Ja nimeni olikaan...?
Jassu!
En oo Kreikassa, vaikka voisin ollakin. On taas sen verran syksy. Plus mä oon niin middle-aged, että haaveilen Kreikasta enkä esimerkiksi jostain Argentinasta tai... tai jostain tällä hetkellä tosi coolista resortista, jota en edes osaa ajatella.
Come to think of it en osaa oikeastaan ajatella kovinkaan ihmeitä nowadays. (Tiedetään, tiedetään, että on ihan supercornia kirjoittaa joka toinen sana enkuks mut hei frankly I don't give a damn...) Anyyyyways piipahdin parisen viikkoa sitten tyttäreni ja hänen isänsä kanssa poliisiasemalla hakeaksemme passia esikoisellemme. Se on nimittäin niin, että yksi huoltaja ei riitä moiseen, vaan mahdollisten kidnappinkien estämiseksi molempien tulee olla paikalla. Tarina jatkuu. Vuoronumeromme oli 442 ja vuorossa oli 410. Minä olin luottavaisin mielin, että kyllä tämä tästä etenee. Mies ei ollut. Ja mies oli tällä kertaa oikeassa. Yhden numeron palveleminen kulutti elämästänne noin kaksikymmentä minuuttia, joten emme kauan ihmetelleet milloin vuoromme tulisi. Älykkäänä ihmisenä varasin internetistä ajan ja pyysin lapsen isältä vanhan kunnon valtakirjan, että pääsisimme passin hakuun ilman häntä. Voe ihime tätä teknolokioo.
No nyt sitä ollaan vihdoinkin passeja noutamassa - ja jonottamatta! Tosin hikisenä kuin pitemmänkin maratonin jälkeen. Lapsi on näet päättänyt olla viihtymättä vaunuissa ja haluaa, että hänet kannetaan - välimatkoista välittämättä. Myös aikataulutus on alkanut mättämään viime aikoina. Olemme joka paikassa just minuuttia ennen tai ihan jetsulleen sillon kun pitää. Tämä vaatii yleensä muutamia juoksuaskeleita. Neveeertheless...
Hain myös itselleni passia, koska olen eri niminen nowadays kuin vuonna 2001 myönnetyssä passissa (harmittaa ihan törkeesti, että vanhaa passia ei saa käyttää loppuun - aikaa olisi vielä kolme vuotta ja mikä tärkeintä - passikuva on ihan supa-hot unlike tulevassa passissa, joka tulee kantamaan kansissaan kuvan, jossa huomasin omistavani eri korkeudella olevat silmät ja vasemman hörökorvan. Onko vähän järkyttävää!). On se vaan eri kliffaa, kun ruumis muotoutuu ihan miten haluaa. Raskauden aikana nenä leveni ja jalka turposi. Fair enough (?), mutta ei siinä vielä kaikki. Ruumis päättää pitää kunnon pirskeet ja alkaa muuttelemaan jopa meikäläisen korvia, give me a break, will ya!
Lapsen täytyy olla paikalla hakemassa passiaan. Melko hauskaa. "Hei alas herätä nyt päiväuniltas, sun pitää nyt anoa itelles passi." Tarjoan henkkareiksi omaa ajokorttiani, johon virkailija toteaa, että tämä ei sit itsessään riitä, että aikoo kysyä multa joitakin kysymyksiä. Sopii. Lapsi hymyilee virkailijalle, joka ei malta naputella passianomuksia, vaan neuvoo lasta, ettei sitten kannata näytellä sitä passia kenellekään. No niin niihin kysymyksiin.
"Milloin menit naimisiin?"
"Naimisiin? 5.12."
"Ihanko totta? Täällä on kyllä ihan eri päivämäärä."
"Voi perhana. Tähänkö tää nyt palo. Millos mä oon sit menny naimisiin?"
Pari päivää heitti mun vastaus. Saan virkailijan vakuuttuneeksi, että koska olen ollut naimisissa vasta vajaan vuoden eikä vuosittaista hääpäivää ole vielä juhlittu, niin ei ole jäänyt muistikuvia dinnereistä ja paketeista jne. jne.
"Missä kaupungeissa olet asunut?"
Luettelen kaupungit ja virkailija jää odottamaan vielä yhtä. "Jaaaa...." Mulla ei vaan soita minkäänlaiset kellot, kunnes hän vinkkaa, että "ihan pienenä..." "Niinno joo ai siis se kaupunki, jossa oon syntynyt ja asunut ensimmäiset parikyt vuotta."
Siis kaamee ristikuulustelu. Ihmeellistä kyllä, muistin vanhempieni ja aviomieheni nimet ja jopa syntymäajat. Miehen sosiaaliturvatunnukseen tarvitsin vihjeeksi ekan numeron ja sit muistin ihan helposti. HAH! Kun kysymykset loppuivat, olisin toivonut niitä lisää. Tämä tarkoittanee sitä, että kotona pitäisi pelata Trivial Pursuittia enemmän. (Mies ei pelaa sitä enää. Olen liian monta viitosta pystyssä ja kuulemma suutun joka kerta, kun pelataan. Puolustuksekseni on sanottava, että vähemmästäkin rupeaa hermostuttamaan, kun tyyppi tietää kaikki vastaukset ja mun vuoro heittää on noin kolmen vartin kuluttua ja saan kuultavaksi jonkun "Mikä on Ugandan kansalliseläin?")
Passit ovat valmiina ensi viikolla (jos minulle sellainen myönnetään). Nyt sit vain retkeä buukkaamaan!
