maanantai 9. marraskuuta 2020

Epäonnistuja juhlii 13. perjantaina


 

Vietämme Kansallista epäonnistumisen päivää perjantaina, joka on vielä enteellisesti 13. päivä. En ole järin innostunut. Huomaan, että olen asiasta tässä kohtaa melko ärsyyntynyt, että ihan juhlapäivä, vaan tarkastellaanpa asiaa lähemmin. 

Epäonnistuminen itsessään pitää sisällään negatiivisia konnotaatioita, eikä varsinaisesti houkuttele äärelleen. En tunne ketään, joka ajattelisi, että "hei nyt lähdetään epäonnistumaan!" Ja tämä ei liene tässäkään juhlinnassa se lähtökohtainen tavoite, vaan jos sattuu ns. menemään vihkoon, niin "epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on itseasiassa avain menestykseen kaikilla elämän alueilla". Näin toteavat idean takana olevat. 

Ja kun asiaa jää filosofisesti pohtimaan, niin näinhän se juuri onkin pohjimmiltaan. Sanon itsekin lapsille, että jos kokeessa ei ole onnistunut odotusten mukaisesti, tärkeintä on oivaltaa, missä meni pieleen ja oppia siinä kohtaa, että noin siihen olisi pitänyt vastata. Tämä on kaikista tärkeintä, vaikka se ei kokeen arvosanaa pystykään muuttamaan, mutta asian oppii kuitenkin ja se on tärkeintä.

En kuitenkaan osta sitä ajatusta, että aidosti tarkoitetaan, kun työpaikalla sanotaan, että "moka on lahja". No ei tod ole. Itseasiassa niin ei edes sanota. Epäonnistumisen ja mokaamisen käsitteet ovat kuitenkin trendikkäitä ja niitä pyritään inhimillistämään työpaikoillakin, mutta käytäntö on kuitenkin vielä kaukana siitä, että ollaan sillä levelillä, että epäonnistumisia aletaan hehkuttamaan tiimin Teams-kanavilla, kun ei siellä niitä onnistumisiakaan tahdota millään saada nostettua esille. Ja tämän viikon epäonnistuja on Terttu. Vahvasti näyttää sitä, että seuraavalla viikolla Lasse pääsee palkintopallille. Not seeing this ja ihan hyvä näin.

Voihan jossain asiassa todellisuudessa feilatakin, eikä se on mitenkään kummallista ja siitäkin oppii, mitä ei kannata tehdä seuravalla kerralla, mutta kultaa ja mirhamia ei tule työhuoneen ovista ja ikkunoista mokeltamisesta, trust me. Kiitollinen voit olla, jos saat pitää työpaikkasi.   

Vaan omassa elämässään, voi hyvin alkaa toimimaan oman elämänsä epic fail -grand mestarina. Vaikka kaikesta ei eeppistä tarvitse tullakaan, voi epäonnistumisia tarkastella myös siltä kantilta, että sen ei pitänytkään onnistua tai mennä tiettyjen odotusten mukaisesti. Universumi nimittäin järjestää. Kaikenlaista. Se tietää jo ennalta, miten nämä asiat on kirjoitettu ja ohjaa kyllä oikealle radalle. Näin minä monet asiat ajattelen.

Sukan neulomisesta olen ajatellut, että tämä ei vaan ole minun juttu, että feilaan tämän vaan aina. Vaan sukka toisensa jälkeen, olen tehnyt edellistä parempia versioita, en vielä yhtään täydellistä. Nyt tiedän mitä olisi kannattanut tehdä, vaan ei sitä silloin vielä tajunnut tai osannut tehdä oikein. Esittelin muutamaa kipsijaloille suunniteltuja sukkaversioita jopa työpaikan palaverissa, vähän niinkuin ajatuksella, että hei, ei kaikki mene aina putkeen ja tästäkin voi selvitä ja nämä saa ainakin nauramaan, ei voi olla pelkkää huonoa.

