Feeling massive
En-saa-henkee.
Nyt ei ole vielä edes kovat helteet, joten en varsinaisesti aloita valitusvirsien veisuuta, kunhan vain mainitsen.
Allekirjoittanut hengittelee nykyisessä olotilassaan erittäin syvään, raskaasti, useasti, ajoittaen haukkoen. Ei siis mitään harmoonista Ujjayi Pranayamoja, vaan kunnon hc-puuskutusta. Hieman, eikun todella häiritsevää, I must admit.
Kaikki muuttui viikko sitten lääkärintarkastuksessa, kun sain kuulla jääväni sairauslomalle, jotta arvoisa le bébé malttaisi mielensä eikä haluaisi ihan vielä tulla luoksemme. Olin siis ennen tätä tohtorin toteamusta elämäni kunnossa. Siis niin kunnossa kuin tässä tilassa voi olla, mutta kuvittelin siis, että ei tässä nyt saikuille juuri ennen kesälomia jäädä. Sen jälkeen kunto onkin laskenut kuin lehmän häntä. Jopa makuulla oleminen sattuu. Kunto tarkoitti siis sitä, että saattoi kävellä suht normaalisti ja jopa yrittää kiirehtiä ratikkaan, jos ei ottanut juoksuaskelia. Mitään oikeaa urheilua ei tietenkään voinut harrastaa, mutta kaupoissa jaksoi kuitenkin kierrellä ilman ongelmia.
Iisisti ottaminen ja lepääminen käy todellisesta työstä etenkin kun kotona on 3-v viisastelija ja aviomies. Tuo yksi viisastelija tylyttää toteamalla, kun äiti yrittää vedota masuvauvaan ja levon tarpeeseen, että "äläpä viitsi äiti" tai "kyllä sä jaksat". Mikäli liikettä ei synny, eräs on hetkessä kiivennyt kolmen metrin korkeuteen keikkumaan kaappien päälle. Miksi ne suklaat sinne pitää muutenkaan hiissata, koska kurottelua ei suositella meikäläisellekään?
No nyt toivotaan pitkiä piuhoja tälle ja kanssaeläjille. Yritetään jaksaa, että tää joutuu vaihtaa kylkeä vielä pari kuukautta eikä saa koskea imuriin eikä muutenkaan tehdä mitään muuta kun levätä (ja believe you me, se on paljon).
Happy helteet for me!
Nyt ei ole vielä edes kovat helteet, joten en varsinaisesti aloita valitusvirsien veisuuta, kunhan vain mainitsen.
Allekirjoittanut hengittelee nykyisessä olotilassaan erittäin syvään, raskaasti, useasti, ajoittaen haukkoen. Ei siis mitään harmoonista Ujjayi Pranayamoja, vaan kunnon hc-puuskutusta. Hieman, eikun todella häiritsevää, I must admit.
Kaikki muuttui viikko sitten lääkärintarkastuksessa, kun sain kuulla jääväni sairauslomalle, jotta arvoisa le bébé malttaisi mielensä eikä haluaisi ihan vielä tulla luoksemme. Olin siis ennen tätä tohtorin toteamusta elämäni kunnossa. Siis niin kunnossa kuin tässä tilassa voi olla, mutta kuvittelin siis, että ei tässä nyt saikuille juuri ennen kesälomia jäädä. Sen jälkeen kunto onkin laskenut kuin lehmän häntä. Jopa makuulla oleminen sattuu. Kunto tarkoitti siis sitä, että saattoi kävellä suht normaalisti ja jopa yrittää kiirehtiä ratikkaan, jos ei ottanut juoksuaskelia. Mitään oikeaa urheilua ei tietenkään voinut harrastaa, mutta kaupoissa jaksoi kuitenkin kierrellä ilman ongelmia.
Iisisti ottaminen ja lepääminen käy todellisesta työstä etenkin kun kotona on 3-v viisastelija ja aviomies. Tuo yksi viisastelija tylyttää toteamalla, kun äiti yrittää vedota masuvauvaan ja levon tarpeeseen, että "äläpä viitsi äiti" tai "kyllä sä jaksat". Mikäli liikettä ei synny, eräs on hetkessä kiivennyt kolmen metrin korkeuteen keikkumaan kaappien päälle. Miksi ne suklaat sinne pitää muutenkaan hiissata, koska kurottelua ei suositella meikäläisellekään?
No nyt toivotaan pitkiä piuhoja tälle ja kanssaeläjille. Yritetään jaksaa, että tää joutuu vaihtaa kylkeä vielä pari kuukautta eikä saa koskea imuriin eikä muutenkaan tehdä mitään muuta kun levätä (ja believe you me, se on paljon).
Happy helteet for me!
