niin suuttuu vielä enemmän. Esikoinen 3-vee on märissyt, vinkunut ja saanut drama queen kohtauksia vähän kaikesta. Oujee! Ja yhteiset leikit ovat suoraa kiistelyä, mutta yksin ei kumpikaan halua leikkiä...

Missä minun normaalit ihanat lapseni ovat? Tyytyväisiä ovat vain kun syövät jotain, mutta en kait voi ruokkia heitä yhteen putkeen koko päivää..... Vai voisikohan??? :D ;)

*Laura* kirjoitti...

Mukavan harmoninen lomapäivän aamu siis. :) Ja niin tutulta kuulostaa. Meilläkin on tänään laitettu tablettia ja pikkuautoja jäähylle. Uhkailu, kiristys, lahjonta, sillai sekavalla ja epäjohdonmukaisella meiningillä... Päivän suurin konflikti syntyi, kun pikkuveli ajeli jatkuvasti polkupyörällä isoveljen moottoroidun brio-junan päälle terassillamme.

Ja toisin kuin edellisellä kommentoijalla, meidän lapset eivät rauhoitu syödessään. Päin vastoin, närppivät ruokaa ja villitsevät samalla toisiaan. Ihan sairaan ärsyttävää, kun kolmevuotias purskahtaa nauruun ruoka suussa ja ruuat lentelee pitkin pöytiä...

Anonyymi kirjoitti...

surkea mutsi täällä hei. En ole seurannut mutä niissä my little pony-jaksoissa tapahtuu... Ehkä nyt vähän tsemppaan. Tabletista kinaaminen in erittäin tuttua!

Riikka kirjoitti...

Mimmu: Meillä myös kuopus on kiinnostunut lastenohjelmista ja tablettia tuijoteltaisiin vaikka koko päivä, jos siitä ei pitäisi kollia.

Tuo periksiantaminen on tietysti noin toimittuna fiksua toimintaa. Meilläkin isosisko antaa melko usein periksi ja sitten tulee paha mieli. Se kun usein menee niin, että se on joko periksiantaminen tai tappelu. Olen yrittänyt esikoiselle sanoa, ettei tarvitse joka asiassa antaa pikkusiskolle periksi, vaikka sitä huutoa ei haluaisi kuullakaan. Ristiriitaisesti se olen silti minä, joka usein sihahtaa, että anna sille nyt se lelu, että saadaan tuo huutaminen loppumaan! Argh!

Riikka kirjoitti...

Hei anonyymi ja kiitos kommentistasi! Kuulostaa NIIN tutulta. Meillä on ehkä snadisti helpottanut just tuo vaihe, mutta kuopuksen kanssa lähestymme kovaa vauhtia tuota teidän 3-veen vaihetta..

Nauti tuosta, kun on tuo rauhallinen ruokahetki! Aattele, se ei ole kaikille mikään itsestäänselvyys, kuten Laurakin kommentoi. Meillä tämä pätee jäätelöön. Jäätelöä onkin syöty lomalla ihan joka päivä. :)

Laura: Harmoninenpa tosiaan - so story of my life. Huomaan, että olen välillä niin kireänä tuohon tappeluun ja huutoon, että voisin haljeta. Se on varmaan se verenpaine. Onneksi nyt on helpompaa, kun ollaan koko porukka lomalla, eikä bonuksena ole se peevelillinen kiire ja ongelmahan on vain minulla - mitäs olen niin kiree. ;)

Surkee mutsi: Ne ponit on ihan pepusta, voin kertoa. Minua alkaa ottamaan päähän välittömästi se jatkuva draama Apple Bloomin, Twilight Sparklen ja keitä-niitä-nyt-on sekä niiden pahisten välillä.

Missä on nykyään sellainen Nalle Puhmainen lempeys ja kiltteys, kysyn vain? Nykyään on vain jotain teinimäisiä vääntöjä ja tappeluja joka ohjelmassa.

Esikoinenkin oli muuten isälleen tokaissut jotain tyyliin, että jos ei jäädä puistoon, vedän sua turpaan. Eikä yhtään edes tajunnut, mitä tämä tarkoittaa. Arvaa vaan, missä ohjelmassa oli niin sanottu? Niinpä, just siinä!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko huomannut, että suurimmassa osassa jaksoissa on K7 merkintä?

Riikka kirjoitti...

Kiitos Anonyymi, kyllä olen huomannut. Meillä pidetään näistä ikärajoista oikeasti kiinni ja harkinnanvaraisesti on viime aikoina saanut katsoa joitakin K7-juttuja, kuten Frozen-leffan, joka oli paikoitellen hyvin jännä, mutta niistä juteltiin ja välillä kelattiinkin, eikä ne aiheuttaneet mitään angsteja.

Olin ajatellut tässä tapauksessa, että kuusivuotiaamme saisi katsoa tätä sarjaa. Olinkin väärässä. Tätä en kyllä suosittele minkään ikäisille.