Parisuhteen päättämisestä voisi ajatella, että se on epäonnistuminen. Näin voi ollakin, mutta voi olla niinkin, että se onkin jotain muuta. Siinä on käyty läpi asiat ja todettu, että tämä laiva ei vaan käänny. Voi jäädä odottamaan karille ajamista, ehkä siellä jo onkin tai erota. Eroaminen on pelottavaa, se on myös rohkea ja usein välttämätön teko, jotta omasta elämästä ei tule epäonnistuminen sen takia, että ei uskalla tehdä niitä valintoja, jotka olisivat olleet tehtävissä.

Ja ihan siitä olemisesta. Ei ole aina se paras versio itsestään. Ja siitä jää kurja fiilis, jos on riidellyt. Joskus on asioita, jotka pitää päästää ulos. Siltikin kurja olo voi jäädä vaivaamaan. Onneksi tulee uusi päivä ja asiat kirkastuu. Jos ei kirkastu, niin se on sitten jälleen kerran menevä niin. Vaan niin hyvässä kun huonossa ajattelen, että tunteita pitää saada näyttää. 

On oltava sellaisia ihmisiä, jotka eivät juokse karkuun, kun kerrot miltä mikin tuntuu, vaikka se ei olisikaan aina auringonpaistetta. Ei se voi ollakaan aina niin, koska nyt on kaamos. Vaan kaiken ikävänkin jälkeen, tärkeää on tarkastella mitä tuli sanottua. Voitko pyytää anteeksi, jos olet loukannut tai käyttäytynyt huonosti. Kyllä voit ja voit tehdä ensi kerralla paremmin.

En löytänyt ensin sopivaa kuvaa tähän tekstiin. L niinkuin loser ei kuulu tähän juttuun, siinä missä voittoaan tuulettelevakaan. Sitten keksin ja niillekin, jotka eivät neulo villasukkia - syystä tai epäonnistumisesta, voi löytyä onnistumisen väylä!


maanantai 26. lokakuuta 2020

Saariston lasten maisemissa kauniilla Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö Siljaline Suomi ja Visit Åland

 

Voihan ihana Ahvenanmaa! 

Muuta ei tarvitsisikaan kirjoittaa, kuvat kertoo kyllä riittävästi. Kerron silti, koska kaunista syksyä on vielä jäljellä, joulun ajasta puhumattakaan. Lämmin suositus on ottaa suunta kohti Turkua ja hypätä laivaan ihailemaan samalla kaunista saaristoa matkalla Ahvenanmaalle. Karanteeniin ei tarvitse reissun jälkeen jäädä, koska kyseessä on kotimaan kohde, vaikka se fiilikseltään ihan ulkomaan reissusta meneekin. Osassa kuvissa myös minä, kiitos Visit Ålandin valokuvaajan Rebeckan.

Kaveriksi minulle repun selkäänsä heitti perheen kuopus ja sitten mentiin! 

Omassa hytissä oli buffa-aamiaisen ja upean Happy Lobster lounaan jälkeen kiva huilata ja katsella upeita saaristomaisemia ennen perillepääsyä. Veimme Hotelli Pommerniin tavarat ja sitten oli aika lähteä tutkimaan, mitä Ahvenanmaalla olisi meille annettavaa. Visit Ålandin bussissa meitä viihdytti Riitta-Lea, joka matkallamme läntisimpään kuntaan Eckeröön kertoi meille mm. miksi tiet länsi-Ahvenanmaalla ovat punertavia (se muuten johtuu maaperästä).  





Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Ihastelimme upeita syksyisiä maisemia ja pian jo olimmekin Käringsundin riistasafarilla. Ajoimme eläinten syöttöpaikalle ja pian koimme upean hetken, kun saksanhirvet saapuivat isona ryhmänä paikalle, toiset uiden järven toiselta puolelta, toiset metsän keskeltä. Mikä kokemus!

Riistasafarilla näimme myös strutseja, laamoja ja villisikoja. Eläimiä pääsi ihmettelemään aivan lähietäisyydeltä. Laamat tulivat perässämme hyvinkin lähelle. Ne olivat sellaisia hassuja höpsöttelijöitä. Strutsit taas ei niinkään, melkoisia strategisteja. Tyttöystävästrutsi pisteli poskeensa jätkänsä sulkia, jotta toiset tyttöstrutsit eivät kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Hei kamoon! Villisikojen lähellä piti olla vähän varovainen, ne olivat no - kuten nyt villisiat - hiukan röyhkeitä ja eivät olisivat kyselleet saako napata kädestä jotain, jos lähelle olisivat päässeet. Tyypit olivat pyöritelleet hirmu röykkiöt kiviä hooodzeilleen, ihan vaan pikkupuuhasteluna. 

