Nyt nää niinku leipos!
Maito menee huonoksi huomenna. Minä kuulun niihin uskovaisiin, joiden mukaan tuote on käyttökelvoton eräpäivän kumahtaessa. Meillä ei kukaan juo maitoa. Tai nuorimmainen juo vielä äidinmaitoa. Saapa nähdä, saadaanko hänestäkään lehmänmaidonkuluttajaa. Maitoa täytyy kuitenkin aina olla, mikäli neljävuotias haluaa syödä muroja. Mieluiten hän söisi niitä ilman maitoa, mutta topakka äiti pakottaa, että
maitoo kans. Kalsiuminsa neljävuotias ottaa jäätelöstä (niin ja
purkista). Maitoa on oltava varalla myös, jos se suuri ihme tapahtuu, että Mies juo aamulla kahvia. Yleensä keskustelu menee näin edeltävänä iltana klo 23.20.
- Laitatko (kulta) kahvin tulemaan aamuksi (masiinassa on ajastin)?
- Joo, voin laittaa (muru). Laita sä loput mulle termariin.
- Joo, voin laittaa (rakas). Onhan meillä maitoa?
- Ei oo (just nytkö sitä pitäs olla, kun ei ikinä muuten tarvita?).
- No emmä sit ota koko kahvia (lehmä).
Suluissa olevat sanat kuvitteellisia.
Luonnollisesti sitkun sitä maitoa on, Mies ei koskaan juo kahvia maidon hengissäolon aikana. Ehdotin maitojauhetta kaappiin. Ilme kertoi vastauksen. Olen kyllästynyt tyhjentämään hapantuneita maitoja litratolkulla vessanpönttöön. Sitä paitsi saan nyt kotihoidonpalkkaa, ja rahaa pitää säästyä tärkeämpään, kuten esmeslastenvaatteisiin ja meikkeihin.
Meillä syödäänkin pannaria. Usein. Se on niitä harvoja ruokia, jonka minä olen itse valmistanut, eikä kukaan ole todennut näsäviisaasti, että päiväkodissa on parempaa ruokaa, - sillä minun tekemä pannari on mielettömän hyvää. Kokeile vaikka ite. Älköön nyt kukaan kommentoiko, että on kai se hyvää, kun voita (huom! ei margariinia) on hinkkitolkulla. No niinpä!
Äidin ja tyttären paras pannari
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
Uuniin paistumaan 200-225 asteessa noin 30 min. Malta sen verran, että pannari hiukan tekeytyy, ja ennen kaikkea jäähtyy. Sitten vaniljajätskiä, tai hilloa ja kermavaahtoa - jos on yllärivieraita tulossa!
Tällä kertaa keittiössä hääräsi todellinen MasterChef neljävuotias, ja minä pidin kieleni tiukasti kurissa, kun hän teki pannarin itse alusta loppuun. En tuhahtanut, vaikka kananmunaa meni pöydälle, enkä kieltänyt maistelemasta vaniljasokeriakaan. Neljävuotias vatkasi myös kermavaahdon. Enkä sanonut silloinkaan mitään, vaikka kermaa oli niin kahvinkeittimessä kuin kaikkialla muuallakin metrin säteellä. Minä en nimittäin halua olla se, joka keittiöluovuuden nitistää.
- Laitatko (kulta) kahvin tulemaan aamuksi (masiinassa on ajastin)?
- Joo, voin laittaa (muru). Laita sä loput mulle termariin.
- Joo, voin laittaa (rakas). Onhan meillä maitoa?
- Ei oo (just nytkö sitä pitäs olla, kun ei ikinä muuten tarvita?).
- No emmä sit ota koko kahvia (lehmä).
Suluissa olevat sanat kuvitteellisia.
Luonnollisesti sitkun sitä maitoa on, Mies ei koskaan juo kahvia maidon hengissäolon aikana. Ehdotin maitojauhetta kaappiin. Ilme kertoi vastauksen. Olen kyllästynyt tyhjentämään hapantuneita maitoja litratolkulla vessanpönttöön. Sitä paitsi saan nyt kotihoidonpalkkaa, ja rahaa pitää säästyä tärkeämpään, kuten esmes
Meillä syödäänkin pannaria. Usein. Se on niitä harvoja ruokia, jonka minä olen itse valmistanut, eikä kukaan ole todennut näsäviisaasti, että päiväkodissa on parempaa ruokaa, - sillä minun tekemä pannari on mielettömän hyvää. Kokeile vaikka ite. Älköön nyt kukaan kommentoiko, että on kai se hyvää, kun voita (huom! ei margariinia) on hinkkitolkulla. No niinpä!
Äidin ja tyttären paras pannari
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
Uuniin paistumaan 200-225 asteessa noin 30 min. Malta sen verran, että pannari hiukan tekeytyy, ja ennen kaikkea jäähtyy. Sitten vaniljajätskiä, tai hilloa ja kermavaahtoa - jos on yllärivieraita tulossa!
Tällä kertaa keittiössä hääräsi todellinen MasterChef neljävuotias, ja minä pidin kieleni tiukasti kurissa, kun hän teki pannarin itse alusta loppuun. En tuhahtanut, vaikka kananmunaa meni pöydälle, enkä kieltänyt maistelemasta vaniljasokeriakaan. Neljävuotias vatkasi myös kermavaahdon. Enkä sanonut silloinkaan mitään, vaikka kermaa oli niin kahvinkeittimessä kuin kaikkialla muuallakin metrin säteellä. Minä en nimittäin halua olla se, joka keittiöluovuuden nitistää.
Intoa onneksi piisaa ja luulenpa,
että Michelin-tähtiä sataa
pian ovista ja ikkunoista,
sillä lopputulos oli täydellinen!