Pieniä kestäviä tekoja

Mainos Ruohonjuuri


Hei mitä kuuluu? 

Viikko on puolessa ja kupissa iltapäiväkahvi, vähän myöhäinen sellainen, mutta mietin pitkään, laitanko kukkaisen servetin suodatinpaperiksi vai voinko odottaa miestä eko-suodatinpaperin kanssa. En odottanut ja servetti olikin varsin kaunis kahvinkeittimessä.   

Jäin pohtimaan tämän päivän Hesarin artikkelia ihmiskuntaa uhkaavasta tuhosta, jos emme ihan aikuisten oikeasti toimi.
 
Kansainvälisen IPBES-luontopaneelin jättiraportissa nimetään viisi suoraa syytä (tärkeysjärjestyksessä) luonnon köyhtymiseen.


Ne ovat muutokset maan ja merialueiden käytössä, elävän luonnon (liiallinen) hyötykäyttö, ilmastonmuutos, saastuminen ja vieraslajit.
Johtopäätös on tämä: tuhoisa kehitys voidaan vielä pysäyttää, mutta se vaatii hyvin laajamittaisia ja järjestelmätasolle pureutuvia muutoksia. Asteittaiset parannukset eivät enää riitä.

Sanattomaksi vetää. Asioista kyllä puhutaan ja omalla työpaikallani vuoden teemana on kestävä kehitys. Samaan aikaan kuitenkin väittelemmme neukkarissa, tarvitseeko sidosryhmille hankkia muovikrääsää tai ylipäätään yhtään mitään, jossa logomme näkyy. Olin viime kuussa konferessissa, jossa naapurimaamme Norja promosi omaa asiaansa vain ja ainoastaan sähköisesti. Kannatetaan!

Köpiksessä on ravintoloita, jotka ottaa maksun lautaselle jätetystä ruokahävikistä. Silja Line pyytää kohteliaasti buffetkansaa huomioimaan ruoan määrä, jotta siitä ei tulisi hävikkiä. Oikein! 
  
Katso omaa toimintaasi. Lähde arkisista asioista liikkeelle. Valitse kaupassa ostoskärriin muovittomat vihannekset (vaikka ne ovat kalliimpia kuin muovilliset - ihan älytöntä!), osta kotimaista tai jos pakko valita ulkomaisista, osta luomua. Käytä luonnonkosmetiikkaa - tässä myös valinnat tärkeitä. Pesuaineita ja kosmetiikkaa valitessasi mieti, että käyttämäsi aineet joutuvat vesistöihin ja lopulta omaan vesilasiisi. 

Kaikilla valinnoilla on kauaskantoiset vaikutukset, kuten luontoraportistakin selviää. Ajattelin juuri kirjoittaa, että tarkoitus ei ole paasata, mutta oikeammin kyllä on. 

Kuka ei vielä kierrätä roskia, muovia metallista, bio- ja sekajätteistä? Kuka vielä vetää röökiä ja heittää tumpin maahan, joka on itseasiassa mikromuovia? Tupakantumppi ei maadu - tiesitkö tämän? Kuka vielä hölvää pääkallon kuvilla varustettuja pesuineita lattioihin niitä pestessään? Kuka on niin tietämätön, että rasvaa lapsensa jollain synteettisellä aurinkovoiteella ajattelematta kuinka se vaikuttaa lapsen hormonitoimintaan ja samalla tuhoaa vesistöjä ja niiden asukkeja. Kenen on pakko syödä lihaa monta kertaa viikossa?

Huhhuh, hämmästelevien kysymysten lista on loputon. Jos joku teistä nostaa käden ylös, haluaisin kuulla miksi toimit niin? Sen sijaan, jos toimisimme tiedostavasti, näilläkin valinnoilla voisimme suoraan vaikuttaa uhkakuvaan, joka yllemme on langennut.




Parvekkeen ikkunaan on ilmaantunut lokin signature. Suihkautan ikkunaan pesuainetta, joka on minulle tuttu jo monen vuoden ajalta. Uuden purkin sain Ruohonjuuresta, mutta miksi vauhtiraidan putsaaminen (ja muutenkin kodin) on fiksumpaa tällä pesuaineella? 



Puhdas!


Kerron lyhyesti. Perusidea on Worry Free Ingredientsissä eli raaka-aineista ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.  Kyseessä on sertifioitu, ekologinen ja hiilidioksidineutraali sarja, joka sopii myös vegaaneille. Tuotteet ovat hypoallergeenisiä, niissä ei käytetä listattuja allergeenejä. Valmistusaineet eivät koskaan sisällä mutageeneja, karsinogeenejä eikä lisääntymiskykyisiä toksiineja.  Hajusteet luonnollisista raaka-aineista. Pakkaus on HDPE-muovia, mutta se on helpoin muovi kierrrätykseen. 

Nämä ovat niitä pieniä, arjen kestäviä tekoja, jotka eivät vaadi kuin tietoisuutta.

Mihin asioihin kiinnität itse huomioita?

Suosikit