maanantai 26. lokakuuta 2020

Saariston lasten maisemissa kauniilla Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö Siljaline Suomi ja Visit Åland

 

Voihan ihana Ahvenanmaa! 

Muuta ei tarvitsisikaan kirjoittaa, kuvat kertoo kyllä riittävästi. Kerron silti, koska kaunista syksyä on vielä jäljellä, joulun ajasta puhumattakaan. Lämmin suositus on ottaa suunta kohti Turkua ja hypätä laivaan ihailemaan samalla kaunista saaristoa matkalla Ahvenanmaalle. Karanteeniin ei tarvitse reissun jälkeen jäädä, koska kyseessä on kotimaan kohde, vaikka se fiilikseltään ihan ulkomaan reissusta meneekin. Osassa kuvissa myös minä, kiitos Visit Ålandin valokuvaajan Rebeckan.

Kaveriksi minulle repun selkäänsä heitti perheen kuopus ja sitten mentiin! 

Omassa hytissä oli buffa-aamiaisen ja upean Happy Lobster lounaan jälkeen kiva huilata ja katsella upeita saaristomaisemia ennen perillepääsyä. Veimme Hotelli Pommerniin tavarat ja sitten oli aika lähteä tutkimaan, mitä Ahvenanmaalla olisi meille annettavaa. Visit Ålandin bussissa meitä viihdytti Riitta-Lea, joka matkallamme läntisimpään kuntaan Eckeröön kertoi meille mm. miksi tiet länsi-Ahvenanmaalla ovat punertavia (se muuten johtuu maaperästä).  





Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Ihastelimme upeita syksyisiä maisemia ja pian jo olimmekin Käringsundin riistasafarilla. Ajoimme eläinten syöttöpaikalle ja pian koimme upean hetken, kun saksanhirvet saapuivat isona ryhmänä paikalle, toiset uiden järven toiselta puolelta, toiset metsän keskeltä. Mikä kokemus!

Riistasafarilla näimme myös strutseja, laamoja ja villisikoja. Eläimiä pääsi ihmettelemään aivan lähietäisyydeltä. Laamat tulivat perässämme hyvinkin lähelle. Ne olivat sellaisia hassuja höpsöttelijöitä. Strutsit taas ei niinkään, melkoisia strategisteja. Tyttöystävästrutsi pisteli poskeensa jätkänsä sulkia, jotta toiset tyttöstrutsit eivät kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Hei kamoon! Villisikojen lähellä piti olla vähän varovainen, ne olivat no - kuten nyt villisiat - hiukan röyhkeitä ja eivät olisivat kyselleet saako napata kädestä jotain, jos lähelle olisivat päässeet. Tyypit olivat pyöritelleet hirmu röykkiöt kiviä hooodzeilleen, ihan vaan pikkupuuhasteluna. 

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Safarin jälkeen kurkistimme Metsästys- ja kalastusmuseoon, jossa lapsi tunnisti monia täytettyjä eläimiä, joita olivat koulussa opiskelleet. Telkkä olisi saattanut jäädä äidiltäkin nimeättä tuosta vaan lonkalta. Museossa oli myös vanhanajan huone kirjoineen ja astioineen. Ihmettelimme miten ennen on oltu. Pienestä puodista ostimme kortteja ja siellä oli myös muita matkamuistoja. Kiva paikka piipahtaa ja aivan riistasafarin vieressä.

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Astrid Lindgrenin Saariston lapset -sarjan tunnelmaan pääsimme heti museosta ulos astuessamme, kun rannan kalastusmajat olivat juuri niitä, jotka löytyvät myös samasta sarjasta. Lapset ihailivat rantavedestä löytyneitä pieniä meduusoja. Aivan ihana tunnelma. Huokailusta ei meinannut tulla loppua, aivan ansaitusti.

Matka jatkui kohti Smartpark Spark Laser Arenaa. Ja koska olimme Ahvenanmaalla, lasersota-areenakin löytyi vaaleanpunaisesta puutalosta, vaan miksi ei. Siellä päätimme lasersotia äidit vastaan lapset. Se oli todella hauskaa ja siitä oli kyllä niin leikki kaukana. No ei vaan. Tai no. Äidit voittivat. Reilusti. Hahhaa. 

Kuvassa allekirjoittanut in action ja ohjeistamassa vihollisten leiriin kuuluvaa. 

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

 

Gomorron, gomorron, kun uusi aamu valkeni, suuntasimme aamupalan jälkeen tällä kertaa itäiselle Ahvenmaalle. Oppaamme Riitta-Lea kertoi tarinoita upeista maisemista ja me kuuntelimme. Välillä pyysimme pysähtymään, jotta saisimme käydä kuvaamassa ihania taloja, kuten tuo alla oleva ulkoilmamuseo. Söimme bussissa myös Taffelin sipsejä, koska miksi ei, sipsitehdas sijaitsee Ahvenanmaalla. 

Menimme lossilla Vårdön Sandösundiin. Näimme matkalla upean Kastelholmin linnan ja Bomarsundin linnoituksen. Pysähdyimme sympaattisella possufarmilla Nygårdseilla.




