Aallokkoa, suklaata, punkkua ja kontrollia


Terve!

Tuntuu, että taas on mennyt sellaista matalalentoa, että ei ehdi mitään asiaa hoitaa kunnolla, eikä käydä täälläkään päivittelemässä tätä hulabaloota. Milloinkahan tämä elämä rauhoittuu ja löytää uomansa vai onko tämä tällaista seilaamasta aina vaan ja ikuisesti? Siis mähän en oikein voi enää edes syyttää ruuhkavuosia, kohta on koululainen tuo pieninkin, ihan on omat säädöt.

Tänään on oltu lapsen kaverisynttäreitä juhlimassa ja niiden päätteeksi poikkesin Stockan Herkussa ruokaostoksilla: maitoa ja brietä. Niin ja se ruoka: Classic Pizzasta pizzat. Näin. Ei irronnut ajatuksen ajatusta, mitä olisin kaupasta ostanut, saati alkanut väsäämään. En jaksanut, ei sytyttänyt. Onkohan siellä muita, joiden aivot ovat ihan muussia ilman selkeää reseptiä?

Minulla on ollut sellainen viikko, että parempiakin on ollut, mutta tällä kertaa, olen kyllästynyt huolehtimaan. Olen päättänyt, että tarvitsen jotain muutosta. Stressiä saa karkoittaa joogan lisäksi Jutta Gustafbergin Go fat Go alkaen maanantaina. Ei maksa mittään. Bulli ja valmentaja Koistinen on mukana reenaamassa, opin juuri infovideolta. Just opin myös, että se on sitten oikein tuommoinen individualisti-hc-ruokareeni. Just. Syökää te perhe pitsaa, mä syön... maitorahkaa.

Puhelin on myös lähes liimautunut käteen, joten Kirsi Pihan innoittamana latasin puhelimeen Mobile Addictionin ja pyrin siihen, että pick uppeja (kosken puhelimeen) alle 100 kertaa päivässä ja käyttöaika alle 2h. Kuulostaako vielä paljolta? Nykyisillä spekseillä joutuu jarruttelemaan, kun tekisi mieli napata luuri käteen, joten hyvä on vähän rajoittaa. 
  




Nyt olen parkkeerannut sohvannurkkaan. Kaadoin juuri lasiin punkkua, toisessa poskessa sulaa kaksi palaa Fazerin sinistä. Sytytän kohta kynttilöitä. Tässä on nyt hyvä. 
 
Kysymykseeni tuolla alussa siitä ikuisesta seilaamisesta tiedän myös vastauksen. Sitä se on. Maaret Kalliokin on todennut, että sitä vaan seilataan mukana elämän aallokossa, mutta muistetaan, että siellä merenpohjassa on itse asiassa ihan tyyntä, vaikka pinnalla tyrskyykin. Se kuulostaa hyvältä. 

Levollista viikonloppua!




Suosikit