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Safarin jälkeen kurkistimme Metsästys- ja kalastusmuseoon, jossa lapsi tunnisti monia täytettyjä eläimiä, joita olivat koulussa opiskelleet. Telkkä olisi saattanut jäädä äidiltäkin nimeättä tuosta vaan lonkalta. Museossa oli myös vanhanajan huone kirjoineen ja astioineen. Ihmettelimme miten ennen on oltu. Pienestä puodista ostimme kortteja ja siellä oli myös muita matkamuistoja. Kiva paikka piipahtaa ja aivan riistasafarin vieressä.

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Astrid Lindgrenin Saariston lapset -sarjan tunnelmaan pääsimme heti museosta ulos astuessamme, kun rannan kalastusmajat olivat juuri niitä, jotka löytyvät myös samasta sarjasta. Lapset ihailivat rantavedestä löytyneitä pieniä meduusoja. Aivan ihana tunnelma. Huokailusta ei meinannut tulla loppua, aivan ansaitusti.

Matka jatkui kohti Smartpark Spark Laser Arenaa. Ja koska olimme Ahvenanmaalla, lasersota-areenakin löytyi vaaleanpunaisesta puutalosta, vaan miksi ei. Siellä päätimme lasersotia äidit vastaan lapset. Se oli todella hauskaa ja siitä oli kyllä niin leikki kaukana. No ei vaan. Tai no. Äidit voittivat. Reilusti. Hahhaa. 

Kuvassa allekirjoittanut in action ja ohjeistamassa vihollisten leiriin kuuluvaa. 

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Gomorron, gomorron, kun uusi aamu valkeni, suuntasimme aamupalan jälkeen tällä kertaa itäiselle Ahvenmaalle. Oppaamme Riitta-Lea kertoi tarinoita upeista maisemista ja me kuuntelimme. Välillä pyysimme pysähtymään, jotta saisimme käydä kuvaamassa ihania taloja, kuten tuo alla oleva ulkoilmamuseo. Söimme bussissa myös Taffelin sipsejä, koska miksi ei, sipsitehdas sijaitsee Ahvenanmaalla. 

Menimme lossilla Vårdön Sandösundiin. Näimme matkalla upean Kastelholmin linnan ja Bomarsundin linnoituksen. Pysähdyimme sympaattisella possufarmilla Nygårdseilla.




   

 

Päästyämme kohteeseen Flowparkissa hiukan sateli, vaan ei haitannut tunnelmaa.  Etukäteen hiukan mietityttänyt köysirata oli ihan parasta koko reissussa. Yhdeksänvuotias mennä napsutteli köysiä vaijeriin ja eteni hienosti radalta toiselle. 120 cm on pituusraja tälle radalle. Halutessaan pääsee todella korkealle, tosin siellä pitää olla jo vähän enemmän pituutta. Sandösundissa on aivan fantastisia majoitusvaihtoehtoja ja mökit myrskyluodolla niin kivoja. Tämä on monen luokkaretkikohde, tosin nyt kannattaa mennä ehdottomasti perheen kanssa. Sandösundin Olofille lämpimät terveiset sadepäivää lämmittäneestä tuoreesta kahvista ja leivonnaisista.

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland


Kaikki hauska päättyy aikanaan ja niin myös tämäkin matka, vaan oli todella mukavaa. Tähän lomaan on palattu kotona jo monta kertaa. Reissukaveri saattaa huokaista, että voi kunpa se matka ei olisi päättynyt, koska oli niin kivaa. Silloin se loma on ollut onnistunut.

Vielä oli edessä kotimatka ja ihana buffan tarjoilu jälkkäreineen. Itse rakastan laivan buffetissa kalapöytää ja jälkkärijuustoja. Niitä oli tarjolla ja mikäpä oli samalla ihaillessa saaristomaisemia.