   

 

Päästyämme kohteeseen Flowparkissa hiukan sateli, vaan ei haitannut tunnelmaa.  Etukäteen hiukan mietityttänyt köysirata oli ihan parasta koko reissussa. Yhdeksänvuotias mennä napsutteli köysiä vaijeriin ja eteni hienosti radalta toiselle. 120 cm on pituusraja tälle radalle. Halutessaan pääsee todella korkealle, tosin siellä pitää olla jo vähän enemmän pituutta. Sandösundissa on aivan fantastisia majoitusvaihtoehtoja ja mökit myrskyluodolla niin kivoja. Tämä on monen luokkaretkikohde, tosin nyt kannattaa mennä ehdottomasti perheen kanssa. Sandösundin Olofille lämpimät terveiset sadepäivää lämmittäneestä tuoreesta kahvista ja leivonnaisista.

 

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland

Kuva: Rebecka Eriksson/Visit Åland


Kaikki hauska päättyy aikanaan ja niin myös tämäkin matka, vaan oli todella mukavaa. Tähän lomaan on palattu kotona jo monta kertaa. Reissukaveri saattaa huokaista, että voi kunpa se matka ei olisi päättynyt, koska oli niin kivaa. Silloin se loma on ollut onnistunut.

Vielä oli edessä kotimatka ja ihana buffan tarjoilu jälkkäreineen. Itse rakastan laivan buffetissa kalapöytää ja jälkkärijuustoja. Niitä oli tarjolla ja mikäpä oli samalla ihaillessa saaristomaisemia.

Vinkiksi! Ahvenanmaalla on mahdollista piipahtaa myös päiväsiltään ja joulukuun alkupuolella Helsingistä käsin järjestetäänkin erikoismatka, vaikkapa joulumarkkinoille.

Vaan Ahvenanmaa vei tämän ensikertalaisen sydämen ja arvaa, jäi maistamatta sen kuuluisa Ahvenmaan pannukakku. Pakkohan sinne on palata!  

 

 

 

 

maanantai 5. lokakuuta 2020

Syksyn sävel

 

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun. Miljoonasade laulaa korvissa. Kaipuun kaljakori kilisee. Hei, täähän on siis Marraskuu. Ohoh. Nyt olimmekin biisin myötä aikaamme edellä, kun yleensä kuukaudet lipuu ohi ja sitten näin postauksen äärellä sitä ihmetellään, mihin se kulunut kuukausi meni, kun ei sitä hetkessä osannut koko aikaa elää.

Muistan syyskuusta seuraavat.

Syyskuu oli työntäyteinen. Aivan järkyttävästi töitä palkanmaksajalta, joka tarkoitti aivan järkyttävää ränttäämistä epäkohdista, joihin matkallani kohti dedistä törmäsin. Ränttääminen on jatkunut, vaikka tiukin on jo ohitse. Taitaa olla luonteenpiirre.

Merkittävämpänä syyskuussa oli se, että kaksi tärkeää ihmistä täytti vuosia. Ihanin, kaunis ja paras isosiskoni oli heistä toinen. Hänen juhlat on onneksi vielä meidän kesken edessä, eikä niitä muuten jätetä juhlimatta. Koska aina kannattaa juhlia ja etenkin häntä!  <3

Lisäksi kuopukseni täytti yhdeksän vuotta. Siis se pieni vauveliini, joka sanoi alle vuoden iässä ensimmäisenä sananaan - mmmi eli Muumi, ei siis esmes äiti. Hän, joka on aivan ihana, niin empaattinen, lämmin, niin mukava ja valtavan hauska. Saan kuulla päivittäin vitsejä, jotka aidosti naurattavat ja tarinoita, jotka kertovat siitä, miten paljon hän on oppinut asioista - ja elämästä.

 

- Miksi poliisiasemalla ei ole vessaa? 

- Koska poliisit osaavat pidättää. 


Niin, mitä minä sanoin. Olen molemmista lapsistani erityisen ylpeä. Välillä aina ihmettelen, että miten minun lapseni ovatkaan noin ihania. Tässä kohtaa on suloisesti hämärtyneet ne jotkut vanhemmuuden tähtihetket, jolloin oma suoriutumiseni on ollut vähintään yhtä heikkoa, kun kenenkään toisen siinä tilanteessa. Siksipä me ollaan kaikki yhtä ihania (ja välillä aivan kamalia).

 

 

Vaikkakin syyskuussa on ollut juhlaa ja raatamista, niin minä olen kuitenkin yleensä palautumisen mestari ja olenkin jäämässä lomalle tällä viikolla pariksi päivää. Lähden matkoille yhden mahtavan tyypin kanssa ja kuulette siitä lisää myöhemmin. Kannattaa seurailla IG-storyja liittyen tähän reissuun torstaina ja perjantaina. @riikka_hei 

Onneksi on odotettavissa tämä pieni breikki, sillä syksy on tunnetusti aina muutenkin haikeaa aikaa, oli harteilla jotain muutakin kannettavaa. Kesä vaihtuu värien iloittteluksi ja upeaksi ruskaksi, josta on saanut nauttia täällä etelässäkin. Luonto valmistautuu pitkään talveen. Sama ehkä omalla kohdalla. Sitä valmistautuu, muutokseen.