Makkarasipattia, lastenhoitajamattomuutta ja koomaa

kuva: täältä

Täysin ryytynyt äiti slash miniä täällä kukvel!

Viikonloppu alkaa lähestyä maaliviivaa, anopit ovat kuorsanneet jo liki tunnin, toinen heistä jo lähemmäs kolme. Yksivuotias heräsi noin tuhat, jollei kaksi, kertaa viime yönä. Siis ihan oikeesti. Mä en jaksa kohta enää koomailla täällä blogissa, vaan koomailen ihan sängyssä klo 20 alkaen. Ei jaksa paljon neljävuotiaan haussa olevaa toppatakkia tuijotella internetistä.

Aamulla anopit matkaavat kohti rautateitä ja minä karistan miniän viitan olaltani hetkeksi. Ikään kuin tässä nyt miniän tehtävät olisivat mitenkään ryydyttäneet, sillä olimme tänään anopin ja neljävuotiaan kanssa hikoilemassa Kirjamessuilla sekä ostimme valmiit lounaat ja kahvileivät kotiin tuomiseksi. Se niistä keittäjän tehtävistä. Ei ole paljon kauha kättä pakottanut. Pöydässä oli eilen Risto Räppääjän Elvi-tätiä lainatakseni makkarasipattia (no ei ollut, mutta sinne päin) ja se riitti tälle keittäjälle. Kakusta muuten tuli ihan perfecto, joten oli hyvä jättää kaikki kokkauspuuhat siihen. Jäi hyvä maku suuhun, niin sanoakseni.

Lapset ovat nauttineet mummon ja papan visiitistä ja neljävuotias onkin harmissaan, että huomenna loppuu tämä luksus. On se vaan surullista, että isovanhemmat eivät asu lähempänä. Se on vielä surullisempaa, että toinen mummo ei pääse niin paljon osalliseksi tyttöjen elämään kuin olisin toivonut. Mummo kuitenkin on osa elämäämme, vaikka ei voikaan perinteisesti leikittää ja vierailla luonamme.

Toivoisin, että isovanhempien rooli olisi suurempi, mutta he eivät jaksa reissata tänne kovinkaan usein. Onko syynä hankala miniä? No ei tod. Ovat vaan ihan helkkarin laiskoja. Tai sitten vanhoja. Mene ja tiedä. Se onkin sitten juhlaa kesällä ja jouluna sekä lasten syntymäpäivien aikaan. Onneksi sattuivat syntymään nuo tytsyt eri aikaan vuodesta, niin saadaan pari bonusvierailukertaa. Hih. Oikeasti toivoisin, että isovanhemmat olisivat aktiivisemmin mukana arjessamme, sillä jos aletaan heti miettimään heitä röyhkeästi hyödyke-näkökulmasta, niin he eivät esimerkiksi ole kertaakaan täyttäneet tätä perinteistä lastenhoitopalvelua. Ei kertaakaan. Ei sillä, että olisimme pyytäneetkään, koska on varmaan vähän kohtuutonta pyytää mummo ja pappa hoitokeikalle viidensadan kilsan päähän, että äiti ja iskä pääsee leffaan. Tai kohtuutonta ja kohtuutonta. 

Ukki on hoitanut neljävuotiasta ja tullut kolmesataa kilsaa ja risat. There. Olimme Miehen kanssa tuolloin katsomassa U2:sta Stadikalla. Mikähän vuosi lie ollut kyseessä? Säälittävää. Nyttemmin en ole viitsinyt pyytää ukkia, koska kahden lapsen hoitaminen yksin on eri juttu. Ukkihan hoitaisi - ilman muuta, mutta itse miettisin, onkohan se tajunnut katsoa, että yksivuotias ei ole tunkenut mitään kaukosäätimen patteria suuhunsa tms. Ukki ei ole nimittäin läheskään niin neuroottinen kuin tyttärensä.

No mikäs hätä tässä, sitä paitsi mitä jos olisi lastenhoitaja, minne sitä lähtisimme ja ennen kaikkea mistä sitä puhuisimme, kun ei tarvitsisi pyytää nukuttamaan tai syöttämään tai vaihtamaan vaippaa! Herravarjele, taitaakin olla ihan hyvä, että ei ole noita hoitajia jonossa, vaikka en pistäisi pahakseni, jos minulta kysyttäisi ihan vaikka mitä kuuluu. Vastaukseen, johon ei saisi liittää lapsia, saattaisi kulua hieman aikaa. Alkaisin ehkä vaan itkemään. Ja suoraa huutoa kaiken lisäksi, kun-minä-oon-niin-väsynyt-sitä-sinä-vaan-et-voi-ikinä-tajuta-byyääähäähhäää. Siinä sitä olisikin kaksinkeskistä aikaa. Mitä minä oikein kuvittelin.