Vinkiksi! Ahvenanmaalla on mahdollista piipahtaa myös päiväsiltään ja joulukuun alkupuolella Helsingistä käsin järjestetäänkin erikoismatka, vaikkapa joulumarkkinoille.

Vaan Ahvenanmaa vei tämän ensikertalaisen sydämen ja arvaa, jäi maistamatta sen kuuluisa Ahvenmaan pannukakku. Pakkohan sinne on palata!  

 

 

 

 

maanantai 5. lokakuuta 2020

Syksyn sävel

 

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun. Miljoonasade laulaa korvissa. Kaipuun kaljakori kilisee. Hei, täähän on siis Marraskuu. Ohoh. Nyt olimmekin biisin myötä aikaamme edellä, kun yleensä kuukaudet lipuu ohi ja sitten näin postauksen äärellä sitä ihmetellään, mihin se kulunut kuukausi meni, kun ei sitä hetkessä osannut koko aikaa elää.

Muistan syyskuusta seuraavat.

Syyskuu oli työntäyteinen. Aivan järkyttävästi töitä palkanmaksajalta, joka tarkoitti aivan järkyttävää ränttäämistä epäkohdista, joihin matkallani kohti dedistä törmäsin. Ränttääminen on jatkunut, vaikka tiukin on jo ohitse. Taitaa olla luonteenpiirre.

Merkittävämpänä syyskuussa oli se, että kaksi tärkeää ihmistä täytti vuosia. Ihanin, kaunis ja paras isosiskoni oli heistä toinen. Hänen juhlat on onneksi vielä meidän kesken edessä, eikä niitä muuten jätetä juhlimatta. Koska aina kannattaa juhlia ja etenkin häntä!  <3

Lisäksi kuopukseni täytti yhdeksän vuotta. Siis se pieni vauveliini, joka sanoi alle vuoden iässä ensimmäisenä sananaan - mmmi eli Muumi, ei siis esmes äiti. Hän, joka on aivan ihana, niin empaattinen, lämmin, niin mukava ja valtavan hauska. Saan kuulla päivittäin vitsejä, jotka aidosti naurattavat ja tarinoita, jotka kertovat siitä, miten paljon hän on oppinut asioista - ja elämästä.

 

- Miksi poliisiasemalla ei ole vessaa? 

- Koska poliisit osaavat pidättää. 


Niin, mitä minä sanoin. Olen molemmista lapsistani erityisen ylpeä. Välillä aina ihmettelen, että miten minun lapseni ovatkaan noin ihania. Tässä kohtaa on suloisesti hämärtyneet ne jotkut vanhemmuuden tähtihetket, jolloin oma suoriutumiseni on ollut vähintään yhtä heikkoa, kun kenenkään toisen siinä tilanteessa. Siksipä me ollaan kaikki yhtä ihania (ja välillä aivan kamalia).

 

 

Vaikkakin syyskuussa on ollut juhlaa ja raatamista, niin minä olen kuitenkin yleensä palautumisen mestari ja olenkin jäämässä lomalle tällä viikolla pariksi päivää. Lähden matkoille yhden mahtavan tyypin kanssa ja kuulette siitä lisää myöhemmin. Kannattaa seurailla IG-storyja liittyen tähän reissuun torstaina ja perjantaina. @riikka_hei 

Onneksi on odotettavissa tämä pieni breikki, sillä syksy on tunnetusti aina muutenkin haikeaa aikaa, oli harteilla jotain muutakin kannettavaa. Kesä vaihtuu värien iloittteluksi ja upeaksi ruskaksi, josta on saanut nauttia täällä etelässäkin. Luonto valmistautuu pitkään talveen. Sama ehkä omalla kohdalla. Sitä valmistautuu, muutokseen.

 


    

 

 

 

perjantai 28. elokuuta 2020

Pienet omakotitalot, klassikot sisustuksessa - Asuntomessut Tuusulassa viimeistä viikonloppua

 
 *medialippu saatu

Asuntomessut ovat Rykmentinpuistossa Tuusulassa viimeistä viikonloppua ja sinne kannattaa varata lippu verkosta, jolloin saa myös varattua vierailulle haluamansa ajankohdan. 

