Pääsiäistä ja parvekehaaveiluja
Aurinko on lämmittänyt ihanasti nyt pääsiäisen aikaan ja olen päästänyt valloilleen parvekkeen vihersisustushaaveilun. Meillä on iso parveke ja viime kesänä muuton vuoksi en hankkinut sinne kukkia juurikaan. Tänä kesänä tämä ei toistu.
Kukkien lisäksi aikomuksena on vallata tilaa viljelyyn. Haaveissa olisi uudet perunat, salaatit ja mansikat. Ehkä rajaan perunapenkin tästä kuitenkin pois ja haen torilta multaiset perunat. Yrttejä tulee kuitenkin. Nyt etsinnässä sopiva viljelylaatikko. Jalallinen sopisi ehkä parhaiten, koska viljelysmaani jäisi muuten vähän sohvan taakse piiloon. Se saisi myös paremmin valoa. Sormet syyhyävät multaan upotusta! Se on maadottumista parhaimmillaan.
Haluaisin viljellä mansikoita, lehtikaalia, tomaattia, salaattia, basilikaa, rosmariinia, rucolaa... Kaikkia sellaisia yrttejä, joita tulee nyt viikottain ostettua kaupasta. Mansikoita en ole ostanut, koska yritän välttää espanjalaisia tuontimansikoita, monestakin syystä. Ostan kotimaiset mansikat pakastelaarista.
Parvekkeella ei ole vielä kuin pääsiäiskukat, hortensiankin onnistuin ilmeisesti tainnuttamaan, kun sitä maaliskuun lopulla pidin sisällä. Katsotaan jaksaako se vielä kasvaa viileässä, kun nyt ei ehkä enää ole yöpakkasia.
Parvekelaseihin ei saa parvekelaatikoita kiinni, joten kukat laitetaan tänä kesänä koreihin. Voi että olisi ihana kurvata puutarhalle ihastelemaan kaikkia ihanuuksia! Täytyy vielä malttaa mielensä, koska Suomen kesä. Meillä tosin parveke on täysin lasitettu, joten periaatteessa voidaan ottaa vähän varaslähtöä täysin avonaiseen parvekkeeseen verrattuna.
Pyöreä juuttimatto on Natur Finartelta. Hankimme sen viime vuonna loppukesästä. Tekisi mieli ostaa toinenkin. Se sopisi parvekkeelle hyvin.
Toisen pääsiäispäivän lomalaiset voisin tästä herätellä aamupalalle. Niin mukavaa, kun on ollut monta vapaapäivää. Vielä tätä autuutta tämä päivä - ja vajaa työviikko tiedossa, ei hullumpaa! Levollista oloa sinne!