Ikuinen kotiäiti
Kaching!
Vierailin vastattain muutamilla työpaikkasivuilla. Klunks. En siis tod. aio palata työelämään kovinkaan pian, mutta kunhan kurkistin. Vähitellen ihmiset ovat alkaneet kysyä, milloin aion aloittaa työt. En koskaan, haluaisin todeta. Minulla ei nimittäin ole minkäänlaista hinkua mihinkään töihin. En tajua niitä äitejä a.k.a ura-äitejä, jotka hokevat olevansa parempia äitejä, kun saavat olla muualla kun kotona. Excuse me, valhetta sanon mä. Kuka mukamas on mieluummin töissä kuin kotona ja etenkin, jos kotona on oma ihana jälkeläinen? Vastaus: Joku ihan täysin kaheli ihminen. Sitäpaitsi eihän mekään lapsen kanssa olla aina vaan kotona. Päästään Stockalle ihan tosta ja milloin vaan. Mä en kyllä koe tarvetta moiseen marinaan. JA minulla on kyllä elämässä sisältöä ihan ilman jotain avokonttorituomiota.
Olen vielä ns. vanhempainvapaalla. Melko omituinen titteli tuokin, kun vapaa on siinä vanhemmalta aika lailla hukassa. Joo joo tässäkin viitataan alunperin työpaikkaan, tuohon jokaisen ihmisen imaisevaan loukkoon, jossa väännetään aamusta iltaan - oli sitä työniloa tai ei - ja viikonloppuna nollataan (lue: otetaan grogia), että TAAS jaksetaan aloittaa sama ruljanssi. Niin ja niitä hemmetin lomia odotetaan kuin kuuta nousevaa. No thank you, sanon minä.
Olen ymmärtänyt, että Suomen Kansaneläkelaitos ei ihan hirveesti tue kotiin jäämistä tämän vanhempainvapaan jälkeen ja taasen eräät henkilöt kokevat tärkeimmäksi asiakseen päivitellä sitä, että mitenkähän me oikein pärjäämme, kun ed. main. instanssi ei kovin anteliaalla kädellä Stockan reissujamme kustanna. Pitäisikö tässä alkaa olla jotenkin huolissaan? No ei. Minulla on nimittäin sopimus - tosin vielä salainen sellainen - Suomen Veikkaus Oy:n kanssa ja olen suunnitellut toimittavani heille lottokupongin. Ja avot loppuu päivittelyt! Rakas anoppini (tähän sanapariin ei kovin usein törmää) tosin jokin aika sitten totesi melko vakavalla äänensävyllä, että suunnitelmani ei ole hänen mielestään kovinkaan pomminvarma. Siis miksei ole? Ainahan joku voittaa, simple as that. Kyllähän tässä saisi päivänsä kulutettua voivotellen, että rahat loppuu, mutta onneksi on tämä mahtava suunnitelma. Tadaa!
Vierailin vastattain muutamilla työpaikkasivuilla. Klunks. En siis tod. aio palata työelämään kovinkaan pian, mutta kunhan kurkistin. Vähitellen ihmiset ovat alkaneet kysyä, milloin aion aloittaa työt. En koskaan, haluaisin todeta. Minulla ei nimittäin ole minkäänlaista hinkua mihinkään töihin. En tajua niitä äitejä a.k.a ura-äitejä, jotka hokevat olevansa parempia äitejä, kun saavat olla muualla kun kotona. Excuse me, valhetta sanon mä. Kuka mukamas on mieluummin töissä kuin kotona ja etenkin, jos kotona on oma ihana jälkeläinen? Vastaus: Joku ihan täysin kaheli ihminen. Sitäpaitsi eihän mekään lapsen kanssa olla aina vaan kotona. Päästään Stockalle ihan tosta ja milloin vaan. Mä en kyllä koe tarvetta moiseen marinaan. JA minulla on kyllä elämässä sisältöä ihan ilman jotain avokonttorituomiota.
Olen vielä ns. vanhempainvapaalla. Melko omituinen titteli tuokin, kun vapaa on siinä vanhemmalta aika lailla hukassa. Joo joo tässäkin viitataan alunperin työpaikkaan, tuohon jokaisen ihmisen imaisevaan loukkoon, jossa väännetään aamusta iltaan - oli sitä työniloa tai ei - ja viikonloppuna nollataan (lue: otetaan grogia), että TAAS jaksetaan aloittaa sama ruljanssi. Niin ja niitä hemmetin lomia odotetaan kuin kuuta nousevaa. No thank you, sanon minä.
Olen ymmärtänyt, että Suomen Kansaneläkelaitos ei ihan hirveesti tue kotiin jäämistä tämän vanhempainvapaan jälkeen ja taasen eräät henkilöt kokevat tärkeimmäksi asiakseen päivitellä sitä, että mitenkähän me oikein pärjäämme, kun ed. main. instanssi ei kovin anteliaalla kädellä Stockan reissujamme kustanna. Pitäisikö tässä alkaa olla jotenkin huolissaan? No ei. Minulla on nimittäin sopimus - tosin vielä salainen sellainen - Suomen Veikkaus Oy:n kanssa ja olen suunnitellut toimittavani heille lottokupongin. Ja avot loppuu päivittelyt! Rakas anoppini (tähän sanapariin ei kovin usein törmää) tosin jokin aika sitten totesi melko vakavalla äänensävyllä, että suunnitelmani ei ole hänen mielestään kovinkaan pomminvarma. Siis miksei ole? Ainahan joku voittaa, simple as that. Kyllähän tässä saisi päivänsä kulutettua voivotellen, että rahat loppuu, mutta onneksi on tämä mahtava suunnitelma. Tadaa!