Kävin itse helteisenä lauantaina ja alueella viihtyi kyllä ihan koko päivän. Välillä kannnatti käydä pehmiksellä viilentymässä. Jonot olivat maltilliset, taloihin pääsi vain tietty määrä ihastelijoita kerrallaan.


Taloissa kiinnitin huomiota mm. siihen, että omakotitalojakin voi tehdä pienille perheille tai pariskunnille. Oli hassua ajatella, että on vain kolme huonetta, mutta sitten talo saattoi olla kahdessa kerroksessa ja se lisäsikin tilantuntua avaruudellaan. Messuilla on toki myös isoja taloja. Talot ovat yleisesti ottaen melko lähekkäin ja jäin pohtimaan erään perheen poreallaschillailuja, kun naapurin terassi asettui lähes ammeen kylkeen, että morjensmorjens pulipuli. Vaan ei taida löytyä isoja tontteja täältä etelän suunnalta oikein mistään.

Taloista jäi eniten mieleen vaaleat pinnat, luonnonmateriaalit ja trendikäs rimaseinä oli kauniina sisustuselementtinä monessa kohteessa. Niin ja ne kauniit ja jotenkin sironoloiset takat. Tykkäsin kovasti.  Ja marmori - rrrrrakastan!

 

Piipahdin myös kurkkaamassa yhteisölliseen henkeen rakennettua kerrostaloa ja siellä oli myös hyvin kauniisti laitetut kodit ja parvekkeet, kuinkas muuten.

 

Keudan talo oli rakennettu paikan päällä opiskelijoiden toimesta ja se olikin saanut palkinnon messuilla. Itselleni talon sisustuksessa ehkä näkyi se, että sitä on monta luovaa kättä ollut tekemässä ja more is more oli minulle ehkä vähän liikaakin. Jos kylppärissä on joka seinällä erilaiset kaakelivalinnat, niin silloinhan voi toki aina mennä katselemaan jotain muuta vaihtoehtoa, jos ei tämänkaltainen moninaisuus miellytä. Vaan hienoa, että opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä tällainen projekti.  

 

 

Minua viehätti tutut klassikot sisustuksessa, kuten Woodnotesin matot, Twiggy-pöytä, K-tuolit. Bongasin myös Siro-tuolien lisäksi kauniin, pyöreän keittiönpöydän ja se on Nikarilta (kuvassa ylhäällä). Sen haluaisin itselleni Siro-tuolien kaveriksi. Hakolan tutut sohvat löytyivät myös monista kodeista. Itse sisustin tätä kotia reilu pari vuotta sitten ja on kiva huomata, että nämä klassikot vaan pysyy pinnalla, eikä niihin kyllästy. Se lienee klassikon yksi määritelmä, kestää aikaa ja trendejä.

 

 

Ihastuin moniin makkareihin. Sävyt olivat kauniita ja vaaleita.  Huoneet rauhallisia, olisin voinut nukkua missä tahansa. 

Makkareissa oli myös kauunita isoja ovia, joissa oli ikkunat, eikä tarkoitus ollut piilottaa makkaria oven taakse. Tykkäsin myös walk-in-closet ajatuksesta ja kaikista kätevistä vaatehuoneratkaisuista.  

 


Lastenhuoneissa ja työhuoneissa minua kiinnosti erilaiset pöytäratkaisut ja säilytystilat. Työtila oli näppärästi kiinni hyllyssä, kuten esim. Lundialla, joka löytyy meiltäkin ja Artekin Stringissä tämä on myös mahdollista myös. Vanhemman tyttären toiveena olisi vaihtaa nykyinen String-työtaso ihan yksinkertaiseen työpöytään ja niitä messuilla näkyikin. 

Perinteisten kirjojen rakastajana, kirjahyllyt loistavat poissaolollaan, enkä harmikseni nähnyt kodeissa juurikaan säilytystilaa lastenhuoneissa. Mihin lelut ja kaikki kamat laitetaan. En halua ajatella, että enää ei leikitä leluilla, vaan istutaan puhelimella. Joitakin kaappeja oli joissain kohteissa, mutta mitään erityisiä ahaa-elämyksiä ei varsinaisen säilytyksen osalta syntynyt.
 

