Ihana kesä, vihdoinkin Essen meikkivoide ja aurinkosuoja!

Mainos // Natural Goods Company


Ihana kesä! Tekisi ihan mieli vetää jarrua ja pysäyttää aika. Kesässä on aina jotain taikaa. Fiilis on iloinen ja kepeä, aurinko lämmittää ja hymyilyttää. Lomaan on aikaa vielä reilu pari viikkoa ja kalenterissa merkintöjä jo elokuulle. Yritänkin viisaasti nyt paiskia hommia alta pois, jotta lomalle laskeutuminen ja töihin paluu sujuisi molemmat mahdollisimman smoothisti. 

Tietäjät tietävät, että olen vannoutunut Essen probioottisen ihonhoitosarjan käyttäjä. Välillä vähän irroittelen ja otan esim. matkoille mukaan Whamisan geeliputsarin vaihtelun vuoksi, mutta muuten pysyn kiltisti Essen tuotteissa. Ihoni onkin ollut Essen tuotteiden vuoksi tasapainossa aikaisempien vuosien hormoninäppyjen ja arpien kanssa taistelun jälkeen. Tätä sarjaa en siis vaihda. 

Olenkin erityisen mielissäni, että Esse lanseerasi myös aurinkotuotteet: aurinko- ja meikkivoiteen, joissa molemmissa spf30! Usein puhutaan, että aurinko vanhentaa ihoa ja aurinkoa tulisi vältellä. Itse asiassa, ilman aurinkoa me emme pärjää ja terveyden kannalta olisi tärkeää oleskella auringossa 15 minuuttia ennen aurinkovoiteen levittämistä, jotta saisit riittävästi D-vitamiinia. Vartti kuitenkin riittää ja tämän jälkeen iho tulee suojata tai siirtyä pois paahteesta.




Essen aurinkosuojavoide on tarkoitettu kasvoille ja decolteelle. Olen itse alkanut kiinnittämään erityistä huomiota kaulan ja rinnan iholle, kun aiemmin nämä jäivät paljolti oman onnensa nojaan.  Voiteessa on päällystettyä sinkkioksidia (ei nanopartikkeleita), joka heijastaa UV-säteet iholta eli se ei imeydy verenkiertoon. Voide on myös lähes läpikuultava levitettäessä, joten muumiefektiä ei tarvitse pelätä.

Voiteessa on anti-age-vaikutteisina tehoaineina myrothamnus-kasvin, rooiboksen ja oliivinlehtiuutteen antioksidantteja, jotka tuhoavat
iholle auringon vaikutuksesta aiheutuvia vapaita radikaaleja. Herkkänenäiset ja -ihoiset iloitsevat, sillä tuote on tuoksuton ja sisältää vain miedoimpia säilöntäaineita.

Kuva: Natural Goods Company


Entä se meikkivoide sitten? Heittämällä paras, mitä olen koskaan käyttänyt ja mähän olen! Peittävyys, hoitavuus, sopiva hehku ja aurinkosuoja spf30 on sellainen nelikko, joka toimiessaan takaa täydellisen yhdistelmän. Olen siis tykännyt tosi paljon. 

Luomusertifioidussa ja probioottisessa meikkivoidelinjastossa on 10 sävyä. Meikkivoide on tuoksuton, säilöntäaineet miedoimpia mahdollisia ja emulgaattorit nopeasti biohajoavia. Väripigmentit saadaan luonnollisista raudan oksideista ja titaniumdioksidista.

Kyllä kiitos! 


Tämä on vielä lisättävä, jotta kukaan ei voi vedota siihen, ettei tiennyt. On ollut suoranainen järkytys oppia kemiallisten aurinkovoiteiden koostumuksesta ja tässäkin tapauksessa tieto lisää tuskaa, mutta silmiä ei ole varaa kenelläkään sulkea. Tiedossa on, että ne tuhoavat vesistöt ja vaikuttavat terveyteen negatiivisesti.  

Kemiallisissa aurinkovoiteissa yksi käytetyistä kemikaaleista on esim. Oxybenzone, jota menee vuosittain 8000 tonnia mereen tuhoten korallit. Yksi pisara tätä kemikaalia pilaa 6,5 olympialaisten uima-allasta. Yhteen altaaseen menee noin 4 miljoonaa litraa vettä. Suositusten mukaan kasvoille levitetään 26 pisaraa aurinkovoidetta ja tällä määrällä sitten tuhoaakin 169 altaan verran koralleja. 

Ihmisille tämä kemikaali aiheuttaa hormonihäiriöitä, raskaanaolevien vauvojen pienipainoisuutta, allergioita (erityisesti lapsilla) ja soluvaurioita. Ko. kemikaalia löytyy valitettavasti myös juomavedestä. Havaji kieltää 2021 mennessä tämän kemikaalin käytön ja Ruotsi on kieltänyt käytön lasten aurinkovoiteissa. Tanskassa ei saa lapsilla käyttää laisinkaan kemiallisia aurinkovoiteita. Kaikki kieltäminen on tietysti hyvä juttu, mutta ko. kemikaalia ei olisi pitänyt saada ottaa koskaan käyttöön.

Tehdään niitä fiksuja valintoja, kun siihen todellakin on varaa!
  

Suosikit