Oivalluksia: Kiire ei asu enää täällä

Jälleen on tämä pyhä hetki, jolloin on lupa istahtaa hetkeksi pohtimaan, miten menee. 

Eilen illalla saimme juhlia kauniilla Harakan saarella Helsingissä ja se oli siitäkin erityisen ihanaa, että juuri nämä sukulaiset tuovat myös äidin mukaan juhlimaan. Äiti varmasti olikin kanssamme eilen. Harakan saarella on hieno luontopolku ja tytöt olivat erityisen ihastuneita siihen, että saivat kerätä planktonia merestä ja tutkia löydöksiä mikroskoopilla. Kirjoitimme myös vesimaalilla terveiset kallioon, jotka sitten kuivuttuaan lensivät taivaalle. 

Tähän viikonloppuun mahtuu juhlan lisäksi myös kasvanutta huolta arjen turvallisuudesta. Lausahdukset siitä, ettemme suostu pelkäämään, ovat totta siinä määrin, että koska on voitava elää, ei voi pelätä. Siitä huolimatta toivon - kuten aina toivon - ettei mitään pahaa sattuisi. Tapahtuneita on lapsille vaikea selittää, koska niille ei ole mitään oikeutusta. Siispä niitä ei selitellä, eikä vatvota yhtään enempää kuin on tarpeen.

Arki on se, jota eletään ja hyvin se on startannutkin. Takana on kaikilla ensimmäinen kokonainen viikko, tosin minä nautin perjantaisesta etäpäivästä kotosalla ja olen siitä edelleen superkiitollinen. 

Kolmosluokkalaisella on superhyvä draivi koulussa. Kavereiden kanssa leikitään koulun jälkeen ja voi miten kiitollinen olen myös leikeistä pehmojen ja keppareiden kanssa. Eskarilainen nauttii omista päivistään, aamut sujuvat huikeanhienosti. Tässä on myös äidillä osuutta, koska kiire ei enää asu täällä. Se on muuten ihan mahtava asia. Ei täällä ihan boheemi aikakäsitys kuitenkaan ole vallalla, vaan on sellainen yksinkertaisuus, että otetaan aamuun sitä aikaa vähän enemmän. 

Yksi pulma heräsi männä viikolla ja se oli kadonneiden sukkien metsästys. Tämä on helppo ratkaista, sillä nyt on ohjelmassa uusien sukkaparien hankinta. 

Onnellista sunnuntaita!