 

Messutaloista suosikeiksi nousi Honka Huomen, Finnlog Hetenan massiivipuutalon fantastinen atriumpiha, Townhouse Rokka, Kastelli Kuori ja Lumitiikeri. Designtalo Puro oli myös kaunis, mutta ei puhutellut minua niin paljon kuin nämä edellä mainitsemani talokaunottaret.  

Mielenkiintoista on se, että jokaisen talon ympäristövaikutukset on laskettu, jo suunnitteluvaiheessa on voinu nähdä millaisen hiilijalanjäljen rakentaminen ja talossa eläminen aiheuttaa. Cool. 

Asuntomessuilta palatessa huomasin haaveilevani omasta omakotitalosta, vaikka se haave ei ole ihan heti toteutumassa, jos koskaan. Vaan never say never. Onneksi on asuntomessut, joissa sää käydä huokailemassa ihmisten kodeissa ja löytää kenties inspiraatiota omaansakin tai suunnittelemaansa uuteen kotiin.

   

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Kesälomalla Via Baltican varrella


*yhteistyössä Tallink Siljan kanssa

Tänä kesänä nappasin kaverin kainaloon ja lähdettin kahdestaan kohti uusia kokemuksia. Suuntasimme Tallinnaan auto mukana. Mitään ei oltu buukattu etukäteen, vaan halusimme liikkua fiiliksen mukaan, vähän niinkuin huolettomalla roadtripillä. Aikaa meillä oli neljä päivää.
 
Laivaan meno sujui erittäin sutjakkaasti terminaalissa, vaikkei koskaan aiemmin ole ollutkaan auto mukana. Emme tehneet check-iniä etukäteen, koska meille kuului laivamatkaan hytti ja lounge-paikat, jotka saimme yhteistyössä laivayhtiön kanssa. Ajoimme omaa kaistaamme luukulle, josta meidät toivotettiin tervetulleeksi matkalle ja siitä ihan yhtä iisisti laivaan. Helppoa!

Matkustin aiemmin kesällä pr-matkalle Tallinnaan käytössäni oma hytti ja tämä on sellainen bonus, jota kehotan hyödyntämään näillä reissuilla. Matkahan vie vain sen pari tuntia, mutta nyt pandemian aikaan, olo on ihan eri tavalla turvallisempi, kun turhaa laivassa liikkumista voi välttää näin yksinkertaisesti. Hytille vaihtoehtona on Comfort tai Business lounge, jossa saa samalla nauttia kahvia ja pientä suolaista sekä istua väljemmin nauttien maisemista. 
   

Meillä Google maps huuti ohjeita, kun suuntasimme Tallinnan satamasta Pärnun suuntaan. Nyt mennään! Olimme päättäneet, että etenemme etappi kerrallaan ja Tallinnan jälkeen pysähdyimme ensin Pärnun kuuluisalle biitsille. Niin kaunista ja niin lomaa!

Söimme lounasta Pärnun rantabulevardilla ja ihastelimme kauniita, vanhoja puutaloja, toiset hienompia kuin toiset, toiset hiukan ränsistyneempiä - silti kauniita. En ihmettele, miksi suomalaiset tulevat valtoimenaan tänne lomalle ja kylpylöihin. Matka ei ole pitkä ja kohde on upeine hiekkabiitseineen - kuin olisi kauempanakin.


 

 

Pärnusta hyppäsimme autoon jälkkärijätskien jälkeen ja päätimme ajaa Latvian puolelle Riikaan yöksi. Olimme sopineet, että yövymme ensimmäisen yön (1 yö saatu yhteistyössä) hotellissa Tallink Hotel Rigassa. Hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Riian vanhaa kaupunkia ja sinne ajaa lähes suoraa tietä Pärnusta. 
 
Hotellihuone oli kaunis ja tilava upeine kylpyhuoneineen ja ammeineen. Ehdoton bonus oli auton pysäköintimahdollisuus. Auto ajettiin juuri henkilöauton kokonaiseen hissiin ja sieltä respan henkilökunta ohjasi suoraan hotellin parkkihalliin. Sinne jäi auto huilaamaan ja me lähdettiin etsimään illallispaikkaa.
 
