Fall out baby

 

Ihan kuin olisi kiirehtinyt aamulla palaveriin työpaikalle, ajanut järkyttävässä vastatuulessa Larun sillalla peläten lentääkö läppäri mereen tai vielä pahempaa Chanelin ehkä-yksi-ihanimmista-poskipunastickeistä. No ei lentänyt kumpikaan, mutta tänään koitti se päivä, kun oli kulunut vaivaiset 20 kk siitä, kun olin viimeksi fyysisesti raahustanut työpaikalleni. Enkä ole tätä matkaa kaivannut sitten pätkääkään.

No okei, selitys lienee paikallaan. Tässä vastustavia tekijöitä oli ainakin tuo aamuysin palaveri. Olen viimeiset 20 kk osallistunut siihen tukka nopealla ponnarilla, jotkut mummopikkarit jalassa, aamukahvi samaan aikaan valmistuen - kaikessa rauhassa. Olen pitänyt itteni mutella niin kauan kuin mahdollista ja kameran pois päältä, koska jo vakiintuneet silmien pyöräyttelyt ja epäuskoa kuvaavat sanat ovat rajoittuneet ruutuni tälle puolelle. Ja muuten, sillä poskipunastickillä itsessään saa jo paljon hyvää, koska se on usein ainoa meikki, jolla herätän itseeni eloa palavereja varten. 

Lisäksi tapasimme tänään kollegojen kera yhtä pitkän tauon jälkeen. Oli ihan kivaa, vaikka voin kertoa, että se sama ränttääminen ei millään muotoa vähentynyt livekohtaamisessa vrs. Teams-tapaamisessa. Vaan mullahan ei ollut nyt mutea, eikä kamera pois päältä. Oh dear.

Hymyilin myös kollegan sukkahousujen reiälle ja vähän liian tiukalle mekolle. Vaan tässähän on esimerkki tällaisesta poikkeustilasta. Olisiko siis kotona kukaan huomannut mitään. No ei, koska kumpiakaan ei olisi ollut päällä, vaan joku one-size ryijy ja sukkahousuilla olisi ollut joku parempi Pirkka-niksi toteutettavanaan.

Palaverista selvittiin ja olin järjestänyt koko jengin lounaalle ravintolaan. Siitä ei selvitty ilman alkumaljoja. Sanoiko joku, että 11.30 on liian aikaista cavalle? Ai okei, no tarjolla oli myös lehtikuohu. Söin liikaa ja jälkkärinkin jopa, joten todellakin liikaa. Huomasin, että mun päivän toinen palaveri lähestyy ja lähetin viestin kollegalle todeten, että nyt täytyy akuutisti selvittää miten saan hoidettua jälkkärin, joten laittakoot chattia, jos minun input on oleellinen, just like in the new normal. Kukaan ei laittanut. Huomaatko, miten priorisointi sujuu meikä moderaattorilta kuin vettä vain? Tärkeitä skillsejä.

Aivan luokattomassa ruokakoomassa päätin lähteä polkemaan kotiin, jotta tämän aamun erikoisuudet tasaantuisivat. Kuuntelin korvissa äänikirjaa. Laura Malmivaaran kauniin, matalan äänen läpi tunki etupyörälle ei yhtään imarteleva, epäominainen ääni. Näyttäisi siltä, että tuo kumi on skidisti tyhjä. Olen kuin en olisi huomannutkaan ja poljen Larun siltaa kotia kohti. En voinut kuitenkaan olla huomioimatta tuon Pelago kaunottaren voivottelua ja hyppäsin työntämään pyörääni. Ehkä kirosin paristi. 

Ig-seuraajat muistavat, kun kesällä juhlittiin sitä, että paikkasin ja korjasin itse tuon renkaan ketaleen. Se lienee taas edessä, jos joku teekkarinretku ei vaan avannut venttiiliä palaverimme aikana ja puhkeamiselta on vältytty. Täytyy taas itse selvittää tämäkin asia.

Vaan selvitystyö jää huomiselle. Olen aivan loppu. Kauhulla ajattelen, jos näitä reissuja tulee säännöllisesti, saati useana päivänä viikossa. Alan kulkemaan helikopterilla. En kestä yhtään tätä aamukiirettä. Se ei sovi minulle laisinkaan. Hybridityöskentely saa vielä odottaa minua.

Nyt pyhitän tämän illan totaalilevolle ja joudun varmaan vetämään pyjamat niskaan ihan kohta. Olen varmaan saanut jonkun perinteisen syysflunssankin, kun nyt näitä vanhoja tapoja on tänään huolella toteutettu. Että sellainen paluu toimistolle, ehkä ensi kertaan on syytä varata vähän pidempi väli. ;)