En oo Kreikassa, vaikka voisin ollakin. On taas sen verran syksy. Plus mä oon niin middle-aged, että haaveilen Kreikasta enkä esimerkiksi jostain Argentinasta tai... tai jostain tällä hetkellä tosi coolista resortista, jota en edes osaa ajatella.
Come to think of it en osaa oikeastaan ajatella kovinkaan ihmeitä nowadays. (Tiedetään, tiedetään, että on ihan supercornia kirjoittaa joka toinen sana enkuks mut hei frankly I don't give a damn...) Anyyyyways piipahdin parisen viikkoa sitten tyttäreni ja hänen isänsä kanssa poliisiasemalla hakeaksemme passia esikoisellemme. Se on nimittäin niin, että yksi huoltaja ei riitä moiseen, vaan mahdollisten kidnappinkien estämiseksi molempien tulee olla paikalla. Tarina jatkuu. Vuoronumeromme oli 442 ja vuorossa oli 410. Minä olin luottavaisin mielin, että kyllä tämä tästä etenee. Mies ei ollut. Ja mies oli tällä kertaa oikeassa. Yhden numeron palveleminen kulutti elämästänne noin kaksikymmentä minuuttia, joten emme kauan ihmetelleet milloin vuoromme tulisi. Älykkäänä ihmisenä varasin internetistä ajan ja pyysin lapsen isältä vanhan kunnon valtakirjan, että pääsisimme passin hakuun ilman häntä. Voe ihime tätä teknolokioo.
No nyt sitä ollaan vihdoinkin passeja noutamassa - ja jonottamatta! Tosin hikisenä kuin pitemmänkin maratonin jälkeen. Lapsi on näet päättänyt olla viihtymättä vaunuissa ja haluaa, että hänet kannetaan - välimatkoista välittämättä. Myös aikataulutus on alkanut mättämään viime aikoina. Olemme joka paikassa just minuuttia ennen tai ihan jetsulleen sillon kun pitää. Tämä vaatii yleensä muutamia juoksuaskeleita. Neveeertheless...
Hain myös itselleni passia, koska olen eri niminen nowadays kuin vuonna 2001 myönnetyssä passissa (harmittaa ihan törkeesti, että vanhaa passia ei saa käyttää loppuun - aikaa olisi vielä kolme vuotta ja mikä tärkeintä - passikuva on ihan supa-hot unlike tulevassa passissa, joka tulee kantamaan kansissaan kuvan, jossa huomasin omistavani eri korkeudella olevat silmät ja vasemman hörökorvan. Onko vähän järkyttävää!). On se vaan eri kliffaa, kun ruumis muotoutuu ihan miten haluaa. Raskauden aikana nenä leveni ja jalka turposi. Fair enough (?), mutta ei siinä vielä kaikki. Ruumis päättää pitää kunnon pirskeet ja alkaa muuttelemaan jopa meikäläisen korvia, give me a break, will ya!
Lapsen täytyy olla paikalla hakemassa passiaan. Melko hauskaa. "Hei alas herätä nyt päiväuniltas, sun pitää nyt anoa itelles passi." Tarjoan henkkareiksi omaa ajokorttiani, johon virkailija toteaa, että tämä ei sit itsessään riitä, että aikoo kysyä multa joitakin kysymyksiä. Sopii. Lapsi hymyilee virkailijalle, joka ei malta naputella passianomuksia, vaan neuvoo lasta, ettei sitten kannata näytellä sitä passia kenellekään. No niin niihin kysymyksiin.
"Milloin menit naimisiin?"
"Naimisiin? 5.12."
"Ihanko totta? Täällä on kyllä ihan eri päivämäärä."
"Voi perhana. Tähänkö tää nyt palo. Millos mä oon sit menny naimisiin?"
Pari päivää heitti mun vastaus. Saan virkailijan vakuuttuneeksi, että koska olen ollut naimisissa vasta vajaan vuoden eikä vuosittaista hääpäivää ole vielä juhlittu, niin ei ole jäänyt muistikuvia dinnereistä ja paketeista jne. jne.
"Missä kaupungeissa olet asunut?"
Luettelen kaupungit ja virkailija jää odottamaan vielä yhtä. "Jaaaa...." Mulla ei vaan soita minkäänlaiset kellot, kunnes hän vinkkaa, että "ihan pienenä..." "Niinno joo ai siis se kaupunki, jossa oon syntynyt ja asunut ensimmäiset parikyt vuotta."
Siis kaamee ristikuulustelu. Ihmeellistä kyllä, muistin vanhempieni ja aviomieheni nimet ja jopa syntymäajat. Miehen sosiaaliturvatunnukseen tarvitsin vihjeeksi ekan numeron ja sit muistin ihan helposti. HAH! Kun kysymykset loppuivat, olisin toivonut niitä lisää. Tämä tarkoittanee sitä, että kotona pitäisi pelata Trivial Pursuittia enemmän. (Mies ei pelaa sitä enää. Olen liian monta viitosta pystyssä ja kuulemma suutun joka kerta, kun pelataan. Puolustuksekseni on sanottava, että vähemmästäkin rupeaa hermostuttamaan, kun tyyppi tietää kaikki vastaukset ja mun vuoro heittää on noin kolmen vartin kuluttua ja saan kuultavaksi jonkun "Mikä on Ugandan kansalliseläin?")
Passit ovat valmiina ensi viikolla (jos minulle sellainen myönnetään). Nyt sit vain retkeä buukkaamaan!
