Tallinnan uudet kulmat tutuksi pyörän selässä
Kuva: Stina Kase |
Kuva: Andres Teiss |
* Pr-matka
Milloin olet viimeksi käynyt Tallinnassa? Palaatko samoihin tuttuihin kohteisiin, suuntaat vanhaankaupunkiin ja Telliskiveen, jonka tunnet jo kuin omat taskusi? Tämä on tietysti ihanaa, vaan Tallinnasta löytyy myös uutta koettavaa ja se on aina antoisaa reissatessa tutuissakin kohteissa.
Piipahdin yön yli Tallinnassa Visit Tallinnan ja varustamojen kutsumana mm. pyöräretkellä ja tutustumassa Noblesserin alueeseen. Taitoimme matkan lahden yli Eckeröllä ja kattava aamiaisbuffa auringon kimmeltäessä kantoi mainiosti perille saakka.
Satamasta voit lähteä liikkeelle joko jalkaisin, taksilla, bussilla tai pyörällä. Tällä reissulla sain hyvät vinkit pyöräilyyn Tallinnassa ja suosittelen lämpimästi mukavaa suomalaista pyöräopasta Pekko Hokkasta, joka järjestää ohjattuja pyöräretkiä sekä vuokraa pyöriä. Saat pyöräsi halutessasi odottamaan sinua satamaan. Vuokrahinnat ovat hyvin kohtuulliset, joten voit pyöräillä rauhassa koko päivän. Mainittakoon plussana myös, että pyörät olivat tosi mukavat ajaa. Googlella löytyy.
Suuntasimme Põhjolan tehtaalle, jota voisi kuvata uutena Telliskivenä, sillä samankaltaista trendikästä rujoutta alueelta löytyy. Samaan aikaan, kun sisustus huokuu rappioromantiikkaa, se on hyvin lämminhenkistä ja kutsuvaa. Etenkin tehtaan työtiloissa on puuta ja kauniita mattoja pitkillä käytävillä, söpö toimistokoira, paljon kasveja ja taidetta.
Alueelta löytyy mm. Tallinnan trendikkäin leipomo, kahvila, josta epäilemättä saat todella hyvää, juuri jauhettua kahvia, muotisuunnittelija Augustin upeat vaatteet, joita Suomessa myy Ivalo. Reppuvalmistaja Märss myy myös vintagea liikkeessään. Luonnon helmaan pääset piipahtamalla Botik-puutarhabaariin. Kiipesin katolle (tietysti), jossa on erilaisia viljelyjä ja mahtavaa nauttia maisemista kesäsäällä.
Tarkista ohjelma ennen kuin lähdet tutustumaan alueeseen, niin saat mahdollisimman paljon irti vierailustasi. Ota ratikka nro 1 Koplin suuntaan, niin pääset vaivatta perille.
Samalla ratikalle pääsee toiseen suuntaan Telliskiveen, jossa on aina se pakollinen käynti, vaikka uusiakin elämyksiä koetaan. Fotografiska myymälöineen on niin super. Näet näyttelyt verkkosivuilta.
Kuva: Andres Teiss |
Kuva: Andres Teiss |
Lounasta ja ruokapaikkoja Telliskivessä on tarjolla, me söimme
Ülo-ravintolassa. Noblessnerin aluetta on kiintoisa seurata, siitä tulee vahvasti mieleen Helsingin Jätkäsaari. Se on jatkuvasti kasvava alue, sinne rakennetaan uutta ja kauniita koteja meren äärelle. Alueella on myös Keksintötehdas PROTO, joka on oiva koko perheen kohde. Itselläni se on vielä käymättä.
Vierailimme myös mielenkiintoisessa Iglupuistossa. Tässä ideaa joko yöpymiseen tai tiimin kehittämispäivään. Täällä on myös vuokrattavia työtiloja. Uudella alueella voi yöpyä ulospäin näyttäviltä tynnyrimäisissä huoneissa, saunoa, käydä paljussa ja meressä uimassa. Alueella on myös keikkoja ja ravintola. Iglupuisto on vastattain avattu.
Takuuvarmat yöunet tarjoilee Tallink City -hotelli, jossa pääsin yöpymään toistamiseen. Viime syksynä täyden remontin jälkeen avattu hotelli tarjoaa mukavan yöpymisen lisäksi (aaah huoneessa oli amme!), esim. loistavat alkupalat, jotka saat hotellin ravintolasta Grill Housesta. Niillä herkuilla voi aloittaa illan ennen suuntaamista kaupungin tarjontaan.
Aamun valjetessa pyöräopas Pekko odotti meitä hotellilla ja opasti meidät pyörillä Taidemuseo Kumuun. Reitti oli selkeä, kiitos eritoten oppaan. Tallinnassa on muuten varsin hyvät pyörätiet. Kumussa on kolmessa kerroksessa taidenäyttelyt.
Pyöräilimme vehreässä Kadriorgin puistossa. Japanilaisessa puutarhassa saimme kokea kauniit kirsikkapuut ja tietenkin ottaa ne tuhat kuvaa puiden alla. Täältä kurvasimme kuuluisalle Laululavalle. Täytyykin tsekata tulevat keikat, josko jokin suuri tähti meidät houkuttelisi takaisin kokemaan laululavan huikea akustiikka.
Oli aika jatkaa matkaa. Niin fantastinen Riviera Palais Brasserie Maarjamäen vierailukeskuksessa tuli kuin tilauksesta. Istuimme terassilla nauttien aurinkoisesta säästä. Poljimme takaisin keskustaan Reidi-tien kautta. Kauniit ovat merimaisemat, vaan tuuleen kannattaa suhtautua mahdollisimman positiivisesti. Kesähelteillä se on taatusti ihanan virkistävää, syksyn sateissa ehkä ei niin. Heh, vaan meille paistoi aurinko ja selvisimme hienosti pyöräretken päätteeksi takaisin hotelliin.
Jos mielesi tekee italialaista ruokaa Tallinnassa, varsin personallisesti sisustettu, tähtiä rakastava ravintola, on Pomo. Shoppailumahdollisuudet ovat tästä aivan käden ulottuvilla, kun vatsa on tyytyväinen. Rottermanin korttelista löytyy ketjuja sekä designia, virolaisen Ivo Nikkolon liike myös lähellä.
Tässäpä muutama vinkki kesän reissuja ajatellen. Poimi niistä sinua kiinnostavimmat. Tallinnaan voisi lähteä vain syömään, ravintolatarjonta on huikea. Matkaan pääsee kolmella eri varustamon laivalla. Viking XPRS toi tällä kertaa kotiin Katajanokan laituriin, eikä tarvinnut vatsan täälläkään kurnia. Buffa oli erityisesti äyriäisten osalta erittäin hyvä, kiitän.
IG:ssä @riikka_hei on myös videotarinaa Tallinnasta, kohokohdista löytyy. Aitäh ensi kertaan!