Rutto ja rakko

kuva: täältä

Sitä ollaan palattu arkeen ihan kunnolla ja saatu kokea niitä normilapsiperheen juttuja eli meillä pidetään sairastupaa. Me olemme olleet sikälikin erittäin onnellisia, että lapset ovat olleet sairaina todella harvoin. Ei tartu nuhat eikä muutkaan köhät tai vesirokot, vaikka niitä kuinka päiväkodissa sairastettaisiin. Olen vakuuttunut, että tämä johtuu siitä, että neljävuotias juo Danonen Actimel-purkillisen aamuin illoin. Myös yksivuotias on alkanut harrastamaan tätä samaa, joten Danone, laittakaa niitä meille rekallinen. Kiitos. Sitä lilaa-makua. Oikeasti olen sitä mieltä, että tuossa terveysvaikutuksessa saattaa olla jotain perää.

Lauantaisen fashion show:n päätteeksi yksivuotiaalle nosti korkean kuumeen ja ihottumaa ilmaantui sunnuntaina ympäri kehoa ja erityisesti suun ympärille, joka sitten infektoitui. Äiti-tohtorinna diagnosoi tietävästi vauvarokon, mutta vaippa-alueen ärtyessä erittäin pahannäköiseksi sekä suupielien ihottuman levitessä kyseenalaistin diagnoosini. Kuumetta ei enää eilen ollut, ja päätin illalla, että soitan lääkäriajan aamulla.

Katsoin tänä aamuna kelloa 8.40. Miten voi olla että me nukuttiin niin myöhään? Ei helkkari, ei kai enää mitään aikoja saa eikä saanutkaan, vaan kahvin jälkeen vaelsimme terveyskeskuksen päivystykseen. Sinänsä vaihe1: päätteen takana olevan hoitajan tapaaminen - sujui suht ripeästi, mutta kerrosta ylöspäin terveydenhoitajan ja mahdollisen lääkärin tapaamisen odottamiseen tärväytyi 1,5 tuntia. Tämä johtui siitä, että meidät ja eräs toinen vauvaperhe oli unohdettu jonosta. Siis just meidät. Ei sitä ihme rokua, jolta vuosi verta kädestä ja päästä ja jotain muuta jostain muualta. Just great. En tietenkään ollut ottanut lapsille mitään syötävää mukaan, mutta ihmeen kaupalla laukun uumenista löytyi laku neljävuotiaalle (takuuvanha, koska en tiennyt sen olemassaolosta ja siksi en ollut syönyt sitä itse) ja hedelmäsmoothie yksivuotiaalle (tämä oli eilinen ostos, mutta olin unohtanut sen). Siunaa suurta veskaani, joka piti sisällään todellisia aarteita.

Tapasimme lopulta terkkarin, jonka jälkeen tapasimme miltei heti myös lääkärin. Hiukan huvitti (ei siis kyllä yhtään), kun neljävuotias suuntasi lelukorille, ja lääkäri sanoi hänelle tiukasti, että annapa niiden olla. Whaat? Totesin neljävuotiaalle, että tulee äidin ja siskon viereen, kun ilmeisesti niillä leluilla ei saa leikkiä. Nevertheless, tohtori Tiukkis teki toisenlaisen diagnoosin ihmetellessämme jalkapohjiinkin ja kämmeniin ilmaantuneita näppyjä, joita ei vielä illalla ollut. Se on kuulkaa enterorokko ja pannaan siihen kaupan päälle vielä märkärupi. Voiei! Minä kysyin heti, että missä kohtaa ne kynnet alkavat irtoilla ja T.T katsoi minua kuin mielenköyhää. Niin siis olen kuullut, että enterorokko voi olla niin raju... No lääkäri ei ollut KOSKAAN kuullut. Toivotaan sitten niin, että yksivuotiaan versio olisi lievä eikä tarttuisi kehenkään (enterorokko ja märkärupi tarttuvat erittäin herkästi). Nimittäin tietenkin juuri tänä viikonloppuna meillä oli ihanat siskonlapset ja sisko vieraisilla, ja he viettävät seuraavat pari viikkoa lomalla ulkomailla. Syvä hiljaisuus. 

Kaikki peukut pystyyn, etteivät nämä rutot ja rakot nyt tartu heihin ja pilaa heidän lomaansa ja paranisivat nopeasti yksivuotiaallakin. Mikäli neljävuotias säilyy näiltä, niin Actimelin keksijälle Herra Danonelle ehdotan Nobelia.