Freelance-arjen ihanuus

Tiedän hyvin, että eletään viikonlopun alla, ettei pitäisi hiiskua mitään arjesta, mutku nyt on tilanne se, ettei viikonloput olekaan enää niin merkityksellisiä kuin aikaisemmin, vaikka toki ne kokoavatkin koko perheen yhteen ja ovat siltä osin tietysti ihania, mutta se arki...

Olemme eläneet lomien jälkeistä arkea nyt viisi päivää. Mies on ensimmäisenä aamuisin lähtenyt töihinsä, jättänyt minulle puoli pannua espressoa valmiiksi aamukahviin. Wau. Niinpä. Arvostan.

Koululainen valmistautuu kouluun ja pian hänen jälkeensä päiväkotipäivä alkaa kuopuksella. 

Minä palaan kotiin viemästä lapsia. Päivän aikana petaan kaikkien sängyt, ehkä pesen pyykkiä, tyhjennän ja täytän astianpesukonetta, katselen mahdollisesti kiinnostavia työpaikkailmoituksia, siivoan ehkä yhden kaapin - ei missään erityisessä järjestyksessä tätä edellä mainittua. Tällä viikolla liityin LinkedIniin - hästääg olijoaikakin ja olen lähetellyt kontakteja... kaikille. Kiitos ja anteeksi kaikille.

Perheemme nuorin saa olla päiväkodissa leikkimässä juuri sellaisen päivän, kun itse haluaa. Yleensä kolmisen tuntia on sopiva. Eilen nukutti niin paljon, että päätimme, että pidetäänkin kotipäivä ja pötkötellään ihan rauhassa. Koululaista odottaa äiti kotona, joka antaa lämpimän halauksen, välipalaa ja auttaa läksyissä. 

Mies kutsui meidät tänään sushilounaalle iltapäivällä. Kenelläkään ei ole ollut kiire mihinkään. Olen kävellessä luonut katseita muuhunkin suuntaan kuin kenkien kärkiin ja huomannut, että täällä keskustankin ytimessä omenat ovat kypsyneet. 

Aika ihanaa arkea. Eikä kyllä ahdista yhtään tämä työsuhteettomuus.