 
 







Söimme illallista aivan ihanassa Vina Bars Garage tapasravintolassa lähellä hotellia. En ole varmasti koskaan syönyt niin taivaallista tonnikalasashimia. Samoin lammastapas oli myös uskomattoman hyvää, kuten myös tartar ja monet muut kasvistapaksetkin. Palvelu oli myös ystävällistä. Riiassahan saa syödä vatsansa täyteen ilman, että lompakko siitä juurikaan kevenee. Ja tämä ravintola oli ilo. Jaksoin moneen kertaan kehua, miten hyvää tapakset olivat.  
 
Toinen illalliskokemus oli vähän kauempana italiaisessa ravintolassa, joka oli ihan kaunis ja oma bufala-salaattini oli varsin hyvä, vaan talon lasagne ei saanut ihan täysiä pisteitä. Siitäkin huolimatta nukuimme yön hyvin.

 
Hotellissa aamupala tarjoiltiin jokaiselle henkilökohtaisesti ja aamupalasalissa oli pleksit ruokien edessä, eikä hotellinvieraat päässeet koskemaan annoksiin tai tarjoiluaterimiin. Arvostin. Aamupala oli myös varsin runsas ja jälkkäri jäikin minulta hakematta. Vaan ei hätää, se kompensoitui useaan otteeseen.
 
Ekan yön jälkeen, päädyimme hetken pohdinnan jälkeen varaamaan samasta hotellista huoneen vielä toiseksi yöksi. Kannattaa huomioida Riiassa, että autoa ei ainakaan keskustassa kovin monessa kadunkulmassa saa pysäköidä ja parkkihallit olivat melkoisen arvokkaita, eikä välttämättä auki yöllä.
 
Vietimme päivän kaupungilla ihan iisisti tsippaillen ja pysähdellen ihmettelemään miten kiva kaupunki Riika onkaan. Itse kävin reilu vuosi sitten keväällä työmatkalla Riiassa ja silloin kävimme veneristeilyllä katselemassa kaupungin nähtävyyksi. Suosittelen sitäkin vaihtoehtoa kauniina päivänä. 
 
Mitään erityisiä syitä leivoskahveille eikä aperolspritzeille tarvinnut keksiä. Loma oli ihan riittävä.


 
 
 

 

 
Tullessamme Riikaan, ajoimme Alfa Center ostoskeskuksen ohi, jossa oli Zara Homen liike! Tänne päätimme tulla kunhan taas jatkamme matkaa. Olin jo tovin haaveillut siis ihanasta yöpaidasta, enkä ollut yksinkertaisesti raaskinut tilata sitä, kiitos 20 euron (!) postarit ja nyt nappasin sen mukaani. Kävimme toki myös muissa liikkeissä ja monissa oli kivat alennusmyynnit. Tietystikään valkoisissa Consseissa ei ollut alennusta, vaan nämä kun ovat aina joka paikasta loppu, joten nappasin nekin itselleni. Olivat kyllä taatusti silti ehkä kympin edullisemmat kuin jossain muualla. Tytöille löysin myös kivoja tuliaisia koulun alkuun samaisesta ostarista. Tullessasi Pärnun suunnasta Riikaan, et voi olla näkemättä tätä.
 
Sää oli kesäisen pilvinen, mutta ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä satanut, kun pohdimme teemmekö vielä pikapiipahduksen Jurmalassa. Matkaahan Riiasta on vain reilut parikymmentä kilometriä, mutta olimme oppineet, että Via Balticalla kilometri tuntuu kymmeneltä. Haha! Tietäjät tietävät mistä puhun. Motarilla nimittäin ei varsinaisesti hurjastella, vaan rajoitukset ovat 50, 70, 90 ja 110 taisi olla suurin sallittu nopeus. 
 
Eihän se anna, jos ei ota vai mites se menikään ja pikkuneuvottelun jälkeen, mehän suuntasimme vielä kohti Jurmalaa. Upeista biitseistä tämäkin pikkukaupunki on tunnettu ja kävimme todistamassa, kuinka sinä tuulisena päivänä meri pauhasi. Kävimme tietysti kahvilla ja kakkuviipaleilla - kuinkas muutes, enkä latvialaisen kuohuvan ohikaan päässyt.   
 
