Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen // Jälleen maagillinen koko perheen elokuva!
"Maailmassa tapahtuu maagillisia asioita."
Totta. Viikonloppuna ensi-iltansa saa uusi Onneli ja Anneli elokuva, jota on niin odotettu. Onneli ja Anneli ovat meidän perheessä tyttöjen suosikkeja - tälle nyökyttelen hyväksyvästi, voisi niitä olla toisenlaisiakin esikuvia.
Kävimme tänään pressinäytöksessä tyttöporukalla (kaksi 8-vuotiasta, yksi 5-vuotias ja äiti) katsomassa Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuvan, johon jälleen kerran ihastuimme kaikki.
Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen Onneli, Anneli ja Orpolapset -satuun. Lastenkodin johtaja Minna Pinna herätti meillä kotona huolestuneita kysymyksiä ennen elokuvaa siitä, että onkohan se kovin pelottava. Olimme käyneet muutama vuosi sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Onneli ja Annelin, joka perustui samaan satuun ja näytelmässä Minna Pinna näyttäytyi paikoitellen hyvinkin pelottavana ja ilkeänä lastenkodin johtajana.
Elokuvassa Minna Pinnaa esittää Jenni Kokander, joka on meidän lapsille tuttu mm. Putouksesta ja esikoinen järkeili, ettei Jenni Kokander voi olla kamalan ilkeä Minna Pinna. Se oli viisaasti järkeilty, enkä usko, että Saara Cantellin ohjauksessa olisi kovin ikävää hahmoa ylipäätään haluttukaan elokuvaan.
Lastenkodin johtaja on ensi sijassa järjestyksen ihminen. Elokuvassa nähdään kuitenkin Minna Pinnankin hahmolla monenlaisten tunteiden kirjoa ja näin pitää ollakin. Olen itse puhunut lapsille, että jos joku on toiselle oikein ilkeä, siihen on usein syynsä. Kenties jotain ikävää on tapahtunut tälle ihmiselle ja hän purkaa pahaa oloaan näin kurjalla tavalla. Kenties Minna Pinnalle on, pohdimme. Kiitos kuitenkin elokuvan, tästäkin hahmostaa saadaan monta muutakin ulottuvuutta esiin.
Minna Pinna oli 5-vuotiaan kuvauksen mukaan "aika tiukka ja topakka". Äiti huomasi yhtymäkohtia - vähän turhankin monta - itseensä ja tämä lienee ollut elokuvan tarkoituskin - liikaa kuitenkaan syyllistämättä. Kyllä naurattakin nämä Minna Pinnan viisaudet, aika monta tuttua sanontaa on tullut tästäkin ja taatusti monen muunkin vanhemman suusta lausuttua.
Elokuva tuo esiin lapsen näkökulmasta ne tärkeimmät seikat, kuten leikin ja läheisen, läsnäolevan vanhemman tärkeyden. Onneli ja Anneli ovat ihania tyttöjä, jotka ajattelevat kaikista hyvää ja haluavat auttaa. Elokuvan muut hahmot, aina huikeat Tingelstiina ja Tangelstiina jatkavat tuttuun tapaan hulvatonta menoaan, sanovat vaivihkaa ihania asioita ääneen, jotka ainakin tämän katsojan silmiä kostuttivat pariin otteeseen.
Mukana ovat myös tietysti poliisimestari Ulpukka ja kaunis vaimo Rosina, jotka pohtivat tärkeitä asioita. Tavataan tietysti myös Vaaksanheimot ja kukahan mahtaa olla elokuvan salaperäinen muukalainen, en kerro! Sympaattisia ovat tietysti lastenkodin lapset. Elokuvassa nähdään myös aina yhtä ihana Rouva Ruusupuu, joka saapuu paikalle aina sopivaan aikaan. Maailmassa tapahtuu maagillisia asioita. Aina silloin kuin tällaisia leffoja saa katsella, siltä todellakin tuntuu. Näitä lisää, kiitos.
Kurkkaa nämä videot, lämmin suositus Minna Pinnan haastattelulle Kissanmintun Sanomissa. Eikös hän ole oikeastaan aika ihana!Mukana ovat myös tietysti poliisimestari Ulpukka ja kaunis vaimo Rosina, jotka pohtivat tärkeitä asioita. Tavataan tietysti myös Vaaksanheimot ja kukahan mahtaa olla elokuvan salaperäinen muukalainen, en kerro! Sympaattisia ovat tietysti lastenkodin lapset. Elokuvassa nähdään myös aina yhtä ihana Rouva Ruusupuu, joka saapuu paikalle aina sopivaan aikaan. Maailmassa tapahtuu maagillisia asioita. Aina silloin kuin tällaisia leffoja saa katsella, siltä todellakin tuntuu. Näitä lisää, kiitos.
Elokuva ensi-illassa 27.1.
Kuvat: Filmikamari
Elokuva nähty pressitilaisuudessa Tennispalatsissa 24.1.17