Kaunis syksyinen Tallinna








Terveisiä Tallinnasta. 

Syysloma alkaa olla paketissa. Pidin loppuviikosta vapaata ja käytin pian muuten vanhaksi menevät Siljan pisteet ja buukkasin meille reissun Tallinnaan. Hotellit olivat tosi buukattuja, mutta saimme kuitenkin Raatitorin laidalta huoneen Merchant's House Hotellista

Hotellin sijainti ei voisi olla parempi. Meillä oli Executive Double Room ja huone olikin isohko. Lapsille oli pedattu vuodesohva ja kylppäri oli kaunis. Jos kysyttävää hotellista tai sen palveluista kysy, niin vastaan kyllä.

Saavuimme iltapäivällä ja ehdimme jonkin aikaa nauttia kauniista säästä ennen kuin alkoi satamaan. Huomasimme olevamme väsyneitä, joten meillä oli hyvä syy vain loikoilla hotellihuoneessa ja nauttia levosta. Kävimme toki sateen hellitettyä kävelyllä ja iltapalalla lähistöllä. Piipahdimme myös Kaubamajan leluosastolle, jossa kuopus suuntaa aina ihailemaan niitä oikeannäköisiä vauvanukkeja, mutta se onneksi riittää. Esikoinen olisi mieluusti kantanut kotiin Hogwartsin legolinnan, mutta se jäi vielä mietintämyssyyn. Hotelliin takaisin kävellessä tuli todettua, että kun nahkalenkkarilla astuu syvään lätäkköön, sukathan siinä kastuvat. 
 
Aamulla olivat akut latautuneet ja sää oli aivan ihana. Päätimme nauttia syysauringosta ja kävelimme kauniilla Toompean kukkulalla. Se sijaitsee Vanhankaupungin liepeillä, joten pitkä ei ollut matka. Alueelta löytyy kirkkojen ja museoiden lisäksi mm. ainakin Suomen suurlähetystö ja muita virkarakennuksia sekä kauniita maisemia Tallinnan ylle. 

Ennen kotiin paluuta poikkesimme ihanassa Rukis-ravintolassa. Tälle suositus. Siellä oli superystävällinen tarjoilija sekä superherkulliset kakunpalaset, joten tyytyväisin mielin kävelimme laivaa kohti. 




Parin päivän minibreikki oli varsin onnistunut ja teki tehtävänsä. Arkeen startataan aamulla hyvillä mielin. 

Mukavaa arkea, kohta on joulu, juhuu!    

Suosikit