 
 


Jurmalassa alkoi sataa ja pohdimme olisiko parempi lähteä matkaan ja ajella Pärnuun yöksi, sillä kotimatka alkoi seuraavana päivänä Tallinnasta jo alkuillasta. Meillä oli kakkua maha täynnä ja sillä energialla suuntasimme Pärnua päin ja minä aloin etsimään meille yöpaikkaa. Kovin kauan en jaksanut turata luuri kädessä ja buukkasin meille kunnon old school kylpylähotellin ja laitoin viestiä respaan, että tullaan, kun ollaan perillä. Ja niin me tehtiin. 
 
 
 
Via Baltica on oikein hyväkuntoinen tie ainakin Jurmalaan saakka, jossa me kävimme tekemässä tämän lomareissun u-käännöksen. Vaikkakin merenrantaa ajetaan, niin maisemat ovat samankaltaista metsämaisemaa ja aina kaupunkia lähestyä myös jotain muuta. Rekat noudattavat usein ihan omia liikennesääntöjä tai sanoisinko, etteivät noudata ja ne ohittelevat myös risteysalueella. Ajokaistoilla tavanomaista on se, että kolme autoa huruuttaa vierekkäin. Vaan en kokenut, että matkanteko olisi ollut mitenkään turvatonta missään kohtaa. Onni on hyvä kuski.


  
Kävimme huuhtomassa Via Baltican pölyt kurkuista Tervis Spassa Pärnuun saavuttuamme. Yömyssynä klassikko: mansikkamargarita ja niin lesot nojatuolit hotellin baarissa. Nyt oli hyvä. 

Kylpylähotelli oli ihan jees, ei mitään erityistä huomautettavaakaan. Huone oli perus ja aamiaisella oli paljon lomalaisia kattauksen lisäksi. Buffa oli ns. perinteinen ja itse otettiin lautasille, mitä haluttiin syödä ja kovin tarkkaa ei ollut täällä turvavälit. Jokainen varmasti henkilökohtaisesti tämän mietti, miten sen hoitaa. 
 
Me istuimme omassa pöydässä aamiaisella ja kävimme sen jälkeen kylpylässä uimassa, poreissa, tosi kuumassa japanilaisessa altaassa, suola- ja aromisaunassa. Juurikaan muita ei tuolla hetkellä kylpylässä ollut.


 
 
Sitten oli aika checkata ulos hotellista ja lähteä kohti Tallinnaa. Annoimme Google mapsile koordinaatit viedä meidät Telliskiveen, koska siellä ehditään hengata ennen kuin pitää lähteä satamaan, joka on siinä ihan lähellä. Lounaaksi erinomainen pita auringonpaisteessa ja käpöttelyä siinä kulmilla.

Tallinnan päässä olimme terminaalissa hyvissä ajoin ja saimmekin odottaa laivaan pääsyä hiukan pidempään. Ehkä vinkiksi autoilijoille, riittää, kun ennen check-in ajan päättymistä on ajanut terminaaliin ja saanut mahdolliset liput. 


 
Saimme auton taas hienosti parkkiin laivassa ja sitten suoraan hyttiin käsienpesulle. Siitä vikoille tax-free ostoksille ja muuten nyt on isot aleprossat laivoilla, joten kannattaa hyödyntää, jos on lähdössä lähiaikoina lahden taakse. Kävimme hörppäämässä iltakahvit ja voikkaria Confort loungessa ja fiilistelimme, että nyt on reissu heitetty ja kaikki meni tosi kivasti. 
 
Toivotaan, että korona pysyy aisoissa ja pääsemme syksynkin tullen käymään Tallinnassa. Laivalla pääsee myös vaikka päiväsiltään piipahtamaan Riiassa ja minibreikiksi sekin on kiva vaihtoehto. 
 
Instagramin highlighteissa on muuten otoksia matkan varrelta, jos ne kiinnostavat, kurkkaa sieltä @riikka_hei.
 
 
 

Aitäh, thank you ja kiitos seuraavaan kertaan!